Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Elokuu 2003


Leipäkone vuodelta 1990


Leipäkone
Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto

Ohessa koneen lahjoittaneen perheen eräs suosituimmista leipäresepteistä:

3 dl vettä
2 rkl öljyä
1 rkl siirappia
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 dl ohrajauhoja
1 tl suolaa
1 dl karkeita puuroruisjauhoja
1 tl muskottia
½ dl kauraleseitä
1 ½ tl kuivahiivaa
1 tl ruokosokeria
Paistetaan normaalilla paistoasennolla.
Suomalaisten keittiöihin ilmestyi 1980-luvun puolivälissä kotitalouskone, jollaista ei aiemmin oltu nähty. Leipäkoneeksi kutsuttu laite oli suunniteltu tekemään kaikki leivän valmistukseen kuuluvat työvaiheet taikinan vaivaamisesta paistamiseen täysin automaattisesti. Tämä uutuus ei kuitenkaan lyönyt itseään läpi kovin helpolla. Moni koki, että koneella valmistettu leipä ei ollut "oikeata" leipää. Asennoituminen kuvasti hyvin sitä, että leivällä oli ollut menneinä aikoina keskeinen, lähes pyhä asema ruokakulttuurissamme. Laitteet eivät myyneetkään toivotulla tavalla ja ne joutuivat pian alennusmyyntituotteiksi.

Syksyllä 1989 virisi keskustelu ruuan hinnasta ja yhtenä keskeisenä teemana oli leivän korkea hinta verrattuna moniin muihin maihin. Syntyi jopa enemmän tai vähemmän spontaaneja leivänostolakkoja, joilla haluttiin kiinnittää huomiota ruuan hintaan. Leipäkoneiden kysyntä lisääntyi keskustelun tuloksena huimasti. Joulun alla kaikki koneet myytiin loppuun ja buumia jatkui pari vuotta siitä eteenpäin.

Parhaimmillaan 1990-luvun alussa joka kymmenennessä kotitaloudessa oli leipäkone. Sitten kauppa hiipui lähes kokonaan ja monet merkit poistuivat markkinoilta. Tänään koneen käyttö on melko harvinaista johtuen parantuneesta tuoreen leivän tarjonnasta myymälöiden paistopisteiden yleistyttyä ja erilaisten kotona paistettavien puolivalmisteiden ja raakapakasteiden lyötyä itsensä läpi.

Kuukauden esineenä oleva Melissa-merkkinen japanilaisvalmisteinen leipäkone on ostettu joulukuussa 1990 eli juuri siihen aikaan, kun leipäkoneita kaikkein vilkkaimmin käytettiin. Koneen omistaneessa helsinkiläisperheessä sitä käytettiin vuoteen 1995 saakka yhteensä noin 800 kertaa leipien, kakkujen, riisin, taikinoiden ja hillojen tekoon. Etenkin perheen isäntä oli innostunut kehittelemään omia reseptejä ja uusia käyttötapoja koneelle.

Koneessa oli ennakkoon asetetut ohjelmat vaalealle perusleivälle, rusina-, pähkinä- tms. leivälle, ranskanleivälle, pehmeille kakuille, taikinanteolle ja hillon keitolle. Lisäksi oli yksi pikaohjelma, jolla voitiin nopeuttaa noin tunnilla leivän valmistumista. Paistoasteita oli valittavana kolme: vaalea, tumma ja normaali. Ohjelmat saattoi käynnistää ajastimella, jolloin leipää voitiin tehdä esim. yöllä halvemman yösähkön aikana.

Esine ei ole esillä tällä hetkellä näyttelyssä.

Risto Hakomäki