Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Luotsikutteri Pitkäpaasi

Luotsikutteri Pitkäpaasi tilattiin vuonna 1898 legendaariselta Colin Archerin veistämöltä Norjasta merenkulkulaitoksen edeltäjälle, Suomen luotsi- ja majakkalaitokselle. Pitkäpaasi on Suomen merenkulun historian kannalta erittäin arvokas ja se on merenkulkulaitoksen historian kuuluisimman tyyppiluokan ainoa säilynyt edustaja. Aluksen palvelus luotsi- ja majakkalaitoksella päättyi 1920-luvulla. Tämän jälkeen luotsikutteri oli vuosikymmeniä ulkomaisessa omistuksessa kunnes se palasi Suomeen vuonna 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Pitkäpaasi kuuluu nykyään Suomen merimuseon kokoelmiin purjehtivana museoaluksena.
Pitkäpaasi 1900-luvun alussa (Kuva: Merenkulkulaitos)
 

Pitkäpaaden historia

Suomen luotsaustoiminnan historiaan kuuluu useita vene- ja laivatyyppejä. Ensimmäinen asiakirjamaininta luotsiveneestä on vuoden 1696 luotsilaitoksen perustamisasiakirjassa, jossa säädettiin kunkin luotsin velvollisuudeksi pitää omaa paikkakunnalleen kelvollisin purjein ja muin tarpeellisin välinein varustettua venettä. Luotsin velvollisuus rakentaa ja kustantaa oma veneensä säilyi käytännössä aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.


Suomen luotsi- ja majakkalaitos alkoi hankkia luotsaustoimintaa varten omia veneitä vasta 1800-luvun lopulla. Laitos edellytti alun perin, että luotsien käyttöön tarkoitetut veneet rakennetaan Suomessa ja mieluiten paikallisten luotsien valvonnassa. Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiasemalle Norjan Larvikista veneenrakentaja Colin Archerilta vuonna 1898 tilattu uudenlainen vene mullisti suomalaismarkkinat.


Asemapaikkansa mukaan Pitkäpaadeksi kastettu kutteri soveltui merikelpoisuutensa vuoksi erinomaisesti Suomenlahdelle. Pitkäpaaden palvelus loppui 1920-luvulla, jolloin vene myytiin Viipuriin. 1930-luvun alussa lavansaarelainen Albert Vilho Kääriä osti Pitkäpaaden purjehtiakseen aluksella maailman ympäri. Uudella nimellä "Sport" varustettu alus lähti Suomesta vuonna 1934. Hyvin alkanut yksinpurjehdus keskeytyi kuitenkin vuonna 1935 Brasiliassa, jossa Kääriä myi veneen Rio de Janeiron satamakapteenille.


1950-luvulla kutteri palasi Etelä-Amerikasta takaisin Eurooppaan. Uusi ranskalainen omistaja Gérard Borg antoi alukselle ensi töikseen brasilialaisen macumba-kultin jumalattarelta lainatun uuden nimen "Inaé". Ranskalaisomistuksessa aluksella purjehdittiin mm. Punaisella merellä, Intian valtamerellä ja Tyynellä valtamerellä. Vuonna 1998 aluksen historiaan perehtynyt viimeinen ranskalaisomistajatar Michelle Moal tarjosi Suomen merimuseolle etuoikeutta ostaa alus museon kokoelmiin.


Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen Ranskasta lähes 30 yrityksen ja yhteisön tuella. Pitkäpaasi kuljetettiin rekka-autolla Douarnenez'stä Ranskasta halki Euroopan Lyypekkiin, jossa alus siirrettiin Helsinkiin lähtevään rahtilaivaan. Vuonna 2000 luotsikutteri palasi vanhaan kotimaahansa. Alkuperäiseen asuun kunnostettu Pitkäpaasi laskettiin vesille Helsingissä 15.7.2003. Vastaavia Colin Archerin aikoinaan eri Euroopan maiden merenkulkuviranomaisille rakentamia luotsiveneitä on Pitkäpaaden lisäksi säilynyt alkuperäisessä asussaan ja purjehduskuntoisena ainoastaan yksi kappale Norjassa.


Pitkäpaaden historia on koottu teokseen Pitkäpaasi - neljän lipun alla (Suomen merimuseon Nautica Fennica -vuosikirja 2003–2004). Vuonna 2007 luotsikutteri Pitkäpaaden historiasta valmistui myös Jouko Aaltosen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Neljä elämää seitsemällä merellä, jonka tuotannosta vastasivat Illume Oy ja Suomen merimuseo.

Pitkäpaasi2

Kuva: Anne Ala-Pöllänen









Pitkäpaasi1Kuva: Anne Ala-Pöllänen


Aluksen kunnostus

Lähtökohtana luotsikutteri Pitkäpaaden kunnostustyössä oli se, että se entisöidään purjehduskuntoiseksi. Kansainväliset kokemukset ovat osoittaneet, että historiallisen aluksen museaalisesti valvottu käyttöönotto lisää aluksen veneenrakennusperinteeseen liittyvää tietovarantoa.


Lisäksi on kiistatta todettu, että käyttökuntoon entisöidyn kulussa olevan museoaluksen sisältö- ja lähdearvo on merenkulun historian kannalta perinteistä museoalusta huomattavasti laajempi. Käyttökuntoisen aluksen avulla pysytään säilyttämään jälkipolville itse alus oikeassa elementissään sekä välittämään myös aluksen purjehtimiseen ja ammattikäyttöön liittyviä vanhoja arvoja ja merenkulkutaitoja.


Ensimmäisen talven 2000–2001 luotsikutteri Pitkäpaasi vietti Helsingissä Merenkulkulaitoksen varikolla Helsingin Lauttasaaressa. Kesällä 2001 luotsikutteri Pitkäpaasi kuljetettiin Savonlinnaan Laitaatsillan telakalle. Kunnostustyöt aloitettiin Etelä-Savon TE-keskuksen myöntämän työllistämistuen turvin. Runkotöiden valmistuttua lokakuussa 2002 alus siirrettiin Helsinkiin Kvaerner Masa-Yardsin tiloihin sisustus-, pintakäsittely-, maalaus-, kone- ja rikaustöitä varten.


Alkuperäiseen asuun entisöity luotsikutteri Pitkäpaasi laskettiin vesille Kvaerner Masa-Yardsin telakalla 15.7.2003. Kunnostus- ja entistämistöiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 350 000 euroa, eli suunnilleen saman verran mitä uuden vastaavanlaisen aluksen rakentaminen olisi tullut maksamaan.


Tarvittava puutavara (tammi) tuotettiin Tanskasta, puuvillapurjeet ommeltiin Norjan Lyngörissä ja pintakäsittelyaineita ja rautaosia hankittiin muun muassa Saksasta, Tanskasta ja Hollannista. Pitkäpaaden rikaamisen teki rikaaja Jouni Lahdenperä Ahvenanmaalta. Yhteensä aluksen kunnostus- ja entistämistöissä oli mukana 2,5 vuoden aikana yhteensä viitisenkymmentä oman alansa ammattilaista. Kunnostustöiden lopputuloksesta ja käytetyistä ratkaisuista vastasivat Suomen merimuseo yhteistyössä veneveistämö H. Hyppösen kanssa.

Pitkäpaasi Ranskassa vuonna 2000 (Kuva: Suomen merimuseo)

Aluksen omistajat

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus)
Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina.

1929-1933 A. Klem
Alus ostettiin tarjouskilpailun perusteella yksityiskäyttöön Viipuriin.

1933-1935 Albert Vilho Kääriä
Lavansaarelainen A.V. Kääriä osti aluksen ja kunnosti sen yksin tehtävää maailmanympäripurjehdusta varten. Alukselle annettiin uusi nimi Sport. Kääriän matkoista kirjoitettiin suomalaisissa lehdissä vuonna 1934-1935. Kääriän suvulla on hallussaan A.V. Kääriän lähettämiä kirjeitä ja muistelmia.

1935-1955 Rio de Janeiron satamakapteeni

1955-1972 Gérard Borg
Gérard Borg purjehti aluksen ystävänsä Pierre Jolloisin kanssa Riosta Karibian ja Azoreitten kautta Välimerelle Mentoniin. Borg puolisoineen purjehti aluksella myöhemmin mm. Punaisen Meren ja Intian valtameren kautta Indonesiaan ja Japaniin saakka. Alukselle annettiin uusi nimi Inaé.

Gérard Borgin ajoilta aluksen matkoista on kirjoitettu kaksi matkakirjaa. Suomen merimuseo onnistui saamaan yhteyden Monsieur Borgiin alkuvuonna 2003. Gérard Borg oli erittäin iloinen siitä, että alus on palannut alkuperäiseen kotimaahansa ja että se entisöidään purjehduskuntoiseksi.

1972-1977 Dr. Gervais

1977-2000 Joseph Canton ja Michelle Moal
Aluksen viimeinen ranskalaisomistaja. Aviopari purjehti aluksella mm. Bretagnesta (Doaurnenez) Rio de Janeiroon.

2000-2001 Suomen Merimuseo tuki ry
Osti aluksen Madame Michelle Moalilta ja kuljetutti sen Suomeen.

2001- Suomen merimuseo
Vastasi aluksen kunnostus- ja entistämistöistä. Alus oli deponoituna Suomen merimuseon tuki ry:n hallintaan vuosina 2004-2008, jolloin Pitkäpaaden ylläpidosta ja käytöstä vastasi merimuseon tukiyhdistyksen nimeämä hoitokunta. Tällä hetkellä aluksen ylläpidosta ja käytöstä vastaa Suomen merimuseo.



Projektin tukijat


Aluksen hankintaa tukeneet yritykset ja yhteisöt

Containerships Oy, Det Norske Veritas Oy Ab, Oy Karl Fazer Ab, Finnlines Oyj / Finncarriers Oy, Finnsteve Oy Ab, Fortum Oyj, Hacklin Oy, Helsingin kaupunki, Helsingin satama, Kordelinin säätiö, Kristiina Cruises Oy, Kvaerner Masa-Yards Oy, LAK-Kustannus Oy, Luotsiliitto ry, Merenkulkulaitos, Museovirasto, Nurminen Heavy Oy, John Nurminen Oy, Rederi Ab Engship, Oy Rettig Ab Bore, Sjöman yhtiöt, Suomen Kulttuuriperinnön säätiö, Thominvest Oy, Oy Transocean Ab, UPM-Kymmene Oyj, Wihurin rahastot.


Aluksen kunnostustyötä ja tulevaa käyttöä tukeneet yritykset ja yhteisöt

Etelä-Savon Työvoima- ja elinkeinokeskus (Työministeriö), Liikenne- ja viestintäministeriö, Opetusministeriö, Vakuutusyhtiö Pohjola, Fortum Shipping, Kvaerner Masa-Yards, Hietarahti Oy, Finnlines Oy, Kiitosimeon Oy, AB-Marinel, Mepra-tuote Oy, Wihuri Oy Power Products, Matti Henriksson, Normark Suomi Oy, Astrid Charter / Olli Tappola, Helsingin Purjelaivasatama, Viaporin telakka ry, Toolmasters Oy Työkalumestarit, Kari Marttila, Ed-mark Oy, Sjöman-yhtiöt, Merenkulkulaitos / Helsinki, Merenkulkulaitos / Suomenlahden merenkulkupiiri, Suunto Oy, Cederroth Oy, Oy Hempel Suomi Ab, Navidec Oy.


Tutkimus- ja dokumentointityössä mukana

Merenkulkulaitos (Helsinki), Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto, Helsingin Yliopisto / merihistorian opintokokonaisuus, Pitkäpaasi-seura, Illume Oy (Helsinki), Norsk sjöfartsmuseum/Torsten Arisholm (Oslo, Norja), Tampereen työvoimatoimisto, Haminan ammattiopisto / veneartenomiosasto, Riksantikvaren/Frederik Denneche (Oslo, Norja), Larvik sjöfartsmuseum/James Ronald Archer (Larvik, Norja), The Sailcutter Club Colin Archer (Norja), Larvik museum/ Arnfinn Malme (Larvik, Norja), Skibsbevaringsfonden / Tom Rasmussen (Kronborg, Tanska), Doyle Seil Norge / Frederik Brodesen (Lyngör, Norja), Musée du Bateau (Douarnenez, Ranska), Musèe National de la Marine (Pariisi, Ranska).

pdf Pitkäpaasi Telegram (401 KB)