Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - heinäkuu 2016


Matkamuisto 1700-luvun lopusta


Solfjäder KM 92001 140 Bild P. O. Welin small
Viuhka 1700-luvun lopusta,inv. KM 92001_140. Kuva: P. O. Welin.
Viuhka on maalattu pergamentille. Antiikin roomalaisten ornamentiikasta innoituksensa saaneen taidokkaan, uusklassistisen koristelun keskelle on sijoitettu kolme kuvakenttää, joissa on antiikin Rooman tunnettuja rakennusmuistomerkkejä: keskellä Porta San Paolo, pienemmissä medaljongeissa Vestan temppelin nimellä tunnettu pyörötemppeli ja Caius Cestiuksen pyramidi. Säleet ovat todennäköisesti mahonkia ja niiden ulkosyrjät on reunustettu ohuin intarsiaraidoin. Roomalaisista seinämaalauksista vaikutteita saaneet koristeaiheet, mm. groteskit luovat kehykset maisemakuville. Viuhka kuuluu vuonna 1992 Kansallismuseoon Antellin kokoelmiin ostettuun kokoelmaan, joka pääosin koostuu vara-amiraali C. O. Cronstedtille (1756–1820) kuuluneista esineistä.

Vuosina 1776–1779 Carl Olof Cronstedt palveli Englannin laivastossa ja osallistui tuolloin Yhdysvaltain vapaussotaan – saavutus, johon kukaan muu suomalainen ei liene yltänyt (G. M. Sprengtporten yritti, mutta ei onnistunut pääsemään Yhdysvaltoihin) – olkoonkin, että Cronstedt vietti tuosta ajasta suuren osan sotavankina. Palattuaan Ruotsiin hänet lähes välittömästi komennettiin Livornoon, josta oli kuvanveistäjä Johan Tobias Sergelin toimeksiannosta tarkoitus laivata Tukholmaan Kustaa III:n hankkimia antiikin veistoksia. Toistamiseen Cronstedt kävi Italiassa vuonna 1782, jälleen Livornossa ja noutamassa kuninkaan Italiaan tekemällään matkalla hankkimia taideteoksia. Tällä matkalla hän johti koko laivasaattuetta.

Aatelispoikien (joskus harvoin tytärtenkin) säädynmukaisen kasvatuksen loppusilaus hankittiin kuukausia, usein kokonaisen vuoden ja joskus pidempäänkin kestäneellä Grand Tourilla, kiertomatkalla jonka erityisenä päämääränä oli yleensä Italia. Ilmausta ”Grand Tour” käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1670 kuvaamaan nuorten englantilaisten aristokraattimatkailijoiden Italiaan suuntautuneita matkoja, ja alusta lähtien Grand Tourissa yhdistyivät yläluokkaisuus ja nuorukaisten kasvatus. Vaikka Grand Tourille lähdettiin lähes kaikista Euroopan maista, on totta että valtaosa näistä matkailijoista oli brittiläisiä. Tosiasiassa Grand Tour oli laajempi, yleiseurooppalainen ilmiö, johon osallistuivat aatelisnuorukaisten ohella myös aatelisnaiset, taiteilijat ja akateemiset tutkijat. Grand Tourin tarkoituksena oli mielen avartaminen ja uusien näkemysten omaksuminen. Mahdollisuus tähän tarjoutui eri tavoin: palvelemalla jossakin ulkomaisessa rykmentissä, opiskelemalla, tutustumalla kaupunkeihin, toisiin ihmisiin ja sosiaaliseen elämään ja yhtä hyvin myös kulttuuri- ja huvielämään (”verkostoitumalla”, sanottaisiin nykyään). Antiikin klassinen kulttuuri oli osa yhteistä eurooppalaista kulttuuriperintöä, joten tutustuminen Italiaan, antiikin Rooman perilliseen, tuon perinnön välittäjään ja elävään jatkajaan, oli oleellinen osa yleissivistystä. Siksi tutustuminen antiikin taiteeseen ja raunioihin oli Grand Tourilla keskeisellä sijalla.

Matkamuistot Grand Tourilta vaihtelivat luonnollisesti matkalaisen varallisuuden ja maun mukaan, mutta lähes kaikkien makujen ja kukkaroiden mukaisia muistoja oli tarjolla. Mahdollisuuksien sallimissa puitteissa Italiasta saatettiin tuoda kotiin antiikin veistoksia, mutta myös uutta maalaustaidetta. Erityisesti englantilaiset aateliset harrastivat Canalettojen ikuistamia maisemia Venetsiasta, ja hyvin suosittua oli maalauttaa itsestään muotokuva esimerkiksi Pompeo Batonilla, Xavier Fabrella tai Louis Gauffier'lla, mielellään jokin italialainen maisema taustalla. Antiikin veistoksista kilpailivat ankarasti aateliset ja kuninkaalliset kuten Kustaa III vuosina 1783–1784 tekemällään matkalla. G. M. Armfelt osti vuonna 1784 Roomasta Kustaa III:n matkaseurueeseen kuuluessaan uusklassistisia aiheita esittäviä laveerauksia.

Viuhka olisi sopiva lahja mielitietylle tai tulevalle morsiamelle, mutta ilmeisesti Cronstedtin kohdalla tästä ei ollut kyse – ja voihan viuhka olla peräisin myös toisesta suvusta kuin Cronstedteilta. Vasta viisi vuotta toisen Italian matkansa jälkeen, muutettuaan Karlskronaan vuonna 1787 Cronstedt nimittäin tutustui tulevaan puolisoonsa Beata Sofia Wrangeliin, joten viuhka ei voi ainakaan olla lahja tälle kihlatulle; ehkä kyse on todellakin vain matkamuistosta.

Jouni Kuurne