Vkk420 1 Hero
Mesa Verden alueen asumuksiin kuuluva Cliff Palace kuvassa vuodelta 1891. Kuva: Gustaf E. A. Nordenskiöld, Museoviraston Kuvakokoelmat

Mesa Verde -kokoelman Yhdysvaltoihin palautettavat esineet nähtävillä Kansallismuseossa

Näyttelyt, Museot

Suomen kansallismuseo palauttaa arkeologisesta Mesa Verde -kokoelmastaan ihmisjäänteet ja hauta-antimia Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustajille. Palautettavan kokoelmaosan 27 esinettä ovat maksutta yleisön nähtävillä Kansallismuseossa 14.1.–1.3.2020 – kenties viimeistä kertaa koskaan.

1200-luvulta peräisin oleva esineistö liittyy hautoihin, joista löytyneet ihmisjäänteet palautetaan pueblo-intiaanien jälkeläisille. Eettisten syiden vuoksi ihmisjäänteitä ei aseteta näytille, mutta ainutlaatuinen hautaesineistö saattaa olla yleisön nähtävillä viimeistä kertaa. Muu osa noin 600 esineen hauraasta Mesa Verde -kokoelmasta jää Kansallismuseon haltuun.

Jo pidempään valmisteilla ollut palautus nousi esiin lokakuussa 2019 tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tapaamisessa. Repatriaatio eli palautusprosessi etenee yhteistyössä Yhdysvaltain suurlähetystön kanssa.

”Tavoitteemme on saattaa prosessi loppuun vuoden 2020 aikana. Suomen kansallismuseo selvittää seuraavaksi, mille taholle Mesa Verde -kokoelman palautettavat esineet ja ihmisjäänteet luovutetaan ja mitä niille sen jälkeen tapahtuu. Lähtökohtanamme on, että ihmisjäänteet haudattaisiin”, yleisetnografisten kokoelmien intendentti Heli Lahdentausta Suomen kansallismuseosta kertoo.

Hautaesineet kertovat uskosta tuonpuoleiseen arkiseen elämään

Kansallismuseossa esillä olevien 27 hautaesineen ja -antimen joukossa on ruukkuja, kulhoja, kaivukeppi, kirveen terä ja maissintähkäkin. Nämä ovat löytyneet haudoista arviolta 1200-luvulta. Ruokaa ja juomaa sekä henkilökohtaisia työkaluja ja tarve-esineitä asetettiin ruukuissa tai muissa astioissa vainajien mukaan matkalle tuonpuoleiseen – elämän ajateltiin jatkuvan samanlaisena kuoleman jälkeen.

Yhdysvaltain Coloradossa sijaitsevan Mesa Verde -pöytävuoren alueen asutukset autioituivat eri syistä noin 1300-luvulle tultaessa. Kanjonikylissä asuneiden anasazien, nykyisten pueblo-intiaanien esivanhempien, arvellaan vaeltaneen etelään ja sulautuneen Uuden Meksikon ja pohjoisen Arizonan kyläintiaaneihin. Autioituneessa Mesa Verdessä oli tehty ryöstökaivauksia jo pitkään, kun geologi ja kasvitieteilijä Gustaf Erik Adolf Nordenskiöld (1868–1895) matkusti alueelle vuonna 1891. Hän aloitti tutkimukset kehittämällään tieteellisen arkeologian menetelmällä, johon kuului muistiinpanojen tekeminen, piirrokset sekä materiaalien analysointi. Hän tallensi pöytävuorta ja sen kanjoneita myös valokuvaamalla: 236 lasinegatiivia säilytetään Museoviraston kuvakokoelmissa. Osaan kuvista voi tutustua museoiden Finna-palvelussa: https://museot.finna.fi.

Nordenskiöldin suorittamissa kaivauksissa löytyi yli 600 anasazien esinettä 500–1300-luvuilta. Kokoelman siirtäminen pois Yhdysvalloista synnytti kohun, mutta toiminta ei ollut silloisten lakien vastaista ja esineet voitiin lähettää Tukholmaan. Nordenskiöldin kokoelma siirtyi Suomen kansallismuseolle suomalaisen keräilijän Herman Frithiof Antellin tekemällä testamenttilahjoituksella 1890-luvulla. Kansallismuseon kokoelma on suurin Yhdysvaltojen ulkopuolella oleva Mesa Verde -kokoelma. Haudoista löytyneet ihmisjäänteet ja hautaesineet ollaan nyt palauttamassa Yhdysvaltoihin, mutta muu esineistö jää Kansallismuseolle.

Mesa Verde -esineet ovat esillä 14.1.–1.3.2020 Kansallismuseon Keskihallin yhteydessä ja niihin voi tutustua maksutta.