Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Marraskuu 2010


Turkinmaton salaisuus -

Viipurin käsin solmitut nukkamatot 1930-luvulta


Turkinmatto yksityskohta

Kansallismuseon kokoelmiin 2006 lahjoitettu turkinmatto Konkkalan kartanosta Viipurin läheltä. Päivännyt Astrid Alina Koivulehto 1933. Yllä yksityiskohta, jossa näkyy tekijän nimikirjaimet AK. Kuva: Kirmo Ekholm, Museovirasto.
(Klikkaa kuvat suuremmiksi).

Turkinmatto


Turkinmatto solmu
Ghiordesin eli Gördesin solmu. Kuva: Museovirasto


Turkinmatto kangaspuilla

Matti Rynénin turkinmaton kutomatelineissä tulossa persialaismallinen matto. Kuva: Museovirasto / Kertomus Lappeenrannan Käsityöläis- ja Tehtailijayhdistyksen 45-vuotisesta toiminnasta V:na 1868-1913.
(Klikkaa kuva suuremmaksi).-
Kansallismuseon kokoelmiin 2006 lahjoitettu värikylläinen, samettipintainen turkinmatto on todellinen käsityötaidonnäyte. Nukkamatto (416 x 298 cm) on peräisin Erkki Yrjö Koivulehdon (ent. Björklund) kodista. Hän toimi apteekkarina Viipurissa. Vuonna 1933 päivätyn maton on perimätiedon mukaan kutonut apteekkarinrouva Astrid Alina Koivulehto pystypuissa Konkkalan kartanossa Viipurin lähellä. Oheisessa kuvassa näkyvät tekijän nimikirjaimet AK. Tiheäntiheässä pinnassa ei välikudetta voi erottaa.

Korkealaatuisten mattolankojen värit loistavat edelleen kirkkaina tyylitellyistä kasviaiheista. Juuri värimaailma ja reunus johtavat ajatukset Kaukasukselle. Matto oli aikoinaan kaksi kertaa evakossa ja päätyi lopulta Helsinkiin Pohjois-Haagaan, jossa sitä käytettiin ja säilytettiin rakkaana muistona viime vuosiin asti.

Kirjassaan Elämä solmussa turkinmaton taikaa Lappeenrannasta Viipuriin filosofian maisteri Paula Koho kertoo, kuinka värjärimestari Matti Rynén ei saanut mielestään Pietarissa näkemäänsä keisarillista turkinmattoa, vaan lähti itse Turkkiin ottamaan selkoa tekotavan salaisuuksista. Tästä alkoi itämaisten mattojen solminta ensin Lappeenrannassa ja sittemmin Rynénin johdolla monien viipurilaisrouvien keskuudessa.

Kerrotaan että Runö-suku oli muuttanut Koivistolle Ruhnun saarelta keskeltä Riianlahtea. Koiviston Pardialassa syntynyt Matti Josefinpoika Runö muutti aikanaan Lappeenrantaan. Hänen poikansa Matti (1846-1914) ruotsinsi saaren nimestä juontuneen sukunimensä Rynéniksi. Poika pantiin kisällinoppiin värjärimestari Rundbergille. Kisälliaikansa jälkeen hän lähti Pietariin lisäoppia hankkimaan.


Värjärit erikoistuivat tuolloin myös ammattitaitoa vaativien kankaiden ja mattojen puhdistamiseen. Pietarilaisessa värjäämössä työskennellessään Matti Rynén lumoutui ikihyviksi Anitshkovin keisarillisesta palatsista puhdistettavaksi tuotuun itämaiseen mattoon. Lappeenrantaan palattuaan hän sai mestarikirjan 1879.

Rynén oli Lappeenrannan Käsityöläis- ja Tehtailijayhdistyksen innokas jäsen ja toimi useita vuosia sen puheenjohtajana ja muissa luottotoimissa. Yhdistyksen 45-vuotiskertomuksessa mainitaan vuoden 1886 kohdalla, että yhdistyksellä oli onni varojensa mukaan avustaa värjäri M. Rynéniä sadalla markalla sen tuhannen markan lisäksi, minkä Suomen teollisuushallitus hänelle myönsi matkarahoiksi Turkin maalle tehtävään opintomatkaan värjäystaidon kehittämiseksi maassamme.


Lisäksi todetaan, että hyöty jonka pieni avustus tuotti ei supistunut ainoastaan värjäystaidon kehittämiseen, vaan matkallaan herra Rynén hankki salaisuuden ns. turkinmattojen kutomiseen, "mitä tointa hän sitten paikkakunnallamme useita vuosia menestyksellä harjoitti, ollen sillä alalla ainoa maassamme". Hauskana yksityiskohtana kerrotaan vielä, että keisari Aleksanteri III vieraillessaan 1891 Lappeenrannassa kiinnitti armollisen huomionsa Rynénin valmistamaan turkkilaiseen mattoon, "joka lienee H. Majesteetilleen lahjoitettu".

Edellä mainittujen avustusten ja oman kukkaronsa turvin Matti Rynén toteutti pitkäaikaisen unelmansa perehtyä turkkilaiseen värjäystekniikkaan ja turkinmaton eli nukkamaton valmistusmenetelmään tekemällä kesällä 1886 tutkimusmatkan Turkkiin Anatolian alueelle. Tarkoin varjeltu matonsolmintasalaisuus selvisi hänelle pienessä Ghiordesin kaupungissa Turkkiin jääneiden kreikkalaisten matonsolmijoiden avustuksella. Kaupungin nimen mukaan turkkilainen mattosolmu on nimetty Ghiordesin/Gördesin solmuksi.

Kotiinpaluun jälkeen syntyi muistiinpanoista Kertomus Turkinmattojen kutomisesta. Telineistä ja telineiden osista ynnä työtavasta Turkinmaalla -niminen tarkka työpiirustus ja -selite. Mukanaan Rynén oli tuonut sulttaanin mattokutomosta ostamansa maton ja käytti sitä mallina aloittaessaan matonsolminnan. Kutominen tapahtui pystypuissa ruutumallin mukaan. Ensin solmittiin nukkarivi, joka tiivistettiin painavaa kampamaista apuvälinettä käyttäen, sitten viriöön pujotettiin kudelankaa yleensä kaksi toisinaan useampikin rivi. Rynénin solmimissa matoissa oli 16 solmua/cm², Hanna-vaimo taidon opittuaan solmi tiheämpään.

Wiipurin Sanomat kirjoitti 12.10.1887: "Herra Rynénillä on nyt valmistumassa Euroopan ensimmäinen turkkilainen matto. Valmiina kerrotaan olevan jo 3 kyynärää ja puuttuvan vielä 1, eri värejä on 38. Tarpeet ovat kotimaasta ja villat omassa värjäämössä värjättyjä paitsi valkoiset on tuotettu Venäjältä. Työ edistyy hitaanlaisesti, mutta kutoja itse arvelee, että jos Suomessa keksitään pienikin keino matonvalmistuksen nopeuttamiseksi, niin Euroopan markkinat olisivat käsissämme.


Jatkossa Rynén aikoo käyttää suomalaista mallia." Kööpenhaminan pohjoismaisessa teollisuus- ja taidenäyttelyssä 1888 olikin näytteillä sekä turkkilaisen mallin mukainen matto että näyttelykomissaari viipurilaisarkkitehti Jac. Ahrenbergin karjalaisiin kansanomaisiin kirjontamalleihin perustuvan kaavan mukainen matto, joka palkittiin kunniakirjalla.

Vuosien varrella Rynén koulutti kutojia, opetti matonsolmimista ja värjäystä. Lukuisista Lappeenrannassa solmituista turkinmatoista useimmat ovat kadonneet tietymättömiin kuten ruhtinas A. Borjatinskille valmistettu seinämatto suvun vaakunoineen ja tunnuslauseineen Dieu et Honneur (Jumala ja kunnia). Vuosisadan lopun huonoina vuosina vastoinkäymiset olivat lisääntyneet siinä määrin, että Rynén teki vararikon kuten moni muukin vanhoista liikkeenharjoittajista.

Rynénin perhe siirtyi 1900-luvun alussa Viipuriin. Matti Rynénin kuoltua 1914 vaimo Hanna ja poika Rikhard sekä tämän tyttäret jatkoivat mattotyön 'ylöspanoa' ja solmivat rouvien apuna. Itämaisten mattojen kutomisesta kehkeytyi Viipurissa erityisesti Pamaus-seuran jäsenten puolisoiden keskuudessa muoti-ilmiö 1930-luvulla. Monen karjalaisnaisen kotia koristikin omatekoinen turkkilaisesta suomalaistunut matto.


Hilja Hallenberg oli Rynénin ensimmäinen viipurilainen oppilas, joka tunsi tarkkaan opettajansa niksit ja on solminut monta turkinmattoa. Hän lopetti vasta jonkin aikaa ennen talvisotaa. Mallit saatiin malli- ja mattokirjoista. Viipurilaisista rouvista useat tuntuvat Kohon mukaan pitäneen enemmän persialaisista kuin Turkin Anatolian jäykemmistä geometrisista kuvioista.

Ihastusta ja ihmetystä herättäneistä sitkeän ja antaumuksellisen käsityön tuotoksista oli 1931 viisikymmentä esillä Viipurin uudessa Taidehallissa. Monen maton solmiminen oli aloitettu jo vuosia ennen vuoden 1929 pörssiromahdusta. Hanna Rynén eli vuoteen 1930. Mummoltaan solmuntekotaidon perinyt pojantytär Ilmi sai itsenäisenä ammatinharjoittajana kutomisesta palkkaa.


Esimerkiksi Neitsytniemen apteekkari Björklundin luona Ilmi solmi erästäkin mattoa viisi vuotta kuukausipalkalla. Tämä apteekkari Koivulehdon setä omisti useampia Rynénin mattoja. Talvisota katkaisi Käkisalmeen asti ulottuneen sekä aikaa että taloudellista panosta vaatineen harrastuksen, joka tosin oli jo alkanut hiipua vuosikymmenen puolimaissa. Ikivanha suomalainen ryijy syrjäytti helpompitöisenä itämaisen kilpailijansa.

Hiljan on käynyt ilmi, että Kansallismuseoon on testamenttilahjoituksena pelastunut toinenkin ainutlaatuinen viipurilaisnukkamatto. Sen on tehnyt espanjalaisen mallin mukaan pankinjohtajan rouva Elin Koho.


Esine on nähtävillä perusnäyttelyssä Suomi Finland 1900 huoneessa 128.

Outi Flander

Kirjallisuutta:

- Kertomus Lappeenrannan Käsityöläis- ja Tehtailijayhdistyksen 45-vuotisesta toiminnasta V:na 1868-1913.

- Koho, Paula. Elämä solmussa. Turkinmaton taikaa Lappeenrannasta Viipuriin. Saarijärvi 2000.

- Wiipurin Sanomat 158, 12.10.1887.
- Islamic Carpets. The Joseph V. McMullan Collection.