Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Tammikuu 2008


Johan Granbomin kompassi Närpiöstä 1800-luvulta


Kompassi
Johan Granbomin valmistama kompassi. Kompasseille oli Närpiössä kysyntää etenkin keväisin, jolloin rannikkokylistä lähdettiin pitkille, merelle suuntautuville hylkeenpyyntimatkoille.
Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto (Klikkaa kuva suuremmaksi)
Vuonna 1917 Kansallismuseon kokoelmiin lahjoitettiin pieni kotitekoinen kompassi Närpiöstä. Kompassi on rakennettu sorvattuun, koristemaalattuun rasiaan. Käsin piirretty, neulaton kompassitaulu liikkuu lasin alla, magneettikivisen navan varassa. Lähes 200 vuotta valmistumisensa jälkeen kompassi osoittaa edelleen ilmansuunnat paikkansapitävästi.

Kompassin tekijän, Johan Henrik Granbomin varhaisvaiheista tiedetään vain vähän. Hän syntyi Saksan Hessenissä vuonna 1758, siirtyi sieltä Tukholmaan ja otti osaa Kustaa III:n sotaan (1788-90). Sodan päätyttyä Granbom kirjoittautui Närpiön kirkonkirjoihin ja lunasti asuinpaikakseen pienen mökin Västeryttermarkin kylästä, Frostin talon mailta. Paikkakuntalaisten keskuudessa vierasmaalaisesta Granbomista kehkeytyi salaperäinen hahmo, jonka oma vaiteliaisuus menneisyydestään ruokki mielikuvitusta. Hänen uskottiin paenneen syrjäiseen Suomeen jotakin merkittävää poliittista rikosta.

Johan Granbom ei koskaan avioitunut, mutta hänellä oli kaksi poikaa Anna Sänkströmin kanssa. Perheensä Granbom elätti peilin- ja kompassintekijänä, maalarina ja kultaajana, missä toimessa hän saavuttikin erityistä mainetta ja työskenteli mm. Närpiön ja Vöyrin kirkoissa. Kylillä kuljeskellessaan Granbomilla oli tapana kaupata maalaamiaan tauluja.

Johan Granbom kuoli 67-vuotiaana syyskuun 17. päivänä vuonna 1825. Vielä 1900-luvun alkupuolella Närpiössä kerrottiin tarinoita Granbomista ja siitä, kuinka hän oli tarkasti varjellut ammattisalaisuuksiaan: hän sekoitti väriaineet ja teki pienemmät kultaustyöt lukitun oven takana ahtaassa, ikkunattomassa kamarissa, jossa ainoana valonlähteenä oli kynttilän liekki. Vierailijoille ovi avautui vain jos tulijalla oli mukanaan jokin lahja, kuten juustoa, pala voita tai kannu maitoa. Muussa tapauksessa kamarista kuului vain ilmoitus "Granbom ei ole kotona!". Lapsille Granbomilla oli tapana antaa pieniä maalaamiaan lasinpalasia.

Kompassilla on keksintönä pitkä historia, jonka katsotaan saaneen alkunsa muinaisesta Kiinasta noin 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Varhaisimmissa kompasseissa hyödynnettiin luonnossa esiintyvää magneettikiveä. Tästä materiaalista tehdyt magneettiset lusikat osoittivat vedessä kelluessaan etelään. 500-700 -luvuilla Kiinassa kehitettiin magnetisoidut neulat, jotka puolestaan johtivat erilaisten neulakompassien syntyyn. Aluksi kompasseja hyödynnettiin maitse tapahtuvilla matkoilla: Kiinan keisareiden ns. magneettisissa vaunuissa oli pieni pyörivä nukke, jonka ojennetun käsivarren päässä oli etelää kohti osoittava magneetti. Merenkulussa kompasseja alettiin hyödyntää myöhemmin, noin 1000-luvun vaihteessa.

Eurooppaan magneettisten kompassien uskotaan kulkeutuneen arabikauppiaiden välityksellä. Välimerellä varhaiset kompassit tunnettiin jo 1100-luvulla. Kun kompasseja alettiin hyödyntää yhä enenevässä määrin laivojen navigointivälineinä, koko merenkulku mullistui: enää ei jouduttu turvautumaan ainoastaan taivaankappaleiden liikkeisiin merillä suunnistettaessa. Kompassi mahdollisti purjehdusreitin laskemisen ja laivan sijainnin määrittämisen kartalla - tämä johti vähitellen suurten löytöretkien suuntautumiseen valtamerten yli. Varhaisten kompassien toimintaa tunnettiin kuitenkin vielä huonosti: joidenkin kapteenien tiedetään kieltäneen laivoillaan sipulinsyönnin, koska he uskoivat sen vaikuttavan haitallisesti magnetismiin ja sitä kautta kompassien toimintaan.

Esine ei ole esillä.

Raila Kataja