Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Heinäkuu 2012


KOMET RG25 -sähkövatkain


Sähkövatkain
KOMET RG 25 -sähkövatkain Kansallismuseon kokoelmista. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto. (Klikkaa kuva suuremmaksi).
Tämä pieni sähkökoje antaa mahdollisuuden luoda silmäys itäisen Euroopan lähihistoriaan, aikaan toisen maailmansodan jälkeen. Sodan Saksaa vastaan voittaneet liittoutuneet, USA, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto jakoivat maan miehitysvyöhykkeisiin v. 1945. Jokaisella miehittäjällä oli omalla vyöhykkeellään vahvat sotilasvoimat, ja kaikki pidettiin tiukassa kontrollissa. Tilannetta pyrittiin vähitellen normalisoimaan ja v. 1949 vyöhykkeiden tilalle perustettiin kaksi Saksan tasavaltaa: läntisten miehittäjien vyöhykkeet yhdistettiin Saksan Liittotasavallaksi (Bundesrepublik Deutschland) kun taas Neuvostoliiton vyöhykeestä tuli Saksan Demokraattinen Tasavalta (Deutsche Demokratische Republik).

Arkikielessä niitä nimitettiin Länsi- ja Itä-Saksaksi. Itä-Saksa kuului Neuvostoliiton vaikutuspiirissä oleviin Itä-Euroopan maihin, joissa vallitsi sosialistinen järjestelmä. Kumpikin maa kuului myös puolustusliittoon, Länsi-Saksa Natoon ja Itä-Saksa Varsovan liittoon. Saksojen jako pysyi voimassa vuoteen 1990, jolloin tasavallat yhdistyivät.

Koska Itä-Saksalla ei ollut merkittäviä luonnonvaroja se ei ollut sopiva maa raskaalle teollisuudelle. Niinpä se sai Neuvostoliitossa 1950-luvulla suunnitellussa Itä-Euroopan maiden taloustyönjaossa osalleen koneiden ja sähköteknisten laitteiden valmistusta sekä eräitä muita kevyemmän teollisuuden haaroja. Itä-Saksa oli Euroopan itäblokissa korkeimman elintason maa ja sen teollisuus alueen kehittyneintä. Valtion talous kuitenkin oli ja pysyi siitä huolimatta alijäämäisenä ja 1980-luvun lopulla, ennen yhdistymistään Länsi-Saksaan, maa oli niin taloudellisen, poliittisen kuin sosiaalisenkin katastrofin partaalla.

Maan varsin kehittynyt kulutustavarateollisuus oli myös pitkälti vientiteollisuutta. Suomeenkin tuotiin runsaasti kotikäyttöön tarkoitettuja itäsaksalaisia sähkölaiteita. Kuukauden esine -sarjassa on aiemmin (joulukuu 2007) esitelty joulukuusen sähkökynttiläsarja, Weihnachtsbaumbeleuchtung.

KOMET-sähkövatkainten ensimmäinen malli oli tyyppimerkinnältään RG 5 ja sitä seurasi uudempi malli RG 25. Saksalaisilla keskustelupalstoilla esiintyy edelleen keskustelua näistä laitteista. Ne ovat haluttuja mutta vaikeasti saatavia. Käyttäjien mielipide tuntuu olevan, että ne ovat käyttöominaisuuksiltaan hyviä ja myös erittäin kestäviä. Niitä hankkivat myös "ostalgian" eli DDR-nostalgian innoittamat keräilijät, joita on Saksan lisäksi monissa muissakin maissa. KOMET-nimellä valmistettiin lukuisia muitakin kotitalouskoneita.

Niitä valmisti VEB Elektrogerätenwerk Suhl, joka liittyi myöhemmin VVB Elektrische Konsumgüter -yhtymään. (VEB = Volkseigener Betrieb, Kansan omistama yritys, VVB = Vereinigung Volkseigener Betriebe, Kansan omistamien yritysten liitto, molemmat ovat keskeistä ddr:läistä terminologiaa.) Vuodesta 1969 niiden valmistusta jatkettiin tuotenimellä AKA electric. Sen tuotteita mainostettiin DDR:n televisiossa sloganilla: "in jedem Haus zu Hause" (kotona joka kodissa).

Kansallismuseon kokoelmiin kevättalvella 2012 saatu vatkain on mallia KOMET RG 25. Sen pohjassa on AKA:n logo, joka viittaa siihen että olisi peräisin aivan 1960-70-luvun vaihteesta. Siihen kuuluu neljä pareittain käytettyä vatkainkoukkua. Vatkainta käyttäneestä henkilöstä tiedetään, että hän oli v. 1936 Karjalasta Helsinkiin muuttanut nuori nainen nimeltä Laura, joka tuli Meilahdessa asuvan perheen kotiapulaiseksi. Hänen tarkoituksensa oli palata muutaman vuoden kuluttua takaisin kotiseudulleen, mutta toisin kävi: Hänen kotipaikkansa Uuras oli kuulunut Johanneksen kuntaan, liitetty v. 1936 Viipuriin ja kuului siis sodan jälkeisessä rauhanteossa Neuvostoliiton puolelle jääneeseen alueeseen.

Laura jäi asumaan Helsinkiin ja pysyi lähes koko elämänsä saman perheen kotiapulaisena ja lastenhoitajana. Viimeiset vuotensa hän asui yksiössä samassa talossa Meilahdessa. Vatkain hankittiin hänen käyttöönsä perheen keittiöön. Omaan asuntoon muuttaessaan hän sai sen mukaansa. Lauran kerrotaan olleen erinomainen ruoanlaittaja, joka teki itselleen ruokaa omassa asunnossaan vielä 90-vuotiaana. Vatkain on ilmeisesti ollut ahkerassa käytössä, vaikka sen kovamuovikuori onkin naarmuton

KOMET-vatkain ei tällä hetkellä ole näytteillä Kansallismuseossa.

Antti Metsänkylä