Suomen valtion liikkeeseen laskemat obligaatiot 1862–1890
Pääomiltaan köyhä ja luotto-oloiltaan kehittymätön Suomen valtio toi 1800-luvulla maahan huomattavan määrän pääomaa laskemalla liikkeelle ulkomaalaisia obligaatioita, mikä vauhditti merkittävästi Suomen taloudellista kehitystä. Valtionlainojen ottaminen ulkomailta mahdollistui käytännössä Suomen saatua vuonna 1860 oman valuutan, Suomen markan, joka sidottiin hopeakantaan vuonna 1865 ja joka samalla irtosi sidoksestaan Venäjän ruplaan tullen niin ollen itsenäiseksi valuutaksi.
1800-luvun loppupuolella erityisesti liikenteen suuret investoinnit vaativat pääomia, joiden hankkimisessa valtiolla oli keskeinen rooli. Rautatien rakentamisen valtio rahoitti lähes kokonaan ulkomaisella lainanotolla. Valtio loi kehittyvälle taloudelle ennakoitavan ympäristön, toimivan ja edelleen kehittyvän liikenneinfrastruktuurin ja vakaat puitteet, joiden piirissä taloudellisesta liiketoimintaa voitiin mielekkäästi rakentaa. Pääomien saaminen vauhditti myös pankkitoiminnan kehittymistä Suomessa, mikä osaltaan lisäsi taloudellista toimeliaisuutta ja investointeja.
Ulkomainen lainanotto ei tuonut pelkästään taloudellisia resursseja, vaan Suomi hyötyi siitä myös integroitumalla läntisen Euroopan rahoitusmarkkinoihin ja tulemalla osaltaan sitä kautta tunnetuksi itsenäisenä toimijana kansainvälisessä yhteisössä. Suomen maine kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla oli 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä hyvä, mikä näkyy esimerkiksi sen aikaisten obligaatiolainojen verrattain edullisissa lainaehdoissa. Taloudelliset siteet ensin lähinnä Saksaan, myöhemmin myös Ranskaan ja Englantiin, korostivat Suomen suuriruhtinaskunnan kansainvälistä asemaa autonomisena osana Venäjän keisarikuntaa.