Kansallismuseo tunnus

Näyttelykalenteri  |  Museokauppa |  Kokous- ja juhlatilat  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Palaute

På svenska |  In English



Kuukauden esine - Lokakuu 2004


Larin Parasken harakka, vaimon päähine


Larin Paraske maalaus
Albert Edelfelt: Larin Paraske 1893, öljymaalaus. Viipuri-säätiö/Hämeenlinnan Taidemuseo. Kuva: Marjukka Vainio (Klikkaa kuva suuremmaksi)
Harakkapäähine
Harakkapäähine, jota Larin Paraske käytti ollessaan taiteilija Albert Edelfeltin mallina.
Otsallisen kirjonta Räisälän kuvia ja säppälin kuvia, takana riippuvan lakimuksen päässä on Tatjanan kuvia, sivuilla jalattomia ja nenättömiä pieniä revonneniä.
Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto (Klikkaa kuva suuremmaksi)
Ei sanat puhellen puutuvirret
ei laulain vähene!

Ennen puuttui metsä puita

metsä puita, maa kivvii

tyki-vallit luotiloi

Suomen-turkki suutarii

kaupunti kävelijöitä.


Eihä leipä syyven puutu
virret laulain ei vähene:
sanat puuttuut saamattuutta
virret viikon laulamatta;
eihä leipä syyven puutu
raha ei saamatta silkkii.


Ennen puuttui metsä puita

ennenkui myö sisot sannoi

eukon lapset lausehii!

Pohjois-Inkerissä Lempaalassa syntynyt Larin Paraske (1833-1904) kuuluu suurimpiin runonlaulajiimme. Suomalaiseksi runottareksi kutsuttu Paraskeva oli nuorena orvoksi jäänyt maaorjan tytär, joka avioitui 20-vuotiaana naapuripitäjään, äitinsä kotikylään Sakkolan Vaskelaan itseään toista vertaa vanhemman köyhän ja heikkokuntoisen Kaurila Teppananpojan kanssa.

Ankaraa puutetta kärsineeseen perheeseen syntyneistä kahdeksasta lapsesta jäi eloon kolme. Larin Paraske hankki lisäansiota perheelleen mm. vetämällä lotjia Taipaleenjoella ja huolehtimalla nk. ruununlapsista, Pietarin löytölastenkodeista korvausta vastaan hoidettaviksi annetuista lapsista. Erityisesti Sakkolassa mainitaan 1850-luvulla olleen ainakin tuhat pietarilaista lasta elätettävinä.

Inkerinmaan rajalla sijaitsevan Sakkolan kappelin Metsäpirtin Arkuntanhua eli Vaskela oli ainoa kylä, jonka väestö oli kreikkalaiskatolisia inkerikkoja. Viipurilaisen osakunnan ensimmäisellä esinekeruuretkellä Ylioppilasosakuntien kansatieteellistä museota varten vuonna 1876 Theodor Schvindt tapasi Vaskelassa Larin Parasken, joka taitavana käsitöidentekijänä perehdytti hänet karjalaiseen ompeluornamentiikkaan. Kokoelmiin ostettiin tällä matkalla 50 kirjontakoristeista vaimon päähinettä eli harakkaa.

Ensimmäisenä Parasken runoja kirjoitti muistiin seuraavana  vuonna 1877 A. A. Borenius. Sakkolan apulaispappina toimineen Adolf Neoviuksen ja Larin Parasken vuonna 1887 aloittaman yhteistyön tuloksena tallennettiin noin 1200 runon (32 000 säettä), 1750 sanalaskun ja 336 arvoituksen lisäksi itkuvirsiä. Vuonna 1891 Paraske matkusti Porvooseen muuttaneen Neoviuksen luo muistiinpanojen täydentämistä varten ja viipyi siellä aina vuoteen 1894 saakka lukuunottamatta käyntiään kotikylässä vuonna 1892.

Porvoossa oleskelun aikana Parasken muotokuvan ikuistivat useat taiteilijat mm. Berndt Lagerstam, Elin Nordlund ja Hanna Frosterus-Segerstråle. Vuonna 1893 Paraske oli Helsingissä Eero Järnefeltin ja Albert Edelfeltin mallina. Kesällä 1891 Jean Sibelius kävi Yrjö Hirnin kanssa Porvoossa kuuntelemassa Parasken itkuvirsiä. Julkisuudessa Larin Paraske ei esiintynyt muualla kuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verrattain suljetussa piirissä maaliskuussa 1891.

Neoviuksen luona asuessaan ja vielä vuonna 1895 Paraske oli Theodor Schvindtin apuna Ylioppilasosakuntien museossa Helsingissä valmistelemassa päähineiden kirjontakuoseja esittelevää julkaisua. Suomalaisia koristeita. Ompelukoristeita ilmestyi kymmenenä vihkona 1894- 1895. Suomeksi ja saksaksi painettu teos sai ihastuneen vastaanoton ja vaikutti suuresti mm. Suomen Käsityönystävien toimintaan.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura myönsi vuonna 1901 Larin Paraskelle pienen eläkkeen, mutta hänen taloudellinen ahdinkonsa ei koskaan hellittänyt. Hän kuoli Sakkolassa vuonna 1904.

Vuosi 2004 on sekä J. L. Runebergin että Larin Parasken juhlavuosi.
Harakka-päähine on nähtävillä Maa ja kansa perusnäyttelyssä huoneessa 224 museon 2. krs.

Pirkko Sihvo