Louhisaaren kartanolinnan kesäkausi alkaa – tervetuloa yhteen Suomen hienoimmista kesäkohteista 15.5. lähtien

Museot

Ainutlaatuista palatsiarkkitehtuuria 1600-luvulta, kalmilainen hyötypuutarha, myrkkypuutarha, erikoiskasvimarkkinat tulossa ‒ Louhisaaressa astut aivan erilaiseen maailmaan, 1600‒1800 -lukujen kartanoelämään. Voit tutustua omistajasukujen, Flemingien ja Mannerheimien elämään ja ihailla Pohjoismaiden hienoimmaksi kehuttua juhlasalia kattomaalauksineen.

Louhisaaren puistoalueella voi syventyä 1700 -luvun hyöty- ja koristekasveihin kalmilaisessa hyötypuutarhassa, hedelmätarhaa on kunnostettu ja siellä kasvaa nyt myös Mannerheimin omenapuita. Tänä kesänä alueelle rakentuu myös myrkkypuutarha, johon kootaan aikaisemmin myrkky- ja lääkekasveina käytettyjä kasvilajikkeita. Laajasta englantilaistyyppisestä puistosta löytyvät myös huvimaja ja leikkimökki.  

27.5.2018 klo 11–17 järjestetään Louhisaaren kartanolinnan historian toiset erikoiskasvimarkkinat. Tapahtumassa on kasvimyyjiä, yleisöopastuksia kalmilaisessa puutarhassa ja hedelmätarhassa, sekä muuta ohjelmaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kartanolinnan sisätiloihin pääsee tutustumaan koko päivän alennuslipulla 6 €/hlö.  

Louhisaaren päärakennuksen asuinkerroksiin pääsee tutustumaan vain oppaan kanssa. Yleisöopastuksia järjestetään päivittäin ja ryhmäopastukset on varattava etukäteen. Idyllisen museokaupan monipuolisesta tuotevalikoimasta löytyy muistoja kotiin vietäväksi.  

Tarkempia tietoja opastuksista, tapahtumista ja historiasta museon verkkosivuilta.  

Tervetuloa!  

Lisätietoja
intendentti Jouni Marjamäki, jouni.marjamaki@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6344