Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Kuukauden esine - Joulukuu 2017


Rokokoolipastojen aatelia


KM 97058 1 tif


Rokokootyyli muotoutui Ranskassa 1700-luvun alkupuolella, Orléansin herttuan johtaman holhoojahallituksen (ranskaksi regènce) aikaisen myöhäisbarokin pohjalta. Loistokautensa rokokootyylillä oli Ludvig XV:n hallituskauden alkupuolella kuninkaan täysi-ikäiseksi tulon 1723 ja sitä seuranneiden parin vuosikymmenen ajan, ja jo 1700-luvun puolivälissä rokokoo alkoi Ranskassa olla epämuodikasta. Ruotsiin rokokoo rantautui Tukholman kuninkaanlinnan rakennus- ja sisustustöiden myötä. Vanha kuninkaanlinna Tre kronor oli tuhoutunut tulipalossa vuonna 1697 ja vaikka linnan jälleenrakennus alkoi nopeasti, työt olivat pitkään keskeytyksissä mm. Suuren Pohjan sodan takia 1700-luvun alussa. Rakennustyöt aloitettiin uudelleen 1727–1728 ja vuonna 1739 Carl Gustaf Tessin, joka oli vuodesta 1728 lähtien ollut linnan rakennustöiden johdossa, matkusti Pariisiin tarkoituksenaan värvätä ranskalaisia käsityöläisiä ja taiteilijoita kuninkaanlinnan sisutus- ja koristelutöihin sekä kouluttamaan kotimaisia taiteilijoita. Pariisista hankittiin mallikappaleiksi myös uusimpia ja muodikkaimpia taideteoksia ja huonekaluja.

Matalalinjainen kolmilaatikkoinen lipastotyyppi, commode en tombeau (eli ”hautaa, hautamuistomerkkiä muistuttava lipasto”), on tuttu ja tyypillinen rokokoon ”mahalipasto”. Lipaston perusmuoto yleensä kolmine laatikoineen siirtyi myöhäisbarokista rokokoohon, ja huonekalun kyljet muuttuivat vähitellen yhä kaarevammiksi.

Oheisen lipaston pinta on sekä muotojen että koristelun avulla saatu näyttämään yhtenäiseltä kappaleelta, ja esimerkiksi vetolaatikoiden olemassaolon paljastavat vain kolme vedinparia ja kaksi avainkilpeä. Pinta on vaneroitu eri puulajeilla. Keskustan vaaleanruskean vinoruutukuvion polveilevaa reunaa kiertää kapea, vaalea intarsiaraita ja ulkoreunassa tumma raita. Ruutuvaneroinnin reunassa kiertää myös pronssista valetuista rocaille-kaarista muodostuva ilmava kehys. Myös kasviaiheiset vetimet, avainkilvet ja helat ovat pronssia. Levy, jonka muoto seuraa lipaston muotoa, on vihertävän harmaata Kolmårdenin marmoria.

Lipasto on ajoitettavissa 1760-luvulle ja korkeatasoisen puusepäntyön perusteella se on epäilemättä tehty Tukholmassa. Lipastoa ei ole signeerattu, mutta mallin perusteella sen voidaan olettaa olevan Lorentz Nordinin työtä (mestarina 1752–1773). On tosin huomattava, että useampikin puuseppä Tukholmassa on valmistanut samanmallisia lipastoja, mutta erityisesti Nordinin lipastojen linjat ovat sulavat ja etuosan vanerointi ja heloitus muodostavat saumattoman ja yhtenäisen kokonaisuuden. Joskus kivenhakkaaja, joka toimitti puusepälle kivilevyn lipastoon, kirjoitti tilaajan, ts. puusepän nimen, liidulla levyn alapintaan. Tällöin lipastonkin valmistaja pystytään tunnistamaan – ei kuitenkaan tässä tapauksessa.

Perimätiedon mukaan lipasto on ollut Anjalan kartanossa sen 1800-luvulla omistaneiden Menšikov-sukuisten ruhtinaiden aikana. On kuitenkin vaikea ajatella, että ruotsalainen ja 1800-luvulla jo vanhanaikainen rokokoolipasto olisi ollut kartanossa ainakaan sen vuosina 1842–1869 omistaneen amiraali A. S. Menšikovin aikana. Myöskään seuraavien omistajien, kenraali Vladimir Menšikovin ja eversti Ivan Koreiš-Menšikovin aikaisesta sisustuksesta Anjalassa ei ole tarkempia tietoja, joten on vaikea arvioida perimätiedon paikkansapitävyyttä. Ivan Koreiš-Menšikov on kuitenkin tiettävästi antanut lipaston häälahjaksi sen Kansallismuseoon lahjoittaneen Marianne Lüchoun äidille vuonna 1898, joten ainakin tuolloin se ilmeisesti on ollut Anjalan kartanossa. Lipasto on lahjoitettu Kansallismuseoon 1997.

Jouni Kuurne