Kansallismuseon marraskuussa kolme näyttelyä ja lasten oma Leikin aika

Marraskuun ajan Kansallismuseossa on nähtävillä kolme näyttelyä ja tekemistä täynnä oleva Leikin aika. Joka viikko tarjolla on opastuksia lapsille ja aikuisille, ja ne sisältyvät aina pääsymaksun hintaan. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18.

Kansallismuseossa käynti jättää unohtumattoman jäljen. Näyttelyidensä kautta museo kertoo jotain olennaista Suomen historiasta, yhteiskunnallisista muutoksista ja kulttuurista esihistoriasta nykyaikaan saakka.

Näyttelyt opastuksella tai omatoimisesti

Pysyviä näyttelyitä Kansallismuseossa on kolme, ja niihin on helppo tutustua esimerkiksi pääsylipun hintaan sisältyvien opastettujen kierrosten avulla tai omaan tahtiin audioguide-laitteen avulla. Näyttelyt on uudistettu viime vuosien aikana.

Esihistoria

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomen alueelle 10 000 vuotta sitten. Arkeologiset esineet kertovat tarinaamme jääkauden lopusta rautakauden loppuun. Digitaaliset esillepanot taikovat historian tähän hetkeen, ja auttavat oivaltamaan, miten paljon yhteistä meillä on esihistorian aikana eläneiden kanssa.

Toista maata

Toista maata kyseenalaistaa tuntemiamme tarinoita Suomen historiasta. Toisin kuin tavallisesti, historiaa ja valtaa tulkitaan tavallisen ihmisen näkökulmasta. Tuttu kertomus näyttäytyy uudessa valossa, ja kyseenalaistamattomana pidetty totuus historiastamme altistetaan vaihtoehtoisille tulkinnoille.

Momman Siinan omista hiuksistaan kutoma mekko, Elias Lönnrotin tohvelit ja lasten lelut kertovat riemastuttavalla tavalla ihmisyydestä, uskosta ja meistä osana maailmaa. Toista maata on itsenäinen kokonaisuus, mutta rakentaa samalla sillan muiden perusnäyttelyiden välille.

Suomen tarina

Näin koskettavasti Suomen itsenäisyyden ajan tarinaa ei ole aiemmin kerrottu. Pääosassa on itsenäinen Suomi, josta kasvoi sadassa vuodessa demokratian, tasa-arvon ja hyvinvoinnin maa. Näyttelyssä voi palata lähihistorian merkittäviin hetkiin, suomalaisiin ilmiöihin ja esineisiin, joista meidät tunnetaan maailmallakin. Istu saunan lauteille, kuvauta itsesi presidenttinä, anna suomalaisen heavy-musiikin viedä mukanaan. Suomen tarina ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan jättää tilaa katsojan tulkinnoille.

Leikin aika avoinna aina museon aukioloaikoina

Kansallismuseon kolmannessa kerroksessa on taatusti tekemisen meininki! Leikin aika antaa mahdollisuuden päästä kokemaan ja tutkimaan historiaa ihan itse. Lasten kanssa vieraileville se tarjoaa tilaisuuden kiireettömään yhdessäoloon.

Leikin aika jakautuu kolmeen elämykselliseen tilaan: mereen, kylään ja linnaan. Lapset pääsevät itse kokeilemaan keskiajan elämää muun muassa rakentamalla linnanmuuria, kalistelemalla puumiekkoja, kapuamalla hevosen selkään ja tutkimalla merta.

Marraskuussa Kansallismuseo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18. Alle 18-vuotiaat pääsevät sisään aina ilmaiseksi. Meillä käy myös Museokortti.