Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - elokuu 2014


Raamatunsuomentaja Henrik Hoffmanin muistotaulu 1640


Hebla Gallen ja Henrik Hoffmanin epitafi
Hebla Gallen ja Henrik Hoffmanin epitafi eli muistotaulu.
Kuva: Jouni Kuurne, Museovirasto.

Kokokuva ovi auki Kuva JK pieni
Kokokuva muistotaulusta ovi auki.
Kuva: Jouni Kuurne, Museovirasto.


Hoffmanin muotokuva Kuva JK pieni

Henrik Hoffmanin muotokuva.
Kuva: Jouni Kuurne, Museovirasto.
Maskun kirkosta on peräisin komea barokkityylinen epitafi, muistotaulu, joka on paitsi henkilöhistoriallinen ja taidehistoriallinen merkkiteos, myös erityisesti Suomen kulttuurihistorian kannalta mielenkiintoinen dokumentti. Epitafin on Kansallismuseoon lahjoittanut Maskun seurakunta vuonna 1904.

Epitafi (KM 4451:1) on Maskun kirkkoherra Henrik Hoffmanin (1599-1666) ja hänen vaimonsa Hebla Gallen muistotaulu. Hoffman oli 1600-luvun alussa työskennelleen raamatunsuomennostyöryhmän jäsen. Työryhmän tehtävänä oli suomentaa koko Raamattu suomen kielelle. Mikael Agricola oli suomentanut Uuden testamentin vuonna 1555 samoin kuin suuren osan Vanhaa Testamenttia. Koko Raamatun suomennostyö oli pantu alulle 1602 Kaarle IX:n nimittäessä kahdeksanjäsenisen komitean käännöstyöhön, mutta vasta 1638, kun hallitus nimitti uuden komitean suomennostyötä varten, asia lähti uudelleen käyntiin.

Jäseniksi määrättiin Turun tuomiorovasti Eskil Petraeus ja Turun lukion teologian lehtori Martinus Stodius, Piikkiön kirkkoherra Gregorius Favorinus ja Maskun kirkkoherra Henrik Hoffman. Käännöstyö saatiin loppuun vuonna 1641 ja koko Raamatun suomennos ilmestyi Tukholmassa 1642 Henrik Keyserin kirjapainosta. 1 200 kappaleen painatuskin oli kestänyt lähes kaksi vuotta.

Henrik Hoffmanista tuli Maskun kirkkoherra vuonna 1627, rovasti 1630. Raamatunsuomennoskomitean työskentelyyn Hoffman osallistui aktiivisesti ja velvollisuudentuntoisesti, matkustaen kerran viikossa Maskusta Turkuun työryhmän kokouksiin. Palkkioksi ja kiitokseksi työstään Hoffmanille myönnettiin vuonna 1645 loppuelämäkseen vuosittain 48 tynnyriä viljaa kruunun viljavarastoista, yksi verovapaa tila ja korvauksena viikoittaisesta matkustamisesta Turkuun 100 hopeataaleria. Hoffman sai myös 30 sitomatonta tekijänkappaletta uutta Raamattua - kirjat myytiin yleisesti sitomattomina, ja ostaja oli itse vastuussa kirjan sidottamisesta haluamallaan tavalla.

Henrik Hoffmanille kuulunut kappale Mikael Agricolan Uutta testamenttia, jota Hoffman on käyttänyt raamatunsuomennostyössä ja joka on varustettu hänen omakätisillä merkinnöillään, kuuluu Skoklosterin linnan kirjastoon Ruotsissa.

1300-luvulta lähtien yleistyneet epitafit olivat seinään kiinnitettyjä, kirkkoon haudatun vainajan muistotauluja. Epitafi oli tavallisesti arkkitehtuurin muotoja käyttävän kehyksen ympäröimä taulu, johon oli kuvattu vainajan muotokuva tai vainaja perheensä seurassa rukoilemassa ristiinnaulitun ristin juurella. Kuva-aiheena saattoi olla myös jokin muu uskonnollinen aihe. Kokonaisuuteen liittyi yleensä myös muistokirjoitus. Reformaation jälkeen epitafit olivat yleisiä erityisesti protestanttisissa maissa.

Henrik Hoffman on kuvattu mustaan papinkaapuun ja valkoiseen myllynkivikaulukseen pukeutuneena. Rintakuvan taustalla on vihreä verho ja kuvaan on merkitty mallin ikä, 53 vuotta, ja maalausvuosi 1652. Hänen vaimonsa Hebla Petri (Pietarintytär) Galle on pukeutunut mustaan leikkosamettiseen röijy-yläosaan, ja leveään valkoiseen kaulukseen sekä valkoisen alusmyssyn päällä olevaan mustaan kangasmyssyyn. Kuvassa on myös mallin ikä, 52 vuotta, ja maalausvuosi 1640. Hebla Gallen muotokuva lienee näin ollen maalattu ensin, mistä syystä se myös on epitafin oven ulkopuolella. Oven takana ollut paperille painettu muistoteksti on tuhoutunut.

Muotokuvat on todennäköisesti maalannut Suomen ensimmäinen nimeltä tunnettu muotokuvamaalari, Turussa vuosina 1632-1672/3 toiminut Jochim Neiman. Tiedot Jochim Neimanin toiminnasta ovat hyvin niukat ja esimerkit hänen maalauksistaan vieläkin vähäisemmät - tosiasiassa Hoffmanin ja Gallen epitafi lienee ainoita säilyneitä esimerkkejä Neimanin maalaamista muotokuvista. Neiman mainitaan ensi kertaa asiakirjoissa lokakuussa 1632, jolloin hänestä käytetään nimitystä konterfeijari, muotokuvamaalari. Hän asui Turussa ja on oletettavasti ollut suomalaista syntyperää, vaikka hänen sukunimensä viittaisikin saksalaiseen alkuperään (mikä ei olisi mahdotonta).

Neiman kuului Turun puuseppien, maalareiden ja lasimestareiden yhteiseen ammattikuntaan, ja vuonna 1661 hän toimi myös ammattikunnan oltermannina, luottamustehtävässä, joka kertoo hänen nauttineen arvostusta ammatissaan. Vuosilta 1659-1660 on tietoja, joiden mukaan Neiman maalasi Turun akatemian professoreiden muotokuvia. Pääosa Neimanin yksityisille, Turun akatemialle ja tuomiokirkkoon tekemistä maalauksista on todennäköisesti tuhoutunut viimeistään Turun palossa vuonna 1827.

Henrik Hoffmanin muotokuvan alapuolella on latinankielinen lause Mors tua Christe mihi Vita est, "Sinun kuolemasi, Kristus, on minulle elämä". Hebla Gallen kuvan alapuolella oleva lause Te tenet aula nitens Nos lacrymosa dies, "Sinun osanasi on oleva loistava sali, meidän kyyneleinen päivä", on lainaus myöhäisroomalaisen, merovingien hovissa ja myöhemmin Poitiers'n piispana toimineen runoilijan Venantius Fortunatuksen (synt. 530/540 välillä, kuoli 600-luvun alussa) Chartresin piispan Chalactericuksen muistoksi kirjoittamasta runosta
(IV kirja, vii: "Sinä pääset todelliseen kotimaahasi ja jätät meidät tähän murheiden maailmaan; sinä asut loistavassa palatsissa, me jäämme tähän murheiden laaksoon. Tässä haudassa, jonka hurskaat kädet sinua varten rakensivat, ruumiisi on laskettu ikuiseen lepoon; huulesi, joilta virtasivat hunajaakin ihanammat sanat, on sinetöity hautapaaden alle.").

Mikäli Mühlhausenin kirkossa olleen, vuonna 1602 kuolleen Dorothea von Ölsnitzin samalla sitaatilla varustetun hautakiven perusteella voidaan vetää johtopäätöksiä, lause on ehkä ollut suosittu naisten hautakirjoituksena, mihin se sisällöllisesti hyvin sopii.

Hoffmanin epitafi on poikkeuksellisen komea. Keskellä olevaa ovea, jonka takana on ollut paperille painettu muistoteksti, kehystää arkkitehtoninen barokkikehys: solakat, sorvatut pylväät näyttävät kannattelevan palkistoa, jota koristavat pienet siivekkäät enkelinpäät, samoin kuin pylväiden jalustoja.

Ylhäällä, sivuilla ja alhaalla on veistettyä rustobarokkikoristelua, ylhäällä lisäksi maalattu teksti Soli Deo gloria, "Kunnia yksin Jumalalle", ja sen yläpuolella palavaa uskoa symboloiva liekki. Alhaalla on vielä yksi pieni enkeli. Veistetty kehys on maalattu punaisella, vihreällä, harmaalla, pylväät on marmoroitu harmaiksi. Veistotyö kertoo turkulaisen puusepäntaidon korkeasta tasosta 1600-luvun puolivälissä.

Epitafi on esillä Kansallismuseon perusnäyttelyssä huoneessa 107 museon 1. kerroksessa.

Jouni Kuurne