Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Siten Suomesta tuli Land of Romance

Siten Suomesta tuli Land of Romance


Cometofinland927x348 HH

Lehdistökuvat >>

Ensin ei ollut mitään. Sitten tulivat matkailujulisteet.
Sen jälkeen kesti vain muutaman vuoden, ennen kuin rakkaasta pohjoisesta kolkastamme  – kotimaastamme – tuli maaginen Land of Romance.

Kyllä, kun suomalaista identiteettiä rakennettiin 1800-luvun lopulla, taiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja Hugo Simberg astuivat esiin ja maalasivat Suomen turismikartalle.
Kaikkien tulee muistaa, että tuohon aikaan touristina olo oli jotain todella hienoa ja eksklusiivista.
Gallen-Kallela istahti Imatrankosken äärelle yöllä ja lumoutui uudesta valonheittimestä, joka heijasti loisteensa ärjyvän luonnonihmeen ylle. Suomen aivan ensimmäisen kuvitetun matkailujulisteen keskiössä onkin sen vuoksi juuri valonheitin. Hugo Simberg puolestaan kutsuttiin Maarianhaminan merikylpylään, jossa hän maalasi alastoman kaunottaren kastautumassa mereen.
Sen jälkeen suomalainen julistetaide eteni vauhdilla. Höyrylaivayhtiöt houkuttelivat tyylillä ja ensiluokkaisella ruoalla, Aero (myöhemmin Finnair) kahdeksan tunnin Lontoon-pikalennoilla ja Valtionrautatiet trendikkäillä Lapin-hiihtomatkoilla.
”Come to Finland – Riemuhuuto paratiisista” -näyttelyssä Suomen kansallismuseossa kerrotaan Suomen historia uudella ja yllättävällä tavalla. Yli sata vintage matkailujulistetta, kaikki alkuperäisiä, esittelevät niin kutsuttua hiljaista ja sulkeutunutta maatamme tavalla, jota ei aiemmin ole nähty.
Iloisia värejä, ällistyttävän kansainvälistä, positiivista!
Sillä kun nykyään Suomi-kuvaa pohditaan kyllästymiseen saakka, ennen asioille tehtiin jotain. Suomesta maalattiin paratiisimainen kuva glamuröösinä, avoimena ja kosmopoliittisena maana. Julisteiden riemuhuudot – iskulauseet – tuotiin ilmoille ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi ja saksaksi sekä monilla muilla kielillä.
Itse asiassa, kuten 1930-luvun esitteissä kirjoitetaan uhmakkaan itsevarmasti, Suomessa on maailman paras ilmasto, kaikki puhuvat vieraita kieliä (myös hotellien ulkopuolella) ja maa on Euroopan edullisin. Tulkaa tänne, tulkaa NYT – ennen kuin on liian myöhäistä (ennen kuin turistit tuhoavat kaiken).
Niin sanottiin yli 80 vuotta sitten...
Tämä yhtä lailla tuntematon kuin todellinenkin suomalainen kulttuuriperintö on nyt koottu yhteen paikkaan. Julisteet olivat sen ajan internet, siten saatiin yhteys muiden maiden ja maanosien ihmisiin.
Näyttely onkin kunnianosoitus kaikille suomalaisille julistetaiteilijoille, jotka hurmasivat ympäröivän maailman. Julistetaiteen grand old manista Erik Bruunista humoristi Osmo K . Oksaseen, tyylittelijä Rolf Christiansonista mestari Jorma Suhoseen. Ja kymmenille muille taiteilijoille.
Näyttely ei kuitenkaan ole vain iki-ihana nostalgiamatka.
Näyttelyn takana on julistemetsästäjä Magnus Londen. Kun hän mietti suurta kokoelmaansa, jonka hän on kerännyt huutokaupoista ja keräilijöiltä ympäri maailman, häntä kiehtoi yksi ajatus: Miten nykypäivän taiteilijat kuvaisivat nyky-Suomea?
Näyttelyssä on siksi esillä kolmisenkymmentä julistetta, jotka maan johtavat graafikot ja kuvittajat ovat luoneet vain Come to Finland -hanketta varten.
Siten ympyrä sulkeutuu. Aivan kuin ennen, Suomi houkuttelee jälleen julisteriemuhuudoilla paratiisista. Riemukas huudahdus kuuluu:
”Tule NYT, ennen kuin on liian myöhäistä, ennen kuin turistit pilaavat kaiken!”
Come to Finland – Riemuhuuto paratiisista Kansallismuseossa 17.2.– 28.5.2017.
Lisätietoa:
Julistemetsästäjä: Magnus Londen, magnus.londen@cometofinland.fi, 044-3788448
näyttelyamanuenssi Aino-Maija Kaila, Kansallismuseo, aino-maija.kaila@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6362
Kuvapankki >>
www.cometofinland.fi
Come to Finland Publishing Ab Oy on helsinkiläinen designyritys, joka keskittyy julistetaiteeseen.