Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Marraskuu 2004


Kaappikello Ilmajoelta


Kaappikello
Jaakko Könnin (1774-1830) tekemä kaappikello alkuperäisellä paikallaan Yli-Lauroselan tuvassa Ilmajoella. Kuva: Museovirasto (Klikkaa kuva suuremmaksi)
Maaseudulla ei ajan näytöllä aiemmin ollut suurta merkitystä vaan töitä tehtiin vuodenaikojen ja auringon mukaan. Ikkunapenkissä saattoi joskus kaiverrettuna ns. päivänpiiru josta nähtiin keskipäivän hetki. Tarkempaa ajanmittausta alettiin tarvitsemaan vasta kun ulkopuolisen työvoiman, palvelusväen ja taksvärkkiä tekevien vuokraviljelijöiden lukumäärä alkoi kasvaa. Ensimmäisenä kaappikellot otettiin käyttöön kartanoissa 1700-luvun alussa ja talonpoikaistaloissa saman vuosisadan lopussa.

Aikaa mittaavan kellon lisäksi yleensä tarvittiin myös vellikello, jolla ilmoitettiin ruoka-ajoista. 1700-luvulla Pohjanmaalla oli vain muutamia kelloseppiä. Heistä tunnetuin oli kokkolalainen Martin Widlund, joka teki elinaikanaan parisataa kelloa. Ensimmäisenä pohjalaisista kaappikelloista puhuttaessa tulevat kuitenkin mieleen kuuluisat Könnin kellot.

Könnien suku teki Ilmajoella kaappi-, seinä-, tasku- ja tornikelloja, lukkoja, muita hienomekaanisia laitteita sekä työ- ja ajokaluja teollisessa mittakaavassa neljän sukupolven ajan vuosina 1766-1861. Suurimpaan maineeseen nousivat toisen sukupolven edustajat, veljekset Jaakko ja Juho Juhonpoika Könni, joiden käsialaa ovat monien Suomen arvorakennusten tornikellot.

Vuonna 1809 tehdyssä Ilmajoen Yli-Lauroselan talon perukirjassa on jo mainittu jäämistöön kuuluvaksi kellon, mutta ensimmäinen varma tieto kaappikellosta on vuodelta 1825. Könniläinen ns. repeteerikello, jollainen myös Yli-Lauroselan tuvassa oleva talon alkuperäiseen kalustoon kuulunut kello on, mainitaan pesäluettelossa vuonna 1858. Kello lyö puolen tunnin välein yhden kerran ja tasatunnein se ilmoittaa lyöntien määrällä paljonko kello on. Koneistossa on simpukka, jolla se saadaan hiljennettyä lyömättömäksi.

Lisäksi kellossa on ns. kysymä- eli kusinaru, jota vetämällä kello ilmoittaa lyöntien määrällä kuinka paljon kello on ilman että tarvitsi sytyttää tulta tietääkseen mitä kello on. Narun kansanomainen nimitys johtuu siitä, että kellon tätä ominaisuutta käytti useimmiten talon isäntä yöllisiä tarpeita toimittaessaan. Laite oli tarpeellinen myös näkövammaisille.

Tuvan kello on tekijänsä Jaakko (Jacob) Könnin signeeraama ja valmistettu ennen hänen vuonna 1830 tapahtunutta kuolemaansa. Mahdollista on, että se on juuri vuonna 1825 luettelossa mainittu kaappikello. Yläosaltaan rokokoota ja alaosaltaan empireä edustava kotelo on naulattu seinään kiinni irti lattiasta. Näin se ei ollut lattianpesuveden kasteltavana eikä lattian heiluminen ohi käveltäessä haitannut koneiston käyntiä. Kaksiviisarinen Könnin kello maksoi 1800-luvun alussa noin 15 ruplaa eli saman verran kuin yksi lehmä. Täysiä tervatynnyreitä sai sen hankintaa varten myydä viisi kappaletta. Talossa oli toinenkin könniläinen kaappikello, jota pidettiin isännän huoneessa.

Esine ei ole esillä näyttelyssä.

Risto Hakomäki