Jalkajousia ja vasamia kansatieteellisistä kokoelmista

Jalkajousi (myös varsijousi) oli metsästyksessä ja sodassa käytetty ase. Aseen osat ovat varsi eli tukki, sen toiseen päähän poikittain kiinnitetty kaari, jänne ja jalkain. Tukin päällyspuolella on syvennys, jossa on rahka eli jousenpyörä. Tukin alapuolella on laukaisin.

Maasta löydettyjen nuolenkärkien perusteella on päätelty, että jalkajousta käytettiin Suomessa jo 1300-luvulla. Vanhimmissa jalkajousissa kaari oli puinen. Myöhemmin kaarta alettiin vahvistaa luulyötteillä. Suomessa rauta- ja teräskaaret yleistyivät 1500-luvun loppupuolella. Mitä kestävämmästä materiaalista kaari tehtiin, sitä parempi aseen kantama oli. Jänne tehtiin pellavasta tai hampusta ja joskus myös eläinten jänteistä tai suolista punotusta nuorasta.

Jousentukki oli puinen, mutta sitä vahvistettiin ala- ja päällyspuolelta sekä sivuilta luulyöttein. Tukissa on rahkan eli pyörän kohdalla iso syvennys, joten tukki taittuu helposti rahkan kohdalta. Noin 1660-luvulta lähtien tukin sivuja alettiin vahvistaa rautakiskoilla.

Jalkajousen virityksessä apuna käytettiin vekaraa eli viritystaljaa. Jousentukkia pidettiin viistosti pystyssä siten, että jalkain oli maata vasten. Ampuja laittoi jalkateränsä jalkaimeen ja sen jälkeen jousenjänteen vekaran koukkuihin. Vekara oli kiinnitetty lyhyellä hihnalla ampujan vyötäröllä olevaan leveään ratasvyöhön ja kun ampuja suoristi selkänsä, vekara veti jänteen jousentukissa olevaan rahkaan eli pyörään. Pyörä lukitsi jänteen siten, että sen eteen voitiin laittaa nuoli tai vasama. Jousentukissa oli ura (myös kuurna tai juoni) nuolta varten. Ase laukaistiin tukin alapuolella olevalla, pitkällä, rautaisella laukaisimella.

Suomessa jalkajousia on käytetty metsästysaseina, mutta Euroopassa ne olivat myös suosittuja sota-aseita. Suomessa jalkajousella ammuttiin yleensä ”lonkalta”, eli jousentukki nojasi ampujan kainaloon tai kupeelle. Näin tukki ei laukaistaessa potkaissut kipeästi olkapäähän.

Nuolet ja vasamat

Jousilla metsästettäessä käytettiin erilaisia nuolia sen mukaan, mitä metsästettiin. Nuolet olivat teräväkärkisiä, tasakärkisiä, tylppiä tai haarakkaita. Terävissä nuolissa oli yleensä rautainen tai luinen kärki ja niillä ammuttiin petoeläimiä. Tylppäkärkisillä vasamilla (myös kolkka tai mukka) pyydettiin lähinnä pieniä turkiseläimiä kuten oravia ja näätiä, joiden arvokasta nahkaa ei haluttu vahingoittaa terävällä nuolenkärjellä.

Nuolet sulitettiin muutamalla hieman sivulle kallistuvalla sulalla. Sulat sidottiin nuoleen rihmalla, minkä jälkeen punoksen pinta siveltiin tervalla. Ammuttaessa sulat saivat nuolen kiertoliikkeeseen, mikä lisäsi osumatarkkuutta.

Metsästäjillä oli usein apunaan kolkkapoikia, jotka puiden runkoja kolkuttelemalla saivat oravat liikkeelle. Kolkkapojat myös etsivät maahan pudonneet vasamat ja oravat.

Kerttuli Hoppa