Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Opetus | Minareetin kutsu



Taustatietoa koululaistehtäville: perustietoa islamista

Islamilainen ornamenttitaide

Koululaistehtävät


_______________________________________________________


Materiaalia voidaan soveltaa mm. historian, elämänkatsomustiedon, uskonnon, äidinkielen ja kuvaamataidon opetukseen. Materiaali soveltuu myös aikuisryhmille. Materiaalin ovat laatineet Susanne Dahlgren ja Helena Hallenberg. Lisätietoa saa teoksista:

Islamin porteilla
Toim. Helena Allahwerdi ja Helena Hallenberg, Kirjayhtymä oy, Helsinki 1992 (islamin synty, s. 41-46; islamin peruspilarit, s. 50-55)

Islamilainen kulttuuri
Toim. Heikki Palva ja Irmeli Perho, Otava, Helsinki 2001 (islamin synty, s. 86-93; islamin peruspilarit, s. 17-43, 48)

_______________________________________________________



Islamin synty ja levinneisyys sekä perusopinkappaleet



Islamin levinneisyysalue

Islam on maailmanuskonto, jonka piiriin kuuluu viidennes maapallon asukkaista, yli miljardi ihmistä. Se on levinnyt kaikkiin maanosiin ja lomittunut yhteen monien paikallisten kulttuurien kanssa. Länsi-Euroopassa elää noin 21 miljoonaa muslimia, Suomessa noin 20 000.



Islamin synty

Islam syntyi 600-luvulla Arabian niemimaalla, jossa sijaitsevat sen pyhimmät kaupungit Mekka ja Medina. Ensimmäinen islamilainen yhteisö siirtyi Mekasta Medinaan vuonna 622. Tästä lasketaan islamilaisen ajanlaskun alku.

Islam ei ole uusi uskonto, vaan vahvistaa sen totuuden, joka on tullut islamia edeltäneiden juutalaisuuden ja kristinuskon profeettojen kautta. Profeetta Muhammadin (570-632 jaa.) katsotaan olevan viimeinen profeetta eli "profeettojen sinetti". Muslimit eivät katso profeetta Muhammadin perustaneen islamia, vaan Jumala lähetti sen maailmaan jo ensimmäisen profeettansa Aadamin mukana. Islamin profeetoiksi luetaan myös mm. Abraham, Mooses ja Jeesus, jota ei pidetä kristinuskon tavoin Jumalan poikana.



Arabia on islamin kieli

Arabia on islamin kieli, sillä islamin mukaan Jumala antoi pyhän kirjan, Koraanin, profeetta Muhammadille arabian kielellä. Muita kieliä kuin arabiaa puhuvat maat, kuten Indonesia ja Pakistan, ovat nykyisin suurimpia muslimienemmistöisiä maita. Niissäkin arabia on uskonnon kielenä.

Lähes kaikki arabian sanat perustuvat kolmeen konsonanttiin. Tästä ns. juuresta saadaan uusia merkityksiä mm. lisäämällä vokaaleja tai liitteitä. Sana islam tulee juuresta s-l-m, joka tarkoittaa mm. "olla turvassa, terve, virheetön, varma, vapaa; välttyä vaaralta". Tästä s-l-m -juuresta johdettuja sanoja ovat mm.

islam "(Jumalan tahtoon) alistuminen, mukautuminen, (Jumalalle) omistautuminen, (entisen elämän) hylkääminen, (sielunsa Jumalan) haltuun antaminen"

muslim (= mies), muslima (= nainen): "(Jumalan tahtoon) alistunut, mukautunut, (Jumalalle) omistautunut, (entisen elämänsä hylännyt, (sielunsa Jumalan) haltuun antanut, muslimi"

saliim, saliima (suosittuja etunimiä): "varma, vapaa, turvassa, eheä, täydellinen"

salaam "eheys, hyvinvointi, rauha, varmuus, turvallisuus"

as-salaamu alaikum (muslimien yleisin tervehdys): "Rauhaa (hyvinvointia, turvaa) teille!"

wa-alaikumu s-salaam (vastaus edelliseen tervehdykseen): "Ja teille rauhaa!"

sallama "suojata, turvata, alistua; tervehtiä sanomalla as-salaamu alaikum"



Uskontunnustus

Oppi jumalan ykseydestä ja yhdestä jumalasta on islamissa keskeinen. Lause "ei ole muuta jumalaa kuin Jumala" (la ilaha illalla) toistetaan sekä rukouskutsussa että rukoiltaessa. Islamin mukaan Jumala, arabiaksi Allah, on sama kuin juutalaisuuden ja kristinuskon Jumala.

Lauseella "ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on hänen lähettiläänsä" (la ilaha illallah wa Muhammadun rasulullah) on islamissa keskeinen merkitys. Se kaikuu moskeijasta tulevassa rukouskutsussa, ja muslimiksi ryhtyvä todistaa uskonsa lausumalla sen toisen muslimin edessä. Usein paikallisen moskeijan imaami toimii uskontunnustuksen todistajana. Uskontunnustuksessa ihminen alistuu jumalalliselle totuudelle ja hyväksyy Jumalan ykseyden (tawhid), mikä tarkoittaa mm. että jumalia on vain yksi ja että hänellä ei ole vertaista. Hän tunnustaa myös profeetta Muhammadin aseman Jumalan sanan välittäjänä ja kaikkien uskovien esikuvana. Vastasyntyneelle isä tai muu läheinen sukulainen kuiskaa uskontunnustuksen vasempaan korvaan, jolloin lapsesta tulee muslimi.



Hengelliset ja maalliset asiat sekä viisi pilaria

Islamissa uskonnon harjoittaminen jaetaan kahteen osaan, hengellisiin asioihin (ibadat) ja maallisiin suhteisiin ihmisten välillä (mu´amalat). Hengelliset asiat ovat periaatteessa kaikille muslimeille yhteisiä. Ne perustuvat mm. viiteen opinkappaleeseen eli "pilariin" (arkan), jotka ovat uskontunnustus (shahada), rukoilu (salat), paasto (saum), almuveron maksaminen (zakat) ja pyhiinvaellus Mekkaan (hajj). Nämä viisi pilaria yhdistävät kaikkia muslimeja.

Termi mu'amalat tarkoittaa ihmisten välisiä suhteita, mutta myös läheisyyttä Jumalan kanssa. Siihen kuuluvat mm. esimerkillinen käytös, hyvät teot kanssaihmisiä kohtaan, lähetystyö (da´wa) sekä itsensä kanssa kilvoittelu (jihad). Kaikkien näiden toteuttamisessa on sekä alueellisia, kulttuurisia että koulukuntiin perustuvia eroja, ja myös sosiaalinen asema ja sukupuoli vaikuttavat niiden harjoittamiseen.

Sivun alkuun


_______________________________________________________



Islamilainen ornamenttitaide


Ihminen on kautta aikojen ympäri maailmaa koristellut ympäristönsä monimuotoisilla kuvioilla. Ornamentiikalla koristellaan lähes mitä tahansa. Islamilaisella kulttuurialueella on syntynyt omintakeinen muotokieli, joka saa osin selityksensä islamin uskonnosta.



Islamin suhtautuminen elävän kuvaamiseen

Islamin pyhä kirja Koraani kieltää ainoastaan kulttipatsaat, muttei mainitse kuvia. Kuvaan kielteisesti suhtautuvia kertomuksia on sen sijaan islamin perimätiedossa. Syynä on ollut halu sanoutua irti kristinuskosta ja sen kuvista. Uskonnollisten kuvien kuten ikonien tekeminen samaistettiin niiden palvontaan. Islamin mukaan ihminen ei myöskään voi kilpailla Jumalan kanssa luomalla kuvia elävistä olennoista. Jopa varhaiset arabialaiset rahat lyötiin ilman hallitsijan kuvaa.

Islam ei valtaamillaan alueilla hävittänyt bysanttilaista ja persialaista pitkää kuvataiteen perinnettä. Niinpä Iranissa kukoistivat etenkin miniatyyrimaalaus- ja kirjankuvitustaide, ja siellä tehtiin kuvia myös shiialaisen islamin henkilöistä. Profeetta Muhammed esitetään iranilaisessa kuvataiteessa symbolisesti liekkinä tai kasvot hunnutettuina. Muualla profeetta Muhammedia ei yleensä kuvata.

Kuvakieltoa onkin noudatettu pääasiassa sakraalissa taiteessa. Muissa yhteyksissä elävän olennon kuvaamiseen ei ole mitään estettä, joten passikuvia otetaan, ja muslimien kotialbumeissa on hää- ja perhekuvia sekä kuvia lomamatkoista kuten missä muualla tahansa. Myös oppi- ja tietokirjoissa on kuvia, erityisesti lääke- ja luonnontieteellisissä kirjoissa. Samoin yksityiskotien käyttöesineissä, esimerkiksi matoissa ja koriste-esineissä on ihmisaiheita - ei kuitenkaan rukousmatoissa. Myös ihaillut islamilaiset johtajat, elokuvatähdet ja laulajat voidaan esittää kuvissa, usein naivistisella tavalla kiiltokuvamaisiksi retusoituina.

Sakraalissa taiteessa koristeluntarve on löytänyt kaksi tietä: ornamentiikan ja kalligrafian, ja niille lukemattomia muotoja.



Islamilaisen ornamentiikan piirteitä


Luonto ei islamin mukaan ole pyhä eikä kaoottinen. Se on rationaalinen ja noudattaa Jumalan luomaa järjestystä. Siten sitä voidaan kuvata matemaattisen täsmällisesti käyttämällä abstrakteja tai kasveista otettuja muotoja. Kasviaiheiden kuvaaminen on sallittu, koska kasveja ei palvota.

Islamilaisen taiteen lähtökohta on ympyrä, joka jaetaan kuudella tai kahdeksalla. Näin saadaan kuusi- tai kahdeksansakarainen tähti. Yksinkertaisista geometrisistä muodoista kolmiosta ja ympyrästä saadaan viivaa jatkamalla ja väriä lisäämällä isoja toistuvia muotoja.

Ympyrä symboloi Jumalan täydellisyyttä ja on kuvioissa mukana abstraktina perustana. Monimutkaisimmatkin kuviot voidaan palauttaa näihin yksinkertaisiin peruselementteihin, mikä ilmentää kaiken olevaisen palautumista Jumalaan. Toistolla luodaan vaikutelma Jumalan äärettömyydestä. Esimerkiksi Alhambran palatsin mosaiikki- ja stukkokoristelu rakentuu yksinkertaisten elementtien rytmikkäästä toistosta. Taiteilija ei siten varsinaisesti luo uutta, vaan järjestelee Jumalan luomia palasia uusiksi kokonaisuuksiksi.

Islamin taiteen koristeista yleisin on arabeski eli tyylitellyistä kasviaiheista ja geometrisistä kuvioista sommiteltu ornamentti. Arabeskit pohjautuvat klassiseen kreikkalais-roomalaiseen viiniköynnösaiheeseen, johon yhdistellään usein liljoja, ruusuja tai tyyliteltyjä ruusukkeita, granaattiomenoita, pinjan käpyjä tai muita kasviaiheita. Arabeskia voidaan verrata esimerkiksi länsimaiseen konstruktiiviseen kuvataiteeseen tai op-taiteeseen.



Ornamenttien käyttö

Ornamentiikkaa käytetään koristamaan lähes mitä tahansa, niin arkiesineitä kuin monumentaalirakennuksiakin. Tarkoitus on täyttää koristeltavan esineen pinta kokonaan kuviolla. Uskonnollisissa yhteyksissä näkyvimmin koristeltuja ovat moskeijat, joiden arkkitehtuurissa usein jokin koristelutekniikka vallitsee: esimerkiksi Damaskoksen Umaijadimoskeijassa mosaiikki, Kairon Ibn Tulun -moskeijassa stukko ja Kairouanin (Tunisia) Uqba-moskeijassa kivi ja värillinen kaakeli. Stukkokuviot muotoillaan laastista, johon käytetään mm. kipsiä, kalkkia ja hiekkaa, mutta stukkoreliefiä tehdään myös puuhun ja kiveen kaivertamalla. Ornamenttikaiverruksin koristeltuja ovat puiset saarnatuolit ja koraaninlukutelineet sekä ovet ja ikkunaristikot niin kodeissa kuin moskeijoissakin.

Ornamentiikkaa esiintyy eri materiaaleissa: tekstiileistä etenkin kuvakudoksissa, matoissa, seinävaatteissa ja verhoissa, mutta myös vaatteissa ja koruissa. Metallikaiverruksia ja -pakotuksia sekä kupari- ja hopeaupotuskoristeluja esiintyy mm. aseissa, kannuissa, pikareissa, pöydissä ja tarjottimissa. Ornamentiikka voidaan maalata tai painaa paperille, pergamentille tai nahkaan. Sillä voidaan koristella kaakeleita, tiiliä, emalia tai lasia.



Symbolit ja kuvat

Joskus käytetyt kuva-aiheet ovat heti tunnistettavia, joskus muoto on pelkistetty abstraktiksi. Suosittuja islamilaisia kuva-aiheita ovat: Fatiman käsi (Profeetta Muhammedin tyttären pystyyn nostettu kämmen suojaa pahalta), Kaaba (islamin keskus), Medinan moskeija (johon Muhammed on haudattu), Muhammedin myyttinen ratsu Buraq (jolla hän lensi taivaaseen), Profeetan sandaali (jolla uskotaan olevan parantava merkitys). Matoissa esiintyy kuviona usein rukoussyvennys eli mihrab. Etenkin iranilaisissa ja itäisemmissä tekstiileissä suosittu on metsästysaiheinen kuvasto: linnut, peurat ja leijonat.

Yleisin kuvio on viiniköynnös, palmu tai lehtikiehkura symboloimassa elämää. Vallan symboleja ovat mm. kruunu, jalokivi ja maljakko. Jumalan sanaa symboloivat helmi, puu tai palmetti, Jumalan valoa aurinko, ympyrä ja väreistä kulta. Jumalan armoa kuvaavat taivas ja sen symbolina sininen ja koboltinsininen väri. Vihreä symboloi elämää, samoin puu, kukkiva puu ja svastika. Tähteä käytetään kuvaamaan taivasta ja paratiisia, lilja kuvaa puhtautta, ja usein kahdeksankulmainen ruusu ikuista elämää, sielua ja mystistä innoitusta. Tyylitelty liekki symboloi elämää, valoa ja lämpöä, pikari täyteyttä ja runsautta. Turkoosi väri ja kukko suojaavat pahaa vastaan, samoin silmä (myös vinoneliönä kuvattuna), käsi tai viisi pistettä.



Kaakelit

Lasitettua tiiltä on käytetty moskeijoiden koristelussa abbasididynastian ajoista asti (750-1258). Erityisen hienoksi tiilikoristelu on yltänyt Iranissa, Keski-Aasian islamilaisissa keskuksissa sekä maurien rakentamassa Alhambran palatsissa Andalusiassa.

Iranissa yleistyneessä fajanssitekniikassa poltettuihin savilaattoihin tehtiin valmiiksi värjättyjen kuvioiden päälle tinalasitus. Egyptissä 700-luvulla kehitetty kiiltoväritekniikka levisi Irakin kautta Iraniin ja muualle islamilaiseen maailmaan. Siinä lasitettu tiili maalattiin ohuesti ja poltettiin kevyesti uudelleen. Tällöin väriaineen kupari ja hopea saostuivat ja pinnasta tuli hyvin kiiltävä. Maurit toivat molemmat tekniikat Espanjaan. Värin esilletulon kannalta on merkityksellistä, levitetäänkö väri lasituksen alle vai päälle. Tekniikat on voitu myös yhdistää, kuten nk. lajvardina-tekniikassa, jossa eri väreillä on maalattu koboltinsinisen tai turkoosin pohjan päälle.

Tiilimosaiikkitekniikka kehitettiin 1200-luvulla Turkin Anatoliassa. Se levisi Iraniin ja Keski-Aasiaan ja sitä käytettiin paljon 1300-luvulla. Siinä lasitetut ja sopiviksi leikatut tiilenpalaset liitettiin mosaiikiksi kiinnittämällä nurjalle puolelle puutikuilla vahvistettua laastia. Kuivuttuaan valmis laatta voitiin kiinnittää rakennuksen seinään.

Iranista Turkkiin levinnyt cuerda seca (esp., suom. "kuivunut lanka") -tekniikka kehittyi tiilimosaiikkitekniikan rinnalla. Siinä kokonaiset tiilet maalattiin eri väreillä ja lasitteiden sekoittuminen estettiin eristämällä ne manganeesia sisältävällä rasvaseoksella. Tämä rasvaseos palaa pois poltettaessa ja jättää värien väliin mustan viivan. Menetelmä sopi hyvin erityisesti laajojen seinäpintojen koristeluun.



Kalligrafia

Arabialainen kalligrafia on ornamentiikan muodoista islamilaisin. Myös kalligrafian perustana ovat geometriset perusmuodot eli neliö ja ympyrä, joiden perusteella kirjaimet koot ja muodot hahmotetaan. Kalligrafian ylevin ilmentymä on Koraanin kopiointi.

Varhaisimmissa Koraanin käsikirjoituksissa käytettiin kultaa, sinistä, punaista ja vihreää. Suorakaiteen muotoiset tekstipalstat kuvaavat maailman rajallisuutta, ja niiden ulkopuolelle voitiin maalata pyöreitä ornamenttikuvioita symboloimaan Jumalan täydellisyyttä, taivaallista ulottuvuutta. Myös Koraanin jakeita erottaa valon symboliksi piirretty pieni aurinko.

Kalligrafiassa sana yhtyy kuvaan: sanasta tulee kuva. Ornamentiikalla ja kalligrafialla on islamissa sama funktio kuin ortodoksiassa ikoneilla. Moskeijoita koristetaan kirjoituksin, ja kalligrafiaa ripustetaan tauluina sekä moskeijoihin että koteihin. Tyypillisiä ovat myös kalligrammit eli kuvan muotoon tehdyt kirjoitukset; kirjoitus voi esittää esimerkiksi eläintä, pesukannua tai moskeijaa. Rakennuksissa kalligrafia ja arabeskit täydentävät toisiaan. Varsinkin kulmikasta kuufalaista kirjoitusta käytetään täyttämään kaakelipinnat.

Sivun alkuun