Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Joulukuu 2013


Almanakkakotelo


Almanakkakotelo1

Almanakkakotelo Savitaipaleelta. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

Almanakkakotelo auki

Kotelo kansi avattuna. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

Almanakkakotelo vuosiluku

Kotelon takasivu, vuosiluku 1854. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.











Suomenkielisen almanakan julkaiseminen alkoi vuonna 1705 Kansanalmanakan nimellä. Sen julkaisija ja tekijä oli turkulainen matematiikan professori Laurentius Tammelin. Hän julkaisi almanakkoja  1705-13 ja hänen jälkeensä työtä jatkoivat professorit Hasselbom ja Celcius.  Almanakan nimi muuttui Yliopiston almanakaksi v. 1828 jälkeen, kun sen julkaisija Turun Akatemia muutti Turun palon jälkeen Helsinkiin ja sai nimekseen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto. Yksinoikeuden almanakan julkaisemiseen Akatemia oli saanut vuonna 1811. Tätä yksinoikeutta Helsingin yliopiston almanakkatoimisto piti hallussaan vuoteen 1995 saakka. Varsinaisen julkaisuoikeuden almanakkatoimisto kuitenkin vuokrasi pois, ensin Frenckellin kirjapainolle ja sitten Weilin + Göös -kustannusosakeyhtiölle.

Almanakan ydin on kalenteri, josta näkyy viikonpäivien ja juhlapyhien sijoittuminen. Kalenteriin on merkitty myös nimipäivät, kuun vaiheet sekä auringon nousu- ja laskuajat. Niiden lisäksi kalenterissa on ollut paljon eri alojen tietoa ohjeeksi kansalaisille.

Almanakka kotiutui 1800-luvulta lähtien suomalaisiin talouksiin, mutta kesti varmasti 1900-luvulle ennen kuin se oli käytössä joka kodissa. Sen käyttö edellytti lukutaitoa ja muutenkin valistunutta asennetta ympäristöön ja elämänmenoon. Varmastikaan joka talossa ei sitä ollut 1800-luvulla, mutta toisaalta varmaan joka pitäjässä oli talo tai pari, jossa sen käyttö osattiin. Voimme olla varmoja, että aikana jolloin kirjat ja painettu teksti yleensä olivat harvinaisia, almanakkaa käyttävissä taloissa oltiin poikkeuksellisen oppineita ja edistyksellisiä. Almanakka oli siten myös esineenä arvokas, vaikka se ulkoasultaan olikin varsin vaatimaton pehmeäkantinen vihko. Siihen sisältyi tärkeää tietoa ja myös sen käytön hallitsevia pidettiin arvossa. Niinpä almanakka ei voinut vain ajelehtia missä tahansa, vaan sitä piti säilyttää huolella.

Monissa talonpoikaistaloissa tehtiin almanakan säilyttämistä varten erityisiä puisia koteloita tai "koloja", kuten niitä jossain nimitettiin. Erityisen yleinen tuo esine ei ollut, siitä päätellen, että niitä on päätynyt varsin vähän museoiden kokoelmiin. Suomen kansallismuseon kokoelmissa on neljä puista almanakkakoteloksi luetteloitua esinettä, jotka kaikki ovat päätyneet kokoelmiin museotoiminnan alkuaikoina, 1800-luvulla ja aivan 1900-luvun alussa. Ne ovat peräisin Lemiltä, Savitaipaleelta, Korpilahdelta ja Pihtiputaalta, siis itäisestä ja keskisestä Suomesta. Lisäksi kokoelmissa on joitakin muita vastaavantyyppisiä mutta erikokoisia koteloita, joiden käyttötarkoitus lienee ollut jokin muu.

Kolme ensin mainittua koteloa ovat uria pitkin liukuvalla kannella varustettuja, ns. lykkyykantisia. Pihtiputaan kotelo sitä vastoin on yläreunaa lukuun ottamatta umpinainen ja sen pohjassa olevaan pieneen aukkoon on sijoitettu liikkuva palikka. Almanakka on siis pudotettu yläreunan aukosta koteloon, ja kun se on haluttu ottaa sieltä esille, se on työnnetty palikalla ylös niin että siitä on saanut yläaukon kautta sormilla otteen. Viimeksi mainittu on näistä neljästä kotelosta yksinkertaisin, maalaamatonta puuta ja lähes vailla merkintojä, himmeä kirjoitus sanoo "…WUOTELLE 1893" sen edellä on luultavasti lukenut ALMANAKKA. Kolme muuta, lykkyykantiset kotelot, sen sijaan ovat jokainen yksilöllisiä, erilaisilla koristeilla ja merkeillä koristeltuja ja myös vuosiluvuilla varustettuja. Kaikki neljä ovat seinälle ripustettavia, niiden yläreunassa on sitä varten puinen reiällinen ulkonema.

Kuukauden esineeksi on valittu Savitaipaleelta saatu lykkyykantinen almanakkakotelo, joka on huolellisesti ja kauniisti tehty. Sen takasivulle on kaiverrettu vuosiluku 1854. Etukannessa on kolme koristeornamenttia, ruusuke- ja tähtiaiheiset sekä kolmas mahdollisesti kasviaiheinen. Kotelon ylä- ja alareunaan on ilmeisesti myöhemmin kotelon koossa pitämiseksi kiinnitetty nahkahihna, jonka alitse kansi on kulkenut. Pohjan poikki kulkevan halkeaman yli on, samasta syystä, naulattu kaksi pientä nahkasuikaletta. Kannen yläreunassa on pieni siro nuppi, josta kiinni pitäen kantta on liikuteltu. Kotelon ulkomitat ovat 15 cm x 11,5 cm x 3 cm, korkeus ripustusosan kanssa 19 cm. Kotelon sisämitat ovat 11,5 cm x 10 cm x 1,5 cm.

Parhaillaan Suomen kansallismuseossa ei ole esillä yhtään almanakkakoteloa.

Edellä mainittu Lemin almanakkakotelo, kaunis ja hieno esine sekä lykkyykantinen sekin, puolestaan tulee olemaan esillä Turussa Aboa Vetus & Ars Nova -museon näyttelyssä "Kirjain kerrallaan", joka avataan 5.12.2013 ja on avoinna vuoden 2014 ajan.

Antti Metsänkylä