Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Opetuspaketin etusivulle


Tietoa Suomen esihistoriasta


Ajoitusmenetelmät arkeologiassa


Luonnon kehitys jääkauden jälkeen


Esihistoriallisen ajan väestö


Aikajana


Kivikausi


Pronssikausi


Rautakausi


- Kartat


- Tietoa Suomen esihistoriasta - yleistä tietoa tulostettavaksi


Ajoitusmenetelmät arkeologiassa


Muinaisjäännöksiä voidaan ajoittaa mm. esinemateriaalin avulla. Myös erilaisia luonnontieteellisiä ajoitusmenetelmiä käytetään runsaasti.

Typologia


Eräs vanhimmista ajoitusmenetelmista on typologia. Se perustuu esinetyypin muotoon ja koristeaiheisiin sekä niiden muuttumiseen ajan kuluessa. Mikäli joku esine pystytään löytöyhteyden perusteella ajoittamaan, voidaan sen tekotavan ja koristelun perusteella päätellä sitä vanhemmat ja nuoremmat saman tyyppiset esineet.

Raha-ajoitus


Raha-ajoitus on rautakautisiin löytöihin soveltuva ajoituskeino. Löytöjen yhteydessä olevan nuorimman rahan lyöntivuoden perusteella saadaan määritettyä varhaisin ajankohta, jolloin aineisto on kätketty tai hukattu maahan.

Rannansiirtyminen


Rannansiirtymiskronologia perustuu maankohoamiseen, jota tapahtuu maan vapauduttua jääkauden aikaisten jäämassojen painosta. Rannansiirtymiskronologian avulla voidaan ajoittaa erityisesti kivikautisia asuinpaikkoja, jotka sijaitsivat aikanaan usein veden läheisyydessä. Maankohoamisen vuoksi asuinpaikat ovat nykyään korkeammalla, kauempana rannasta. Mitä korkeammalla merenpinnan tasosta asuinpaikat ovat, sitä vanhempia ne pääsääntöisesti ovat.

Rannansiirtymistä on käytetty asuinpaikkojen ikäjärjestyksen lisäksi myös keramiikkatyylien järjestyksen ja karkean ajoituksen määrittelemiseen. Myöhemmin näitä ajoituksia on täydennetty radiohiiliajoituksen avulla.

Radiohiiliajoitus


Radiohiiliajoitus eli 14C -menetelmä on yleisin arkeologian käyttämistä ajoitusmenetelmistä. Kaikessa elollisessa on vakiomäärä radioaktiivista hiiltä, joka eläimen tai kasvin kuoltua alkaa vähentyä tietyllä nopeudella. Näytteen nykyisestä radiohiilen määrästä on usein laskettavissa, miltä ajalta hiili on. Arkeologisesta materiaalista voidaan tämän menetelmän avulla ajoittaa hiiltä, luuta, hiiltyneitä kasvinjäänteitä, kuten esimerkiksi siemeniä ja karstaa keramiikka-astioista.

Termoluminesenssiajoitus


Muun muassa keramiikkaa (saviesineitä) voidaan ajoittaa myös termoluminesenssi- eli lämpösäteilyajoituksen avulla . Savi sisältää mineraaleja, jotka varastoivat maaperässä olevaa energiaa. Saviastian poltossa energia purkautuu, mutta maahan joutuessaan kappale alkaa jälleen kerätä energiaa. TL-ajoitusta varten tutkittava kappale kuumennetaan uudelleen. Tässä yhteydessä syntyvän lämpösäteilyn määrästä saadaan selville ensimmäisestä polttamisesta kulunut aika.

Dendrokronologia


Erilaisia puurakenteita sekä puunkappaleita voidaan ajoittaa radiohiiliajoituksen lisäksi myös dendrokronologisen eli puulustoajoitusmenetelmän avulla. Menetelmä perustuu siihen, että tietyllä alueella samaan aikaan eläville samanlajisille puille muodostuu säänvaihteluiden myötä samalla tavoin vaihteleva sarja vuosirenkaita. Mittaamalla puun vuosirenkaiden paksuuksia ja vertaamalla niitä sellaisiin lustosarjoihin, joiden jokaisen luston kalenterivuosi tunnetaan, voidaan puurakenteista saada hyvinkin tarkkoja ajoitustuloksia.  Suomessa alueellisia sarjoja on voitu laatia kattavasti seitsemältä eri kasvualueelta ja ne ulottuvat yhtenäisinä 1000-luvun alkuun. Lapissa nämä ulottuvat jopa 7500 vuoden päähän.