Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Toukokuu 2008


Tervatynnyri Ilmajoelta


Tervatynnyri
Tervatynnyri Ilmajoelta Yli-Lauroselan talosta. Esine ei ole esillä näyttelyssä. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto (Klikkaa kuvat suuremmiksi).
Tynnyrin tekoa
Tervatynnyrin tekoa. Kuva: Museovirasto.
Tervatynnyrien kuljetusta
Tervatynnyrien kuljetusta. Kuva: Museovirasto
Terva oli Suomen ensimmäinen maailmankauppatavara, jota vietiin jo Kustaa Vaasan hallitusaikana mm. Hollantiin. Se oli välttämätön aine purjelaivojen aikakaudella laivanrakennusteollisuudelle ja sitä kautta kansainväliselle kaupankäynnille. Tervaa on poltettu Pohjanmaalla ensimmäistä kertaa myyntiä varten 1570-luvulla, mutta määrät olivat tällöin vielä vähäisiä.

1700-luku oli tervanpolton kulta-aikaa ja loi perustan pohjalaiselle vauraudelle ja muulle yritteliäisyydelle. Tervaa sai talonpoika 1700-luvun puolivälissä polttaa 20-30 tynnyriä manttaalia kohden. Kun tervakuormasta (kolme tynnyriä) tuohon aikaan sai 33 kuparitaaleria, olivat vuositulot myynnistä esimerkiksi 2/3 manttaalin talolla 143-220 kuparitaaleria, mikä oli suurin piirtein yhden suurehkon asuinrakennuksen arvo.

1800-luvulla metsien ehtyessä ja uusien metsänkäyttömuotojen tullessa tärkeämmiksi, tervantuotantoalue siirtyi Pohjanmaan rannikolta sisämaahan ja lopulta Kainuuseen, missä tervanpoltto paikoitellen muodostui pääelinkeinoksi.

Tervan säilytys- ja kuljetusastia oli tynnyri. Se oli tietyn mallinen ja kokoinen (125 litraa eli ns. Rostockin mitta, kork. 77 cm, halk. 53 cm) kimpitekniikalla mäntylaudoista tehty astia, jossa tynnyrilautoja oli yleensä n. 13 kpl ja päätylautoja 3 kpl. Päätylautojen tuli aina olla pystysuorassa tapin ollessa ylöspäin. Näin tynnyri kesti laivoissa päällekkäin lastaamisen.

Terva oli raskasta kuljetettavaa eikä yhteen hevoskuormaan kesällä mennyt niitä kuin kaksi kappaletta kerrallaan. Talvella rekeen voitiin laittaa yksi tynnyri enemmän. Kesällä tervatynnyreitä voitiin kuljettaa maanteitse tervahaudalta veneelle tekemällä tynnyreistä rattaat eli palkkuut, joissa kaksi tynnyriä toimivat rattaanpyörinä.

Tervatynnyreitä tehtiin aina toukotöiden alkuun saakka. Yksi mies valmisti n. kolme tynnyriä päivässä. Kun tynnyrit olivat valmiit kutsuttiin paikalle kruunaaja, joka tarkasti että tynnyri oli standardin mukainen ja leimasi tynnyrin polttoraudalla. Juhannuksena sitten sytytettiin juhlallisesti taidokkaasti ladottu, jopa 20-30 metriä halkaisijaltaan oleva tervahauta 3-4 vuotta kestäneen valmistusprosessin huipennukseksi.

Risto Hakomäki