Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Syyskuu 2006


Orjapäällikön sauva Salmin pitäjästä


Orjapäällikön sauva
Runsaan metrin mittaisessa orjapäällikön sauvassa on kaikkiaan 25 rengasta, joista puolet on yksittäisiä renkaita, puolet on liitetty toisiinsa erimittaisiksi ketjuiksi. Ryhmysauvan päässä on keksin terä. Esine ei ole esillä.

Orjapäällsauva
Yksityiskohta orjapäällikön sauvan renkaista. Kuvat: Markku Haverinen, Museovirasto (Klikkaa kuvat suuremmiksi). Esine ei ole esillä.

Suomen kansallismuseoon toimitettiin vuonna 1917 Salmin pitäjästä orjapäällikön sauva. Mukaan liitetyn tiedon mukaan sauva oli useita satoja vuosia vanha ja kuulunut orjapäällikkö Pamppu- tai Letti (=piiska) -Iivanalle.
Ryhmysauvaan oli renkailla merkitty, kuinka monta koko perhettä, pariskuntaa tai yksittäistä orjaa päällikön hallussa oli ollut.

Sauvan historia ulottuu 1700-luvun puoliväliin, jolloin Salmin pitäjä Laatokan koillisrannalla kuului isonvihan päättäneen Uudenkaupungin rauhan (1721) rajalinjan mukaisesti Vanhaan Suomeen ja siten Venäjän valtakuntaan. Täällä venäläistä 1700-luvun verotuskäytäntöä edusti lahjoitusmaajärjestelmä, jossa tsaaria palvelleille aatelismiehille tai yhteisöille luovutettiin oikeus kantaa tiettyjen kylien tai tilojen verot. Käytännössä veronkanto-oikeus tulkittiin usein täydeksi omistusoikeudeksi.

Lahjoitusmaiden hoidosta vastasivat useimmiten lahjoitusmaaisäntien määräämät voudit, joiden tehtävänä oli huolehtia veronkannosta ja järjestyksenpidosta. Siviiliasioissa voudit käyttivät myös tuomarinvaltaa. Tämä johti vähitellen siihen, että entisten kruununtalonpoikien asema alkoi muistuttaa venäläistä maaorjuutta.

Erityisen vaikea tilanne oli Salmin naapuripitäjissä Impilahdella ja Suistamolla sekä Sortavalassa, joiden lahjoitusmaat kuuluivat pietarilaisen Aleksanteri Nevskin Pyhän kolminaisuuden luostarille. Voudit syyllistyivät luostarin tiloilla väärinkäytöksiin velkomalla talonpojilta ylimääräisiä veroja ja tuomitsemalla näistä valittaneet raipparangaistuksiin.

Erityisestä julmuudestaan tunnettiin Ivan Klimpujev, joka toimi Nevskin luostarin ylivoutina keisarinna Elisabetin hallituskaudella (1741-62). Viranomaiset olivat tilanteessa neuvottomia: Viipurin lääninhallitus oli määrännyt nimismiehen ja valtionpalvelijan turvaamaan talonpoikien oikeuksia, mutta Klimpujev esti heidän pääsynsä luostarin tiloille. Vuonna 1749 Pietarissa asetettiin toimikunta tutkimaan Klimpujevin rikoksia. Ylivouti oli kuitenkin taitava käyttämään hyväkseen asemaansa kirkon palveluksessa ja salaiseksi määrätty asian käsittely siirrettiin Pietarissa toimineen kirkon inkvisiokanslian päätettäväksi.

Tuomio langetettiin Klimpujevin sijasta hänen syyttäjinään toimineille virkamiehille, jotka tuomittiin menettämään virkansa. Klimpujevia vastaan kerättiin todisteita vielä useiden vuosien ajan, mutta edesvastuuseen häntä ei koskaan saatu. Paikallisille talonpojille edes voudin vaihtuminen ei aikanaan tuonut helpotusta. Klimpujevin seuraaja tuomittiin nimittäin vuonna 1765 rikoksistaan kuolemaan - ja armahdettiin.

Pahamaineisen Pamppu-Iivanan muisto eli vahvana Salmissa vielä 1900-luvun alkuvuosina. Orjapäällikön sauva muistuttaa ajoista, jolloin koillisen Laatokan Karjalan maaorjuuteen alistetut lahjoitusmaatalonpojat elivät seutukuntaa tyrannisoineen ylivouti Ivan Klimpujevin vallan alla. 

Raila Kataja