Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Tammikuu 2009


Ruskon kinkerikousa


Kinkerikousa
Kuusen juurakosta veistetty Ruskon kinkerikousa vuodelta 1542. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto (Klikkaa kuva suuremmaksi).

Kousan maljaosa  Kousan koristeosa
Yksityiskohtia Ruskon kinkerikousasta. (Klikkaa kuvat suuremmiksi).

Suomen kansallismuseon perusnäyttelyn arvokkaimpiin esineisiin kuuluu 1880-luvulla kokoelmiin saatu puinen juoma-astia, ns. Ruskon kinkerikousa. Tätä ainoata Suomessa säilynyttä juhlakousaa on käytetty 1800-luvulla Ruskon pitäjän Hujalan kylässä kinkerihaarikkana. Kinkereiden päätyttyä se vietiin juhlakulkueessa siihen taloon, missä seuraavat kinkerit pidettiin. Kousaan on merkitty vuosiluku 1542; astian maljaosaa kiertävä latinankielinen kirjoitus Cras erit vobis salus, cum incaluerit sol - "Huomenna, kun aurinko hehkuu kuumimmillaan, teille tulee pelastus"- on peräisin Raamatusta (I Samuelinkirja 11 eli  I Kuningastenkirja 29). Kuusen juurakosta valmistetun, punaiseksi maalatun astian vetoisuus 2,3 litraa ja korkeus 75 cm.

Tämänkaltaiset, koristeelliset kousat ovat olleet juhlamaljoja, jotka 1500-luvun alkupuolella kuuluivat Ruotsissa ja Suomessa linnojen ja kuninkaankartanoiden astiastoihin. Vuosiluvuin ja aatelisvaakunoin varustettuja juhlakousia teetettiin etenkin ylhäisaateliston häihin. Valtaosa juhlakousista, jotka liittyvät läheisesti suomalais-ruotsalaisiin aatelissukuihin, on säilynyt Ruotsissa, jonne niitä vietiin Vakka-Suomesta. Ainoa nimeltä tunnettu kousien tekijä oli Per Kousomakare Vehmaan Vanhastakylästä. Erityisen runsasta kousien vienti Tukholmaan oli 1500 -luvulla. Perimätiedon mukaan Ruskon kousa on tullut Suomeen Ruskon Hujalan kylän Heikkilän talon vuonna 1831 ostaneen Karl Gustaf Engholmin ruotsalaissyntyisen isän, Teijon ruukin puutarhurina toimineen, Fredrik Engholmin mukana 1700-1800-lukujen vaihteessa.

Historioitsija Olaus Magnuksen (1490-1557) mukaan samantapaisia korkeita puuastioita käytettiin pohjoisten kansojen juomingeissa. Astia saatettiin laittaa pään päälle ja tanssia sen kanssa yksi kierros ympäri. Kousia oli tapana kallistella myös keskiaikaisissa killoissa killan nimikkopyhimyksen muistoksi.

Kinkerit (lukukinkerit, lukuset) jotka vakiinnutettiin vuoden 1686 kirkkolaissa olivat kirkon pitämä, nykyistä rippikoulua vastaava tapahtuma, jonka ohjelmaan kuului mm. kristinopin ja lukutaidon kuulustelua. Ennen yleistä oppivelvollisuutta lukukinkereillä olikin merkittävä tehtävä lukutaidon ja katekismuksen tuntemuksen edistäjänä. Ne olivat yleisiä vielä muutama vuosikymmen sitten ja edelleenkin kinkereillä käy vuosittain runsaat 100 000 suomalaista. Niiden sisältö on toki muuttunut: kuulustelun sijalle on tullut yhteinen keskustelu, Raamatun luku, kinkerivirsien laulu ja kahvinjuonti.

Lukukinkerit järjestettiin useimmiten isoissa maataloissa, joiden kesken järjestämisvastuu vaihteli. Niissä oli uskonnollisen ohjelman lisäksi myös sahti- ym. tarjoilua. Talot saattoivat myös kilpailla sillä, kuka järjestää parhaat tarjoilut. Erityisesti sydäntalvi, jolloin maatalon töitä oli vähemmän, oli parasta kinkeriaikaa.

Kousa on nähtävillä Kansallismuseon perusnäyttelyssä huoneessa 203 museon 2. krs.

Risto Hakomäki