Kansallismuseossa uusi kävijäennätys ‒ Barbie-näyttelyssä vieraili yli 114 000 museokävijää

Museot

Kansallismuseossa sunnuntaina 26.8. päättyneeseen Barbie ‒ The Icon -näyttelyyn tutustui neljän kuukauden aikana yli 114 000 kävijää. Näin Barbie-näyttelystä tuli museon historian kautta aikain suosituin vaihtuva näyttely, joka siivittää Kansallismuseon tämän vuoden myös uuteen kävijäennätykseen. Huhtikuun lopussa avautuneesta näyttelystä muodostui oikea ilmiö. Näyttely, johon kesäisessä Helsingissä odotettiin ajoittain pitkässä kiemurtelevassa jonossa, toi Kansallismuseoon paljon uutta, kaikenikäistä yleisöä ensimmäiselle museokäynnilleen. Barbie – The Icon on italialaisen näyttelytuottajan 24 Ora Culturan kansainvälinen kiertonäyttely, jonka voi seuraavaksi nähdä Etelä-Afrikassa.

Kävijöiltä runsasta kiitosta saanut näyttely on ollut sukupolvien yhteinen matka jaettuihin muistoihin, innoituksen lähde aina isovanhemmista perheen nuorimpiin sekä kokonaisille perheille. Yli 400 nukkea esitellyt näyttely ja monet tapahtumat olivat monitasoinen elämys niin historian, mielikuvitusmaailman kuin muodin ja pop-kulttuurin ystäville. Näyttelyyn esimerkiksi saavuttiin usein omien nukkien kanssa ja varta vasten pukeutuneena. Vierailun jälkeen tunnelmat ja kokemukset välittyivät runsaista sosiaalisen median postauksista ja kuvaraporteista.  

– Barbie-näyttely on ollut onnistunut ilmentymä Kansallismuseon uudistuneesta vaihtuvien näyttelyiden politiikasta, iloitsee ylijohtaja Elina Anttila Suomen kansallismuseosta.

– Vaihtuvien näyttelyiden teemojen myötä voimme herätellä ihmisiä havaitsemaan, pohtimaan ja inspiroitumaan siitä, mitä on kulttuuriperintö ja mistä kaikesta se voi muodostua.  

Kansallismuseon museoissa ja linnoissa tämä vuosi on ollut kävijämääriltään erittäin hyvä. Hämeen linnassa 4.11. asti avoinna oleva Hohto - Suomalainen hopea 1600‒1830 sekä Suomen merimuseossa 20.1.2019 asti avoinna oleva ”Sex and the Sea” -näyttely ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi. Helsingissä museon kansanomaiset kokoelmat näyttäytyvät kokonaan uudessa valossa, kun lokakuussa avautuu Kansallismuseon itse tuottama, kansainvälisille markkinoille suunnatuksi tuotettu ”10 000 vuotta muotoilua”. Tukholmassa toimivan Fotografiska-museon kaikkien aikojen suosituin näyttely ”Inherit the Dust” nähdään Kansallismuseossa ensi vuoden huhtikuusta alkaen. Tuolloin puolestaan Merimuseon valloittavat Merimonsterit.   

Lisätietoja
Näyttelypäällikkö Minerva Keltanen, minerva.keltanen@kansallismuseo.fi, puh. 0295 336 463
Ylijohtaja Elina Anttila, elina.anttila@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6131  

Lehdistökuvia