Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Hollolan vene: tutkimus ja konservointi

Hollolan vene löydettiin vuonna 1998 Hollolasta Vesijärven Kirkonlahdesta sukeltamalla tehdyn arkeologisen inventoinnin yhteydessä. Veneen arveltiin olevan yli satavuotias sen rakenteisiin perustuvan arvioon pohjautuen, joten se oli muinaismuistolain mukaan rauhoitettu vedenalaislöytö. Löytöpaikalla aiottiin tehdä huvivenesatamaan liittyviä ruoppaustöitä, joten löytö oli vaarassa tuhoutua. Vene dokumentoitiin löytöpaikallaan ja nostettiin v. 1998 syksyllä Lahden kaupunginmuseon ja Suomen merimuseon järjestämien tutkimusten yhteydessä. Tutkimukset sekä osan veneen konservoinnista kustansi Hollolan kunta.

Hollolan veneen hylkypiirros
Hylkypiirros Hollolan veneestä

Vene ajoitettiin myöhemmin dendrokronologisen analyysin avulla, jonka mukaan se olisi rakennettu 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Toista täsmälleen samanlaista venelöytöä ei toistaiseksi tunneta, joten Hollolan vene edustaa paikallista, pitkään jatkunutta veneenrakennustraditiota. Tyypiltään se muistuttaa T. Itkosen 1940 - luvulla tehdyssä kansaomaisia veneitä koskevassa tutkimuksessa esiteltyä länsihämäläistä tyyppiä. Hollolan veneen laitalaudat ja emäpuu on tehty männystä, kaaret katajasta. Osat on liitetty toisiinsa puutapein ja takorautanauloin. Tiivisteenä on käytetty rivettä, jossa on ainakin villakuituja.

Veneen osat irrotettiin toisistaan vedessä ja siirrettiin kokonaisuudessaan konservoitavaksi Suomen merimuseoon. Veneen osat päätettiin impregnoida eli kyllästää polyetyleeniglykolilla ja kasata uudelleen "veneeksi" mahdollisuuksien mukaan. Veneen osien impregnointi kesti neljä vuotta ja osien kasaaminen päästiin aloittamaan syksyllä 2002.

Hylyn osien uudelleen kokoaminen on pehmenneille ja muotonsa osittain menettäneille puukappaleille riskialtis toimenpide. Uudelleenrakentamisesta aiheutuvat vauriot voidaan kyllä minimoida, mutta täysin niiden syntymistä ei voi välttää. Rakentamista pidettiin kuitenkin järkevänä, koska hylky oli nostovaiheessa purettu osiin ja siitä oli mahdollista rakentaa miltei kokonainen "vene" osien suhteellisen hyvän kunnon vuoksi. Osien rakentamista "hylkymalliksi" tai vaihtoehtoisesti "rekonstruoiduksi venemalliksi" harkittiin ja päädyttiin viimeksi mainittuun eli veneen rakentamiseen mahdollisimman lähelle sen "alkuperäistä" muotoa. Hylkymallin huonoja puolia olisi ollut sen vaikea hahmottaminen kokonaiseksi veneeksi ja se, että melko suuri osa osista olisi jäänyt pois kokonaisuudesta. Rekonstruktiomallista katsojan on helpompi hahmottaa vene sellaiseksi kuin se oli vielä käytössä ollessaan, koska kaikki löytyneet osat voidaan sijoittaa paikoilleen ja saattaa mahdollisimman lähelle alkuperäistä muotoaan. Hollolan veneen tapauksessa tämä oli mahdollista, koska valtaosa veneen kappaleista oli tallessa ja osien hyvä kunto antoi mahdollisuuden myös taivuttaa niitä uudelleen.

Merimuseon konservointilaboratorioon tuodut vettyneet veneenkappaleet puhdistettiin ja niissä olevat metalliosat, naulat ja hankaimet, irrotettiin. Puuosien konservointiin käytettiin polyetyleeniglykolia (Peg), joka on vesiliukoinen polymeerinen muovi. Peg:n tarkoitus on vahvistaa puuaineksen haurastuneita soluseinämiä ja korvata osittain puusolukkoon imeytynyt vesi. Käsittelyllä voidaan vähentää puun kuivumiseen liittyvät ongelmia eli puun kutistumista ja halkeilua. Peg-käsittely kesti kokonaisuudessaan neljä vuotta.

Sukeltajat nostavat veneen laitalautaa

Laitalautaa uitetaan rantaan

Laitalautaa pakataan muoviin kuljetusta varten
Kuvia veneen nostosta

Impregnoinnin jälkeen laitalaudat ja muut suuret osat tunnistettiin ja niiden sijainti tulevassa rekonstruktiomallissa varmistettiin nostovaiheessa tehtyjen dokumentointipiirrosten avulla.

Tunnistamattomien rakenneosien paikat etsittiin rakentamisen aikana murtumapintoja vertailemalla. Kaikki kappaleet yritettiin saada mahdollisimman tarkasti paikoilleen vanhaa tapitusta ja limisaumausta mukaillen. Veneen ulkoasu pyrittiin säilyttämän mahdollisimman alkuperäisen näköisenä tekemällä uudet liitokset näkymättömiin vanhojen liitosten sisälle.

Osien käsittelyä hankaloitti puuaineksen hauraus, rikkonaisuus sekä se, että osat olivat ehtineet oieta alkuperäisestä muodostaan veneen ollessa järven pohjassa ja peg-käsittelyn aikana. Rakentamisen ajan osat oli pidettävänä märkinä, minkä vuoksi työskentelytilasta tehtiin tilapäisesti kosteuskammio ja kappaleet pidettiin muovitettuina aina mahdollisuuksien mukaan. Puun ennenaikainen ja nopea kuivuminen olisi vaikeuttanut uudelleen taivutusta sekä voinut aiheuttaa osien vaurioitumista ja vääntymistä "ei haluttuun" suuntaan.

Veneen osat koottiin muunneltavaan tukikehikkoon niin, että ne voitiin taivuttaa muotoonsa vähitellen. Samalla laudat ja kaaret tuettiin niin etteivät ne pääse liikkumaan tai vääntymään tulevan kuivumisprosessin aikana.

Kuivaus tapahtuu hitaasti 1-2 vuoden aikana kosteuskammiossa, jossa olosuhteita voidaan kontrolloida ja kosteuden määrää vähentää tasaisesti. Tasaisilla ja hitaasti muuttuvilla kosteusolosuhteilla ehkäistään puun halkeilua ja kutistumista.
Laitalautoja
Laitalautoja

Uudet liitokset vanhojen sisällä
Uudet liitokset vanhojen sisällä

Kaarien tuenta
Kaarien tuenta

Ensimmäinen laitalauta ja kaaret

Keulan taivutus ja kaarten tuenta