Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Kesäkuu 2016


Anton Möller vanhempi, Naisen muotokuva


Anton Möller vanhempi? (n. 1563–1611).Tuntemattoman naisen muotokuva, n. 1595–1610, konservoinnin jälkeen. Suomen kansallismuseo, inv. KM 2287_2. Kuva Museovirasto / Ilari Järvinen
Anton Möller vanhempi? (n. 1563–1611). Tuntemattoman naisen muotokuva, n. 1595–1610, konservoinnin jälkeen. Paneelin mitat 98 x 71 cm. Suomen kansallismuseo, inv. KM 2287:2. Kuva Museovirasto / Ilari Järvinen.

LISÄTIETOJA

Rauman kaupungin valtuusmiehet lahjoittivat Suomen Muinaismuistoyhdistykselle 1884 muotokuvan, joka oli ollut esillä kaupungin raatihuoneessa 59 vuotta. Sittemmin maalaus siirrettiin yhdistyksen muiden kokoelmien kanssa Valtion Historialliseen Museoon, tulevaan Suomen kansallismuseoon. Muotokuvan malli ja taitelija ovat tuntemattomia, mutta se on attribuoitu eli nimetty Danzigissa (nyk. Gdańsk Puolassa) 1580-luvulta vuoteen 1611 toimineen Anton Möller vanhemman työksi.

Anton Möllerin elämästä ei tiedetä juuri mitään varmaa. Hän syntyi Königsbergissä Itä-Preussissa (nyk. Kaliningrad Venäjällä) noin vuonna 1563 ja aloitti taiteilijan oppipoikana 1578. Oppipoika-ajan päätyttyä 1585 oli lähellä sijainnut vilkas ja vauras Danzigin kauppakaupunki houkutteleva kohde taiteilijan uralle tähtäävälle Anton Möllerille. Itä-Preussin taide-elämä oli 1590-luvulla vaatimatonta, mutta yhteydet suuriin kulttuurikeskuksiin olivat vilkkaat ja vaikutteita omaksuttiin innolla. Pieni, mutta vauras hansakaupunki Danzig oli keskiajalta lähtien kehittynyt yhdeksi Euroopan tärkeimmistä kauppakaupungeista ja se pystyi tarjoamaan Möllerille enemmän työmahdollisuuksia kuin Königsberg. Kotikaupunkiaankaan hän ei silti täysin unohtanut.

1500-luvun loppu oli Danzigille ennennäkemättömän kukoistuksen aikaa, ja sen kauppaporvariston kasvava vauraus ja lisääntynyt hyvinvointi näkyivät toinen toistaan merkittävämmissä monumenteissa ja vilkastuttivat taide-elämää. Anton Möllerin tiedetään maalanneen uskonnollisten ja allegoristen eli vertauskuvallisten aiheiden ohella myös muotokuvia, mutta yhtään signeerattua eli nimellä varustettua muotokuvaa ei tunneta. Muotokuvat onkin attribuoitu eli nimetty hänelle tyylillisin perustein, ja myös Kansallismuseon muotokuva on niin samankaltainen Möllerille nimettyjen töiden kanssa, että sitä voidaan pitää hänen työnään. Se liittyy joka tapauksessa hänen tuotantoonsa ja lienee maalattu Danzigissa tai Königsbergissä 1590-luvun jälkipuolella tai 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Kansallismuseon muotokuvassa naisella on leveä myllynkivikaulus ja helmikoristeinen myssy koristeineen. Jakku on tummanvihreää samettia ja hihansuissa on leveät reticella eli kärkipitsiset kalvosimet. Hameen päällä on ohuesta liinakankaasta tehty pellavaesiliina ja vyötäisillä leveä kultainen panssariketju, jossa on riiputettu avaimia. Syvyysvaikutelma on pyritty minimoimaan eli saamaan mahdollisimman pieneksi luomalla taustan verholla katosmainen kehystys naisfiguurille.

Myös vasemmalla olevan pöydän perspektiivi korostaa syvyyssuunnan litteyttä. Äskettäin valmistuneen konservoinnin ansiosta maalauksen värit tulevat jälleen esiin kirkkaina. Kasvot ovat saaneet takaisin raikkautensa ja eloisuutensa, ja yksityiskohdat nousevat esille aiempaa paremmin. Maalaukseen on myös näyttelyä varten vaihdettu ajanmukaisempi kehys.

Puvun ja korujen arkipäiväisten detaljien ohella muotokuvassa on runsaasti symboliikkaa: neilikka, pöydällä oleva kirja ja pienet laakeriseppeleet. Nainen pitelee vasemmassa kädessään neilikankukkaa ja -nuppua sekä kapealehtistä lehtivartta. Ruotsalainen taidehistorioitsija Ingvar Bergström on osoittanut, että neilikan kukka on tulkittavissa Kristuksen uhrikuoleman vertauskuvaksi: muotokuvissa se toisin sanoen symboloi toivoa ylösnousemuksesta ja syntien anteeksiannosta.

Vaikeasti tulkittavia ovat pöydällä olevat neljä seppelettä. 1500- ja 1600-luvun embleemikirjallisuudessa seppele-aihe esiintyy usein ryhminä, joissa on yleensä kolme seppelettä: oliivipuunoksa-, palmunlehvä- ja tammenlehväseppeleet. Näiden käyttö symboleina oli peräisin antiikin roomalaisilta, joille eri lehvistä tehdyillä seppeleillä oli toisistaan poikkeavat merkitykset ja käyttötarkoitukset. Yksittäinen laakeriseppele symboloi esimerkiksi espanjalaisella Juan de Borialla (Empresas morales, 1581) sitä, että ”riittää, että tietää ansaitsevansa palkinnon hyveellisyydestään” tai ”nöyryydestä annettavaa palkintoa”. Seppeleellä on tässä maalauksessa ryhmänä nähtynä epäilemättä oma merkityksensä, jota on kuitenkin vaikea päätellä ilman ulkopuolista avainta.

Kirjan merkitys on tulkittavissa eri tavoin eri yhteyksissä ja eri aikoina. 1400-luvulla kirja muuttui aiemmasta pyhän sanan, jumalallisen viisauden ja hurskauden vertauskuvasta moraalin, oppineisuuden ja sivistyksen vertauskuvaksi. Renessanssin aikana erityisesti poikien muotokuvissa kirjaa on pidetty kasvatuksen, oppimisen ja sivistyksen vertauskuvana. Näissä muotokuvissa kirja on usein aktiivisessa käytössä: sitä luetaan ja tutkitaan.

Erityisesti 1700-luvun muotokuvissa kirja ei ole mallin käsissä yhtä aktiivisessa käytössä; tällöin se on mietiskelevän elämän symboli. Ehkä Anton Möllerin muotokuvankin kirja on nähtävissä sivistyksen tai yhteiskunnallisen aseman vertauskuvana. Neilikan sisältämä ajatus ylösnousemuksesta antaa myös mahdollisuuden nähdä kirja hartauskirjana ja siten hurskauden symbolina.

Muotokuvan on Rauman raatihuoneelle lainaan antanut vuonna 1825 raumalainen kauppias Claes Tallqvist (1787–1826). Claes Tallqvistin omassa suvussa ei ole ketään saksalaissukuiseksi tunnistettavaa henkilöä eikä myöskään hänen puolisonsa Magdalena Östmanin kautta tunnu löytyvän yhteyksiä Saksaan. Claes Tallqvist lienee näin ollen saanut maalauksen omistukseensa muuta kautta – ehkä hän yksinkertaisesti piti taiteesta (keräilijänä hän tosin olisi tuohon aikaan harvinainen ilmiö Suomessa).

Danzigilaisilla kauppiailla oli yhteyksiä Suomeen jo keskiajan lopussa, joten lienee teoriassa mahdollista, että muotokuva on tullut Suomeen jopa uutena, kenties Danzigista Suomeen muuttaneen kauppiaan tai muutoin Itä-Preussiin suuntautuneiden kauppasuhteiden mukana.

On epätodennäköistä, että Claes Tallqvist olisikaan lainannut omaa sukumuotokuvaa raatihuoneeseen. Tallqvistin kuolema pian maalauksen lainaamisen jälkeen lienee tehnyt maalauksen palauttamisen tarpeettomaksi, mikä myös puhuu sitä vastaan, että kyseessä olisi sukumuotokuva. Samaan viittaa sekin, että poika Claes Johan Tallqvist (1816–1857), joka jatkoi kauppiaana Raumalla ja oli myöhemmin yksi kaupungin raatimiehistä, on ”jatkanut” isänsä antamaa lainaa. Sukulinja sammui häneen, mikä selittänee maalauksen jäämisen raatihuoneelle vuoteen 1884 saakka.

Koska kyse oli maalauksen lainasta, tarkoituksena voidaan olettaa olleen laittaa julkiseen tilaan kaunis, korkeatasoinen tai edustavana pidetty maalaus, jolla on haluttu koristaa raatihuonetta. Se, miksi tätä varten olisi valittu tuntematonta naishenkilöä esittävä maalaus, jää arvailujen varaan. Muotokuvaan lienee kuitenkin jo tuolloin liittynyt (tosin vasta myöhemmin muistiin merkitty) tieto, jonka mukaan se esittää jotakuta Vaasa-sukuista prinsessaa. Yhteys Ruotsin kuningashuoneeseen ja ajatus muotokuvan mallin kuninkaallisesta henkilöllisyydestä on ehkä ollut riittävä peruste maalauksen asettamiseksi esille raatihuoneelle.

Esine ei ole tällä hetkellä näytteillä.

Jouni Kuurne