Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Lokakuu 2016


Kultainen tuoksurasia Kangasalalta


KM2543 kokonaan pieni
Kultainen tuoksurasia KM 2543. Kuva: Timo Syrjänen / Museovirasto.

KM2543 lähikuva pieni

Lähikuva ammoniittifossiilia jäljittelevästä rasiasta. Esineen pinnassa olleista rubiineista neljä on irronnut aikojen kuluessa. Kuva: Timo Syrjänen / Museovirasto.

KM2543 auki pieni

Rasian sisällä olevat tekstit kertovat mitä tuoksuja ja lääkkeitä esine on pitänyt sisällään. Kuva: Timo Syrjänen / Museovirasto.


Vuonna 1887 löytyi Kangasalalta Liuksialan kartanon pellosta pieni kultainen, kotiloa tai simpukkaa muistuttava esine. Esine oli emaloitu vaaleanharmaalla emalilla ja sen pinnassa oli punaisia jalokiviä. Esine riippui ketjussa, jonka päässä oli suurempi rengas. Koru löytyi Liuksialan kartanon omistaneen kunnallisneuvos Agathon Meurmanin mailta. Meurman tarjosi korua museoon, ja se ostettiinkin lokakuussa 1887 sadalla markalla museon kokoelmiin.

Esine osoittautui tuoksurasiaksi tai –napiksi, joka on valmistettu todennäköisesti keskiajan lopulla 1500-luvulla. Huolimatta siitä että esine on maannut pellossa vuosisatoja, sen kaikki osat ovat säilyneet lukuun ottamatta neljää irronnutta jalokiveä. Esine on esimerkki taidokkaasta keskiaikaisesta kultasepäntyöstä. Se aukenee saranansa varassa moitteettomasti ja sisältä paljastuu kahdeksan lokeroa, neljä kummassakin puolikkaassa. Lokeroiden välissä on kultalevy johon on merkitty mitä kukin lokero on sisältänyt. Suurin osa lokeroista on sisältänyt tuoksuaineita, jotka ovat olleet balsamin muodossa eli sakeutettuina vahaan tai muuhun vastaavaan rasvaan. Lokeroissa on tekstien mukaan ollut ruusun (Rosen), kanelin (Canel), neilikan (Negelen), rosmariinin (Rosmar) ja sitruunan (Citronen) tuoksuja. Lisäksi on lokerot kauneuspilkuille (Müssche) ja sydämen tykytykseen (Schlag) ja potenssiin (Rúten) auttaville tuoksuille tai lääkkeille.

Tuoksuaineiden käyttö pienissä säiliöissä alkoi Euroopassa 1300-luvulla, mutta tapa omaksuttiin Suomeen ilmeisesti vasta 1500-luvulla. Hajuaineiden, ja varsinkin niistä arvokkaimpina pidetyn myskin uskottiin ilmaa parantavan tuoksun ohessa suojaavan erilaisia sairauksia, kuten ruttoa vastaan. Tuoksuaineita varten tehdyt rasiat ja napit olivat usein hienoa kultasepäntyötä ja hyvin arvokkaita. Tuoksurasioita kannettiin vitjoissa joko vyöstä tai sormessa olevasta renkaasta. Erityisesti kaikkein arvokkaimmat rasiat olivat kädessä pidettävää mallia.

Liuksialan tuoksunappi muistuttaa siis ensi silmäyksellä etanan kotiloa, josta kurkistaa eläimen sinertävä pää. Tarkemmin tutkittaessa on havaittu ettei kyseessä ole mikä tahansa kotilo, vaan esine on tehty muistuttamaan tarkasti ammoniittifossiilia. Ammoniitit olivat litteitä spiraalinmuotoisia simpukkaeläimiä, jotka olivat yleisiä Mesotsooisella kaudella noin 250 miljoonaa vuotta sitten ja kuolivat sukupuuttoon noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Ammoniittifossiileja löytyy mm. Saksasta ja Englannista. Korun tekijällä on varmasti ollut mallinaan ammoniittifossiili, niin tarkasti esine molemmilta puoliltaan vastaa ammoniittia.

Korussa olevien punaisten kivien uskottiin pitkään olevan granaatteja, ja nimenomaan nk. Karjalan eli Käkisalmen rubiineja. Käkisalmen rubiineja, joiden on sittemmin todettu olevan granaatteja, on ainakin vuodesta 1582 alkaen saatu Kiteen pitäjästä. Sekä Juhana III:n että Kaarle IX:n aikaiset kultasepät käyttivät niitä ja niitä vietiin runsaasti Ruotsiin. Koko korun on oletettu olevan pohjoismaista työtä, huolimatta siitä että tekstit korun sisällä on kirjoitettu saksaksi.

Vuosituhannen vaihteessa korun kivet päästiin kuitenkin tutkimaan ensi kertaa gemmologis-mineralogisilla menetelmillä, ja näissä tutkimuksissa kävi ilmi että kivet ovatkin burmalaisia rubiineja. Burma (Myanmar) on tämänhetkisen tietämyksen valossa ainut paikka, josta keskiajalla ja uuden ajan alussa on louhittu rubiineja. Kivet ovat siis tulleet todella kaukaa ja onkin todennäköistä että esinekin on valmistettu Keski-Euroopassa, mahdollisesti Saksassa.

Mutta kuinka tämä kaukaa tullut ainutlaatuinen loistoesine on päätynyt peltoon Kangasalalla? Liuksialan kartanon tunnetuin omistaja on ollut Kaarina Maununtytär (1550-1612). Hän oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso ja lyhyen aikaa Ruotsin kuningatar. Eerikin kuoltua Kaarina sai omistukseensa Liuksialan kartanon, jossa hän asui vuodesta 1577 kuolemaansa eli vuoteen 1612 asti. Tuoksurasiasta on alettu vuosien saatossa puhua Kaarina Maununtyttären tuoksurasiana, koska hän omisti kartanon juuri samalla aikakaudella jolta tuoksurasiakin on. Varmaa tietoa esineen alkuperäisestä omistajasta ei kuitenkaan ole. Henkilö, jolle rasia on kuulunut, on varmasti ollut huomattavan varakas, oletettavasti aatelinen ja arvostetussa asemassa. Yhdessä lokerikon rasioista on todennäköisesti lääkettä sukupuoliseen kykyyn eli potenssilääkettä. Voisiko tämä viitata siihen että aivan alkuperäinen esineen omistaja on ollut mies? Tämä ei tietenkään sulje pois mahdollisuutta, että se silti olisi päätynyt Kaarina Maununtyttärelle ennen hautautumistaan 300 vuodeksi peltoon.

Esine ei ole tällä hetkellä näytteillä.

Satu Frondelius

Lähteet: Leeni Vilpas, Kangasalan Liuksialan tuoksurasia. Suomen Museo 2001.
Visa Immonen, Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä. 2015.