Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Opetus | Kaukaa haettua


Lukion opetusmateriaali



F  Saga Roos - Suomalaisen näkemyksiä Kongosta

Valkoisiin vaatteisiin ja hellekypärään pukeutunut nuori nainen pitelee laivan ruoria piippu tms. suussaan.Kuva: Klas Roos (1934)



Tehtävä:

Tehtävä perustuu suomalaisen Kongon-kävijän Saga Roosin matkakirjaan Sadun ja seikkailun Kongo.

Oppilaat analysoivat valittuja tekstikatkelmia ja keskustelevat niiden pohjalta. Tehtävä voidaan tehdä yksin, pareittain tai ryhmässä.

Kirjoitus Kuka oli Saga Roos? on tarkoitettu taustaksi.



Kuka oli Saga Roos?

Saga Gester oli 27-vuotias suomalaisneito matkustaessaan vuonna 1933 Kongoon. Hän oli tavannut puoli vuotta aiemmin pitkän ja komean suomalaisen miehen, joka toimi jokilaivan kapteenina Kongossa. Saga matkusti tämän miehen, Klas Roosin, perässä Kongoon, missä heidät vihittiin avioliittoon. Saga eli miehensä jokilaivassa, joka työskenteli Kongojoella ja sen sivuhaaroilla. Reilun vuoden kuluttua Saga Roosin piti kuitenkin palata Suomeen terveyssyistä. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Sadun ja seikkailun Kongo, joka julkaistiin vuonna 1949.


Esimerkkikysymyksiä:


1  Millaisia huomioita Saga Roos tekee?


2  Kuinka Saga Roos kirjoittaa kohtaamistaan afrikkalaisista?

3  Mitä mieltä olet hänen tavastaan suhtautua afrikkalaisiin?


4  Voiko hänen kirjoitustapaansa pitää rasistisena?



Leopoldville - eri kaupat valkoisille ja mustille

Rotuerottelu oli normaalikäytäntö Kongon pääkaupungissa Leopoldvillessä. Valkoisille ja mustille oli esimerkiksi omat kaupat. Kun Saga Roos kävi suuressa tavaratalossa, hänen paikallinen musta oppaansa joutui odottamaan kaupan ulkopuolella. Sagan palattua kaupasta ja kaksikon jatkettua matkaansa he tulevat mustien kaupan luokse. Saga Roos kirjoittaa:

"Musta seuralaiseni, joka siihen saakka on ollut hiirenhiljaa, aukaisee nyt äkkiä suunsa ja virkahtaa neekeriranskallaan: "Katsokaa, ma'am, mitkä kauniit housut!" Olemme näet tulleet mustien kaupan luo ja ei siis ole ihme, että musta neekerinsydänkin alkaa sykkiä kiihkeämmin. Housut, jotka täten ovat saaneet mustiaiseni tunteet liikehtimään, eivät minun mielestäni mitenkään eronneet niistä, jotka hänellä on jalassaan, paitsi että kaupassa olevat ovat tietenkin huomattavasti puhtaammat."

Hieman myöhemmin kaupunkikävelyllään Saga Roos jatkaa kertomustaan mustille tarkoitetuista kaupoista (s. 35):

"Tämän kadun varrella olevat liikeet näyttävät olevan oikein neekerien eldoradoja. Ne ovat täynnä kirjavia lasihelmisäkkejä, pikku peilejä ja halpoja saippuoita sisältäviä laatikoita sekä kirjavia, kukallisia pumpulikangaspakkoja. Pari neekeritärtä tekee parhaillaan tirskuen kauppaa messinkisistä korvarenkaista, jotka on koristettu suurilla vihreillä lasinpaloilla. Heidän vaatetuksensa ei missään suhteessa vastaa sitä kuvaa, minkä olen etukäteen muodostanut itselleni näistä luonnonlapsista. Raffiahamosen sijasta roikkuu jonkinlainen puvuntapainen löysästi heidän vartalonsa verhona, valkoiset pumpulisukat peittävät mustat sääret, ja suuret jalat on tungettu pieniin, valkoisiin, korkein koroin varustettuihin ranskalaisiin kangaskenkiin. Vaikuttaakseen täysiveriseltä eurooppalaiselta toinen on vielä pukeutunut varmuuden vuoksi hellekypärään."



Erilaiset kauneusihanteet

Kongojoella ja sen sivujoilla matkatessaan Saga Roos kohtasi useita eri heimoja. Hän kuvailee suorasukaisesti eri heimojen tapoja, vaatetusta ja ulkonäköä. Kuten alla olevasta katkelmasta käy ilmi, Saga Roos oli hyvin kriittinen kongolaisten kauneuskäsitystä kohtaan.

"Ryhmä sisämaasta kotoisin olevia neekerinaisia vetää huomion puoleensa. He ovat kauhean näköisiä pitkine, riippuvine rintoineen. Yhdellä ja toisella on säärissä avohaavoja, joissa kiehuu kärpäsiä. Hampaat on hiottu teräviksi neuloiksi, kasvoihin on maalattu valkoisia juovia ja lanteilla on kapea ja likainen lannevaate. Tappurainen tukka on värjätty punaiseksi. Tämän väriaineen he saavat hierontamalla erästä puulajia ja näin saatuun jauhoon he sitten sekoittavat vettä."

"Jos edes luonto olisi lahjoittanut heille kauniin vartalon, olisi ymmärtänyt paremmin tuon täydellisen alastomuuden. Mutta heidän vartalonsa olivat päin vastoin kömpelöt ja suhteettomat pullistuneine vatsoineen ja pitkine riippurintoineen. Tällaiset riippurinnat ovat muuten suurinta muotia Kongon neekerinaisten kesken. Jo ollessaan aivan nuoria tyttöjä he sitovat rintansa liaanilla, nin että rinnat puristuvat alas, ja ajanoloon liaani siirretään yhä alemmas, kunnes rinnat ovat litteitä, riippuvat ja venyneet."



"Vesijohtoilaitos"

Leopoldvillessä Saga Roos kohtasi pakkotyössä olleita vankeja. Näin hän kertoo tästä tapaamisestaan.

"Tähän päättyivät mietteeni, sillä ulkopuolelta kuului hirvittävää rätinää ja kolinaa. Ovi aukesi, ja sydämeni kutistui kokoon, sillä sisään ryöpsähti iso joukko mustiaisia, siivottomia ja peloittavia tyyppejä alusta loppuun. Jokaisella heistä oli kaulassaan paksu rautarengas. Suuret riippulukot ja riimut sitoivat heidät kaulasta toisiinsa, niin että minne ikinä ensimmäinen menikin, toisten oli pakko seurata häntä. Ilmeettömin kasvoin, katsomatta oikealle tai vasemmalle, he näyttivät tulevan suoraan päälleni. Olivatkohan he hulluja? Seisoin paikoilleni jähmettyneenä, sillä pako oli mahdotonta, eikä kirkuminen luultavasti olisi auttanut vähääkän, sillä eihän läheisyydessä ollut naapureita. Odotin. He olivat jo aivan lähelläni huomatessani heidän matkansa päämääränä olevan kylpyhuoneen oven, jonka eteen he pysähtyivät. Ensimmäinen mies avas oven, nosti vesikannun päänsä päälle, minkä jälkeen hän kääntyi, jolloin myös koko rivi kääntyi vaivalloisesti. Ja sitten he hävisivät yhtä tylsinä ja välinpitämättöminä kuin olivat tulleetkin. Hiivin ikkunaan. Karavaani oli juuri häipymässä tietä alas. Viimeisenä kulki rivissä khakipukuinen poliisi kivääriin kierretty pistin paljaana. Jopa keksin - luonani oli ilmeisesti vieraillut kaupungin "vesijohtolaitos" - vankeja."



Neekerin sielunelämää

Saga Roos ei tyytynyt pelkästään kuvailemaan näkemäänsä. Hän myös kertoi hyvin värikkäästi ja suorasukaisesti suomalaisille lukijoilleen, millaisia hänen kohtaamansa mustaihoiset hänen mielestään olivat.

"Neekerien sielunelämä on eräs maailman monista ratkaisemattomista arvoituksista. Olen kuullut kerrottavan, etteivät edes heidän keskuudessaan vuosikymmeniä viettäneet lähetyssaarnaajat voi täydellisesti ymmärtää heidän ajatuksenjuoksuaan. He ovat täysiä lapsia, mutta samalla kuitenkin realisteja. Siksipä heitä onkin kohdeltava ankarasti, mutta oikeudenmukaisesti. Valkoisiin herroihinsa he suhtautuvat kuin korkeisiin jumalolentoihin, ja jotta saisi heidän kunnioituksensa säilymään, on aina, kaikkein vaarallisimmissakin tilanteissa, kyettävä se hallitsemaan. Neekerille ei saa milloinkaan nauraa, vaikka hänen edesottamuksensa olisivat miten hassunkurisia tahansa, sillä silloin hän tuntee itseään syvästi loukatun. Haukkumiset, niin, vieläpä korvapuustitkin he pitävät täysin luonnollisena silloin, kun omasta mielestään katsovat ansainneensa rangaistuksen. Mutta heidän on hyvin vaikea unohtaa epäoikeudenmukaisuutta, ja koska neekerit ovat erikoistuneet myrkkyihin, joita heidän onkin helppo sekoittaa ruokaan, tekee varsin viisaasti, jos hillitsee itsensä."



Taikausko

Saga Roos kiinnitti jonkin verran huomiota myös kongolaisten uskomuksiin. Tässä katkelmassa hän kuvaa heidän taikauskoaan.

"Taikausko kukoistaa täällä täydessä rehevyydessään - tai ehkäpä tämä taikausko on syvempää viisautta. Sitä en ainakaan minä osaa sanoa. Jokaisella eläimellä, jokaisella puulla ja kukalla on oma henkiolentonsa, joko hyvä tai paha. Pahat henget pitävät huolen siitä, ettei kukaan pääse pois tästä maanpäällisestä paratiisista luonnollisella tavalla. Joskus ne tulevat krokotiilin, leopardin tai jättiläiskäärmeen muodossa, ja jos joku kuolee ankariin vatsanpuruihin, se ei suinkaan merkitse sitä, että uhri olisi syönyt mädännyttä virtahevonlihaa, vaan paha henki on sotkenut ruokaan "kisiä" (jotakin taika-ainetta). Joskus heidän taikauskonsa esiintyy todella hassunkurisena. Kaksi ristiin lentänyttä oljenkortta oven edessä tai kuollut hämähäkki "kalabasissa" tekee neekeriraukan puolikuolleeksi pelosta. Hän juoksee suorinta tietä poppamiehen luo, jolla aina on viljalti neuvoja, amuletteja ja vastamyrkkyjä tällaisiin tilanteisiin - riippuen kunkin asiakkaan varallisuudesta. Siitä, että poppamies ansaitsee hyvin, ovat todistuksena neekerien lukemattomat amuletit. Leopardin ja krokotiilin hampaat, löyhkäävät villisian hännät, elefantin jouhista valmistetut rannerenkaat ja pienet apinankallot, joita kannetaan sekä mahdollisissa että mahdottomissa paikoissa, suojelevat heitä pahojen henkien raivoa vastaan."



Sademetsän villit asukkaat

Saga Roos kohtasi matkoillaan hyvin erilaissa olosuhteissa eläneitä ihmisiä. Valtaosa Kongojoen varrella asuneista alkuperäisheimoista oli omaksunut jo eurooppalaisia tapoja, mutta vielä oli sellaisiakin, jotka pitivät tiukasti kiinni omista perinteistään ja tavoistaan.

"Pian koko villi lauma oli laivamme vieressä ja kanootti pyöräytettiin ympäri. Olin jo mielestäni nähnyt tällä matkalla yhtä ja toista. Mutta näitä neekereitä katsellessani minua puistatti. Siinä oli karkeatekoisia, lihaksikkaita miehiä, joilla oli pehmeäksi hakattu kaarnakaistale lanteillaan. Tukka oli tungettu mustaan raffiapussiin, joten näytti siltä, kuin heillä olisi ollut lieritön huopahattu päässä. Pitkä neula, josta riippui otsalle näkinkengällä koristettu tupsu, oli pistetty siihen koristukseksi. Se antoi heille merkillisen demonisen näön. Heillä oli runsaasti aseita ja koko heidän olemuksensa vaikutti ihmissyöjämäiseltä. Heidän puhumansa kieli oli meille täysin tuntematonta, mutta muudan miehistämme arveli ymmärtävänsä, mitä he tahtoivat. He tahtoivat tietää, mitä tekemistä meillä oli heidän joellaan."



Tatuoiminen

"Toiset taas huvittelevat tatuoimalla jo ennestäänkin kamalan näköisiä kasvojaan. Tatuoiminen tapahtuu seuraavalla tavalla: lasinpalalla leikellään kasvoihin haavoja, joihin sitten hierotaan savea ja likaa. Ennenkuin haava vielä on ehtinyt arpeutua, uudistetaan toimitus, kunnes saadaan toivotun korkuinen kohouma. Toiset taas pistävät terävän bambuneulan ihoon, ja neulaa käännellään ja väännellään siinä sitten joka päivä, niin että nahka ikäänkuin keriytyy koholle sitä mukaa kuin se venyy ja kasvaa. Jonkin ajan kuluttua puikko vedetään ulos ja jäljellä on inhottava, keinotekoinen paise."



Puolisivistys

Palatessaan Leopoldvilleen Kongojoella ja sen sivu-uomilla viettämänsä matkan jälkeen Saga Roos oli mielestään jo kokenut Kongon-kävijä. Maata kiertäneen ja paljon kokeneen matkustajan itsevarmuudella hän kirjoitti Kongon pääkaupungissa omista tuntemuksistaan.

"Kiinnottomasti katselen nyt näitä puolisivistyneitä neekereitä. He ovat olleet aivan liian paljon tekemisissä valkoihoisten kanssa. Rotuleima on kadonnut, ja sen mukana myös ylpeys ja riippumattomuus. Halveksuen puhuvat nämä neekerit typeristä "pensasneekereistä", joilla ei ole sateenvarjoa eikä ompelukonetta. Minä puolestani ajattelen huolestuneena aikaa, jolloin tämäntapainen sivistys tunkeutuu niiden harvjen luonnonlasten keskuuteen, mitä Kongossa vielä on jäljellä."

 


Pääsivulle