Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Syyskuu 2015


Vakan lesti Seurasaaren Niemelästä


S254
Vakan lesti (esine nro S254) Seurasaaren Niemelästä. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

KK2826 57 tif
Kerilautaa haudotaan uunissa aina välillä kastellen ja painetaan samalla paininpuuhun. Kuvaaja: Jussi Kangas 1947, Museovirasto.


KK2826 60 tif

Pihti kiristetään vitsalenkillä. Kuvaaja: Jussi Kangas 1947, Museovirasto.


KK2826 61 tif

Vakka ommellaan katajanjuurinauhalla. Kuvaaja: Jussi Kangas 1947, Museovirasto.
Niemelän torppa siirrettiin Konginkankaan Pyyrinlahden kylästä Seurasaareen vuonna 1909. Torpan vanhin osa, nykyinen sauna on vuodelta 1786. Savutupa on rakennettu 1844. Torppa ja siihen kuuluvat muut rakennukset olivat ulkomuseon ensimmäinen rakennusryhmä.
Rakennusten lisäksi museoon saatiin 962 alkuperäistä torppaan kuuluvaa esinettä, jotka digitoidaan vuoden 2015 aikana. Digitoituja Niemelän esineitä voi selailla verkkopalvelu Finnassa.

Syyskuun esineeksi valikoitui vakan teossa käytetty lesti. Lesti on puinen ja lieriön mallinen. Lestin pituus on 13 cm, leveys 6,5 cm ja korkeus 8 cm, eli sillä on valmistettu pieniä soikion muotoisia vakkoja, esimerkiksi voivakkoja. Lestin toisella sivulla on kaksi uraa, joihin voitiin asettaa vakkapihdit kerin taivuttamisen ajaksi.

Vakkoja tehtiin moneen tarkoitukseen; ruokatavaroiden ja vaatteiden säilytykseen, tavaroiden kuljettamiseen sekä viljan puhdistamiseen ja kylvämiseen. Vakan laita eli keri valmistettiin ohuesta haapaviilusta taivuttamalla. Haapa sai olla keskeltä laho, jolloin se oli helpompi tyhjentää. Haapa sopi keripuuksi, koska se oli samanaikaisesti taipuisaa ja sitkeää.

Kerin materiaaliksi valikoitiin suora ja oksaton haaparanka, joka katkaisiin kirveellä sopivan mittaiseksi pätkäksi eli kuliksi. Kulin pituus oli sama kuin valmiin vakan kerin pituus. Kuli halkaistiin lohkoiksi, jolloin lohkon pintapuun leveys oli sama kuin kerin korkeus. Puu jaettiin yleensä jo metsässä lohkoiksi. Tämän jälkeen lohkot koverrettiin sisäpuolelta kirveellä kouruksi. Tässä vaiheessa lahosta sydänpuusta oli apua, koska laho puu irtosi helposti. Lohkon pintapuoli jätettiin vielä kajoamattomaksi.

Metsästä palattuaan vakantekijä jatkoi veistämistä kaukalokirveellä tai telsolla ja poisti kerin ulkopinnan kuoren kirveellä. Kuori poistettiin vasta tässä vaiheessa, koska se suojasi puuta kolhuilta ja naarmuilta. Kerin ohentamiseen käytettiin myös kouruhöylää. Lopulta keri oli niin ohut, että valo kuulsi siitä läpi. Liian paksut kohdat näkyivät tummempina kohtina.

Keri pehmennettiin helpommin taipuvaksi kuumentamalla se saunan lauteilla, uunissa tai keittämällä. Aina tätä ei kuitenkaan tehty, vaan juuri höylätty tuore puu voitiin taivuttaa myös ilman kuumentamista. Kerin sisäpinnalle voitiin viiltää myös viiruja halkeamisen estämiseksi. Vakanteossa puu taivutettiin tavallaan kaksi kertaa; ensin laudan kourumaisuus taivutettiin suoraksi, ja sen jälkeen lauta taivutettiin vakan kehäksi.

Kourun muodossa oleva keri suoristettiin polven päällä kovera puoli alaspäin. Sen jälkeen se painettiin vakan muotoon, joko lestin tai vakan paininpuun avulla, tai yksinkertaisesti vain polven päällä taivuttelemalla. Kun keri oli taivutettu sopivaan muotoon, sen päät asetettiin limittäin ja keri jätettiin kuivumaan muutamaksi päiväksi vakkapihtien väliin.

Kun keri oli kuivunut muotoonsa, sen päät muotoiltiin ja rei’itettiin kiinnityssidosta varten. Sidosnaruna käytettiin tuoretta männyn, kuusen tai pajun juurta. Maasta kaivettu juuri kuorittiin ja halkaistiin kahtia, jonka jälkeen se oli valmis ommeltavaksi.

Vakan pohja ja mahdollinen kansi olivat yleensä mäntyä, mutta kuustakin käytettiin. Pohjalaudan piti olla hyvin kuivunutta. Jos vakka oli iso eikä yhden laudan leveys riittänyt pohjaksi, yhdistettiin laudat toisiinsa salavaarnoilla. Kerin laita merkittiin pohjaan sisä- ja ulkopuolelta, jonka jälkeen merkintöjen väliin kaiverrettiin uurre, johon keri sovitettiin.
Pohja kiinnitettiin keriin puutapeilla, jotka lyötiin vinottain, noin 45 asteen kulmassa pohjan puolelta. Kun keri oli tapitettu pohjaan kiinni, voitiin pohjan yli menevä puu poistaa pohjalaudan reunoista puukolla.

Vakan kahvojen ja kylvövakkojen koukkujen materiaaleiksi valittiin yleensä katajaa tai kuusta. Vakan kansi painettiin aina erikseen itse vakan ollessa mallina.

Vakkoja ostettiin kiertäviltä kauppiailta ja markkinoilta. Kylissä kulki myös kulkumiehiä, jotka asettuivat ruokapalkalla taloon ja valmistivat erilaisia vakkatuotteita. Käsistään taitavat tekivät vakkansa itse.

Niemelän esineistöön kuuluu vakkalestin lisäksi vakan paininpuu ja kaksi hammaspuuta (esineet numeroilla S70, S407), joita on voitu käyttää vakkapihteinä. Niemelässäkin on siis tehty vakkoja, mutta sieltä ei ole säilynyt tietoja siitä, kuka vakat valmisti.

Vakan lesti on nähtävillä Seurasaaren Niemelän torpassa kesäaikaan.

Kansallismuseon kuukauden esineinä on aiemmin esitelty kirkkovakka ja voivakka.

Sari Tauriainen

Lähteet:
- Vakka ja kousa vanhoil konsteil, Länsirannikon puuastiaperinnettä, toim. Matti Nurmi, valokuvaaja Esa Urhonen, Santtioseura r.y. Kolmen ajan rannikon julkaisuja nro 1, Newprint Oy Uusikaupunki 2002.
- Tuormaa, Markus: Puusta tehty, - veistäen, vuollen, taivuttaen, Karisto Oy, Hämeenlinna 2007.