Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Opetuspaketin etusivulle


Tietoa Suomen esihistoriasta


Rautakausi


Esiroomalainen aika
500 eKr. - 0


Roomalaisaika
0 - 400 jKr.


Kansainvaellusaika
400 - 575 jKr.


Merovingiaika
575 - 800 jKr.


Viikinkiaika
800 - 1025 jKr.


Ristiretkiaika
1025 - 1300 jKr.


Ahvenanmaa rautakaudella


Elinkeinot


Asunnot


Vaatetus


Uskomukset ja hautaukset


Muinaislinnat


Hallinnon kehittyminen


- Kartat


Uskomukset ja hautaukset rautakaudella


Rautakautisen maanviljelyskulttuurin kalmistot (hautausmaat) sijaitsivat talojen lähellä. Kalmistojen läheisyydessä on usein todettu uhri- eli kuppikiviä, joihin on koverrettu halkaisijaltaan noin 5 cm pyöreäpohjaisia kuoppia. Uskotaan, että ne liittyvät hedelmällisyysriitteihin. Eri elämänalueita varten oli lisäksi lukuisia henkiä ja haltioita, joilta pyydettiin apua ja joille uhrattiin kiitokseksi onnistumisesta.

Uhrikivi Sauvosta rautakaudelta
 Kuva: Museovirasto (Eeva Raike) (2000)
Kuppi- eli uhrikivi Sauvon Riihipellosta.

Rautakautisissa haudoissa on sekä poltto- että ruumishautoja. Niille on yhteistä esineellisyys, mikä lienee osoitus uskosta tuonpuoleiseen. Rautakauden alun haudoissa näkyy hiidenkiuasperinteen jatkuminen. Myös uusia hautamuotoja tavataan kuten Etelä- ja Lounais-Suomessa esiintyvät tarhakalmistot, mutta roomalaisajalla röykkiö vakiintuu vallitsevaksi hautamuodoksi. Röykkiökalmistoja on myös sisämaassa.

Kansainvaellusajan ja merovingiajan vaihteessa syntyi uusi kalmistomuoto, polttokenttäkalmisto. Samaan aikaan Ala-Satakunnassa, Euran ja Köyliön alueella, alettiin haudata vainajia polttamatta. Tämä ns. ruumishautaus yleistyi muualla maassa viikinkiajan kuluessa. Lopullisena merkkinä kristinuskon omaksumisesta pidetään siirtymistä kirkon edellyttämään esineettömään ruumishautaukseen ristiretkiajan lopulla.

Hopeakehyksinen vuorikristalliriipus
 Kuva: Museovirasto
Hopeakehyksinen vuorikristalliriipus on löytynyt Lempäälän kirkon kaivauksissa.

Ensimmäisenä uuden uskon omaksui Laitilan-Kalannin seudun väestö 1000-luvun alkuvuosikymmenillä. Turun ympäristössä esineellinen hautaustapa jatkui 1100-luvun loppuun, vuosikymmeniä senkin jälkeen, jolloin Ruotsin kuninkaan Eerikin ja Piispa Henrikin tekemän 1. ristiretken (v. 1155) oletetaan tapahtuneen.

Hämeessä kristinusko lienee omaksuttu 1200-luvun alussa. Palaaminen vanhaan uskoon antoi syyn Birger Jaarlin johtamaan 2. ristiretkeen (v. 1249) sekä Hämeen valloittamiseen. Savon ja Karjalan asukkaat omaksuivat kristinuskon ilmeisesti vasta 1200- ja 1300-lukujen taitteessa, mihin ajankohtaan sijoittuu myös Torkkeli Knuutinpojan johtama Karjalaan tehty 3. ristiretki (v. 1293). Lappi saatettiin kristillisen kirkon yhteyteen viimeisimpänä, vasta 1600-luvulla.

Esihistoriallisista esinemuodoista on varmimmin uskontoon liitettävissä kristillistä ristiä jäljittelevät ristiriipukset, joita on löydetty Suomesta noin 30. Mikään ei kuitenkaan todista, että kaikki ristejä omistaneet olisivat omaksuneet kristinuskon. Monet ristejä kantaneista vainajista ovat olleet miehiä.

Halikosta löytynyt hopea-aarre
 Kuva: Museovirasto (Esa Suominen 1995)
Halikon hopea-aarre.


Syksyllä 1887 löytyi Halikon Joensuun kartanon maalta harvinainen hopea-aarre, johon kuuluu kullattu krusifiksi ketjulaitteineen, 36 filigraanikoristeista hopeahelmeä sekä kaksi ns. enkolpioristiä ketjuineen. Ns. enkolpioristit ovat onttoja, ja niitä on ajateltu käytetyn pyhäinjäännösten säilyttämiseen.

Tämä ilmeisesti korkea-arvoiselle kirkonmiehelle kuulunut aarre on kätketty aikaisintaan 1100-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Ei tiedetä, kuka aarteen on kätkenyt. Sen omistajaksi sopisi kuitenkin parhaiten Suomen toinen piispa Herra Rudolphus.