Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Tiedote 12.3.2015

Suomen merimuseossa talvisten väylien avaajista kertova näyttely


Suomen merimuseon toteuttama Voimalla liikkeelle! -näyttely (13.3. - 23.8.2015) avautuu Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Näyttely esittelee 1950-luvulla rakennetun jäänmurtaja Voiman, joka avustaa edelleen talvisilla merillämme kulkevia aluksia. Valmistuessaan Voima oli erittäin uudenaikainen ja voimakas alus, jota kutsuttiin jättiläisjäänsärkijäksi. Voimassa oli ensimmäisenä kaksi keulapotkuria, jotka tehostivat jäänmurtokykyä ja tekivät aluksesta ennennäkemättömän ketterän.

Näyttelyn toisena päätähtenä on maaliskuussa 1944 valmistunut ja jo seuraavana talvena Neuvostoliitolle sotakorvauksena luovutettu satamajäänsärkijä Turso. Alus kuului niihin 104 alukseen, jotka Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle jatkosodan päätyttyä. Turso lukeutui näistä arvokkaimpiin. Jääpatojen murtamisesta kunniakirjankin saanut Taifuniksi uudelleennimetty alus hankittiin takaisin Suomeen vuonna 2004 ja entisöitiin monen asialle omistautuneen tahon yhteisin ponnistuksin. Nyt Turso höyryää jälleen vanhalla nimellään Suomen lipun alla.

Näyttelyssä kerrotaan myös legendaarisesta laivanrakennusinsinööri K. Albin Johanssonista, joka on ollut suunnittelemassa sekä Voimaa että Tursoa.

Näyttely on tehty yhteistyössä Voiman ja Turson nykyisten varustajien eli Arctia Shipping Oy:n ja Satamajäänsärkijä S/S Turso yhdistys ry:n kanssa. Mukana on ollut myös Voiman miehistö ja Helsingin yliopiston merihistorian oppiaine.

Liikkeelle!-hankkeen ensimmäinen näyttely


Liikkeelle! on Trafiikki-museoiden eli liikenteen ja viestinnän erikoismuseoiden yhteinen verkostonäyttelyhanke. Museoiden näyttelyt käsittelevät jälleenrakennuskauden (1945–1975) Suomea eri teemoin, joita ovat mm. evakot ja siirtolaisuus, risteily- ja lentomatkailu, talvimerenkulku ja Interrail. Yhteensä kahdeksan erilaista Liikkeelle!-näyttelyä avautuu kevään 2015 aikana Trafiikki-museoissa. Näistä Voimalla liikkeelle! on ensimmäinen.

Näyttelyiden aihe on ajankohtainen, sillä keväällä 2015 (27.4.2015) tulee kuluneeksi 70 vuotta toiseen maailmansotaan liittyvien sotatoimien päättymisestä Suomessa ja jälleenrakennusajan alkamisesta. Ajallisesti näyttelyt kertovat sodan jälkeisistä vuosista ulottuen aina ETYK-kokoukseen asti. Näyttelyiden sisältö tarjoaa monipuolisia näkökulmia erityisesti 1950- ja 1960-luvun viestintä- ja liikennekulttuurin ilmiöiden vertailuun suhteessa nykypäivään.

Lisätiedot


amanuenssi Erik Tirkkonen, 040 128 6494, erik.tirkkonen@nba.fi


Näyttelyyn liittyvää oheisohjelmaa


Keskiviikkona 18.3. klo 17, Tietoherkku-esitelmä. Heikki Haapavaara ja Jarmo Vehkakoski: Koillisväylä ja Suomen arktiset mahdollisuudet, Merikeskus Vellamon auditorio.

Sunnuntaina 26.4.2015 Voimalla liikkeelle! -tapahtumapäivä

Kotkan Wanhanajan miesvoimistelijat Möljän Pöljät esiintyvät klo 13 ja 14.

Voima -vartit: klo 11.30 ja 13.30. Lyhyt opastus Voimalla liikkeelle! -näyttelyyn, kesto 15 minuuttia.

Suursaaren Ville -vartit: klo 12.30 ja 14.30. Lyhyt opastus samana päivänä päättyvään Suursaaren Ville -näyttelyyn, kesto 15 minuuttia.

Maalaa meri -työpaja: klo 12–14. Lapsiperheille suunnattu työpaja pyörii non stop -periaatteella, tule kun ehdit. Materiaalimaksu 4€.

Tiistaina 28.4.2015 klo 16.30, Merihistorian lukupiiri, Tietokeskus Vellamo
Lukupiirin aiheena on Heikki Haapavaaran ja Jarmo Vehkakosken kirja Koillisväylä (Auditorium 2014). Maksuton tapahtuma.

Kesällä Merikeskus Vellamossa on päivittäin yleisöopastuksia 16.6.–15.8. Kaikki yleisöopastukset kuuluvat pääsylipun hintaan. Vartti Voimaa -opastukset Voimalla liikkeelle! -näyttelyyn ovat keskiviikkoisin klo 14.30, kesto 15 minuuttia.

Koululaisille erikseen tilattava työpaja (17.3.–23.8.2015)

Jäänmurrosta kertovaan Voimalla liikkeelle! -näyttelyyn on tilattavissa kouluryhmille työpaja, jossa tutustutaan talvimerenkulun merkitykseen suomalaisten arjen kannalta. Pajassa työstetään iPadeilla pienryhmissä omia tulkintoja siitä, miten meidän kävisi laivaliikenteen pysähtyessä. Työpajassa käytetään museon lainalaitteita ja se sopii sisällöltään esim. historian, kuvaamataidon ja mediakasvatuksen opetukseen. Työpaja tulee varata etukäteen.

Lisätiedot oheisohjelmaan liittyen


museolehtori Johanna Aartomaa, 040 128 6486, johanna.aartomaa@nba.fi


Lehdistökuvia


Kuvat on tarkoitettu vain tiedotusvälineiden käyttöön "Voimalla liikkeelle!" -näyttelyyn liittyen. Muu käyttö on kielletty. Julkaistaessa on mainittava lähde ja/tai valokuvaaja nimi. Klikkaa kuvaa niin saat sen ladattavaksi.

Voiman vesillelaskuVoima sivultaVoima avustaa.
Jäänmurtaja Voiman vesillelasku Helsingissä 27.11.1952. "Voima olkoon nimesi! Olkoon tämä nimi tunnuksena toiminnallesi merenkulkumme talvisten jääesteiden murtamisessa.", toivotti Sylvi Kekkonen aluksen kastesanoissaan. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelmat.

Jäänmurtaja Voima oli vuonna 1954 valmistuessaan maailman edistynein murtaja. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelmat.
Jäänmurtaja Voima avustaa laivasaattuetta talvisella merellä. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelmat.
Voiman miehistöä potkurien edessä.K. Albin JohanssonTurso kauppatori 2014
Jäänmurtaja Voiman miehistön jäseniä potkurien edessä. Voiman kaksi keulapotkuria tekivät aluksesta jäänmurto-ominaisuuksiltaan hyvän ja käännöksissä ketterän. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelmat.
Jäänmurtaja Turson ja Voiman isä, laivanrakennusinsinööri Karl Albin Johansson pöytänsä ääressä. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelmat.
Turso Helsingin kauppatorin edustalla vuonna 2014. Kuva: Satamajäänsärkijä S/S Turso yhdistys ry.




Suomen merimuseo on Museoviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön alainen kansallinen merimuseo, joka toimii Kotkan Kantasatamassa sijaitsevassa Merikeskus Vellamossa. Vellamossa toimivat myös Kymenlaakson museo, Tietokeskus Vellamo, museokauppa Plootu ja ravintola Laakonki.

Merikeskus Vellamon verkkosivut