Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Maaliskuu 2003


Leipähöylä Kiikasta


Leipähöylä
Kuvissa oleva leipähöylä on tehty 1800-luvulla ja peräisin Kiikasta (nyk. Äetsä) Lounais-Pirkanmaalta. Kuvat: Matti Huuhka, Museovirasto
Leipähöylä
Kuvissa oleva leipähöylä on tehty 1800-luvulla ja peräisin Kiikasta (nyk. Äetsä) Lounais-Pirkanmaalta. Kuvat: Matti Huuhka, Museovirasto
"Leipeä o ku ois vaa hampaita"
- Nousiainen

Suomalainen kansanomainen leivänvalmistus voitiin vielä 1800-luvulla jakaa selkeästi kahteen eri ryhmään: itäiseen pehmeän ja läntiseen kovan ruisleivän alueeseen. Kun itäisellä puolella maatamme leipää leivottiin ainakin kerran viikossa niin lännessä oli tapana leipoa leipää vain kaksi kertaa vuodessa; syksyllä viljanpuinnin jälkeen ja keväällä puromyllyjen alettua taas pyöriä. Jopa viikon kestäneen leivontaurakan aikana valmistuneet ohuet reikäleivät ripustettiin kattoon orsille kuivumaan, jonka jälkeen ne siirrettiin varastoon laatikoissa säilytettäviksi.

Säilytyksen aikana leipä kuivui ja koveni entisestään. Kaikkein ohuimmat ja kovimmat leivät olivat Varsinais-Suomessa. Erityisen kovaa oli pettuleipä, jota syötiin joillain alueilla vaikka varsinaista pulaa viljasta ei olisi ollutkaan. Huonohampaisille ihmisille kovan leivän syönti oli ymmärrettävästi ongelmallista.

Tällöin jouduttiin kivikovasta leivästä veistämään vaikkapa puukolla palasia joita sitten voitiin panna pehmenemään keiton tai muun lämpimän ruoan sekaan. Kuivista leivänpaloista kehitettiin myös omia ruokalajeja joista tunnetuin on leipäkeitto eli leipäressu. Monet huonohampaiset kaipasivat kuitenkin sitä oikeaa happaman leivän makua mikä lionneesta leivästä jäi puuttumaan.

Jotta kovasta leivästä saatiin hampaattomalle suulle sopivan ohuita lastuja mutusteltavaksi, tarvittiin erityinen leipähöylä. Se oli rautaterällä varustettu yksinkertainen höylä, joka asetettiin selkäpuoli alaspäin pöydälle tai penkille. Höylä tuettiin pöytään kiinnitettyyn vastikepienaan tai sitten se ruuvattiin kiinni alustaansa. Alle voitiin laittaa pyyheliina, johon leivän lastut höylätessä putoilivat.

Kehittyneemmässä mallissa oli erityinen laatikko, johon leivänpalaset putosivat. Usein leipähöylän asemesta käytettiin tavallisia puusepäntöissä käytettyjä höyliä jotka kiinnitettiin höyläpenkkiin selkäpuoli alaspäin. Joskus leipähöylää käytettiin myös kuivettuneen kotijuuston viipaloimiseen.

Kuukauden esineenä oleva leipähöylä on tehty 1800-luvulla ja peräisin Kiikasta (nyk. Äetsä) Lounais-Pirkanmaalta.

Esine ei ole esillä näyttelyssä.

Risto Hakomäki