Kasper Elmisen (1889–1971) kultarahakokoelma

Kokoelma

Viipurilaisen Juho Kasper ”Kasperi” Elmisen (1889–1971) kultarahakokoelma on poikkeuksellisen laaja yksityishenkilön kokoamaksi, ja se on huomattava myös kansainvälisessä mittakaavassa. Kokoelma käsittää yhteensä 735 erilaista kultarahaa eri puolilta maailmaa ja kokoelmassa onkin yhteensä noin viiden kilon edestä kultarahoja. Kokoelma on rakennettu systemaattisesti siten, että jokaiselta hallitsijalta on pyritty sisällyttämään siihen vähintään yksi kultaraha. Uudemman ajan rahojen osalta kokoelmaan on pyritty sisällyttämään samalta hallitsijalta myös kaikki mahdolliset kultaan lyödyt nimellisarvot. Esimerkiksi Norjaa vuosina 1872–1905 hallinneen Oskar II:n osalta kokoelmassa on 20 kruunun (1898) lisäksi sekä 10 kruunun (1901) että 5 kruunun (1901) kultarahat. Tämän lisäksi esimerkiksi ruotsalaisten miehitysrahojen osalta kokoelmassa on Kustaa II Aadolfin dukaatteja useista eri rahapajoista, kuten esimerkiksi Würzburgissa (1631), Erfurtissa (1634), Nürnbergissa (1632) ja Augsburgissa (1634) lyödyt dukaatit. Kokoelman kokoelmafilosofia perustuu periaatteeseen "yksi kutakin tyyppiä" eli kyseessä on niin sanotusti tyyppikokoelma, eikä se keskity esimerkiksi eri varianttien keräämiseen. Tyyppikokoelma mahdollistaa kokoelman avulla rahajärjestelmien kehityksen tarkastelun pitkällä aikavälillä antiikista aina 1900-luvulle saakka. Kokoelmassa on myös muutama väärennös, kuten esimerkiksi Gallian keisarikuntaa vuosina 260–269 hallinneen Postumuksen kuparinen antoninianus, joka on tosiasiassa vain jälkikäteen kullattu kupariraha (RK2002064b:503).

Kultarahojen erityispiirteet

Kultarahat ovat menneinä aikoina toimineet kunkin rahajärjestelmän lippulaivana, joten erityisasemansa vuoksi ne eroavat joiltain osin rahajärjestelmien muista rahoista. Kultarahat ovat usein toimineet kansainvälisen kaupan keskiössä, joten niiden lyönnissä on erityisesti huomioitu aina myös se mitä ne viestivät muille kansoille.

Länsimaiselle rahajärjestelmälle tyypillistä on, että vähäarvoisissa kuparirahoissa ei esitetä tyypillisesti lainkaan hallitsijan muotokuvaa, sillä kuparirahaa – etenkään pienikokoista – ei nähty menneinä aikoina sopivana mediana hallitsijan muotokuvan esittämiselle. Tähänkin toki on poikkeus, sillä Rooman valtakunnassa hopearahan inflaation myötä 200-luvun puolivälille tultaessa hopearahojen hopeapitoisuus laski olemattomiin, jolloin valtaosa rahoista oli tosiasiassa vain hopeoituja kuparirahoja. Näistäkin valtaosasta hopeointi oli niin vähäistä, että se kului rahojen ollessa kierrossa. 300-luvulle tultaessa käytännössä kaikissa kuparirahoissa on hallitsijan muotokuva, mutta tällöinkin rahat ovat useimmiten olleet alun perin hopeoituja. Historialliselle ajalle tultaessa esimerkiksi Ruotsissa vasta vuonna 1832 ensimmäistä kertaa hallitsijan muotokuva esitettiin kuparirahassa, vaikka ensimmäiset viralliset kuparirahat Ruotsissa lyötiin jo 1624. Kultarahoille tyypillistä on, että rahajärjestelmien arvokkaimpina rahoina niissä hallitsijat on usein kuvattu kaikista huolellisimmin ja usein jopa tavalla, joka eroaa esimerkiksi hopearahoille tyypillisestä tavasta esittää hallitsija sivuprofiilista. Kultarahoissa tästä voidaan poiketa ja hallitsijan voidaan esittää poikkeuksellisesti esimerkiksi suoraan edestäpäin nähtynä sivuprofiilin sijasta (ks. esim. RK2002064b:504).

Kultarahojen lyöntiin on myös jouduttu kiinnittämään tavallista enemmän huomiota johtuen kullan suuresta arvosta rahojen valmistusmateriaalina. Antiikin aikana rahat lyötiin joko siten, että yksittäisten aihioiden paino tarkastettiin huolella ennen lyöntiä (it. al pezzo, kappaleittain) tai siten, että tietty kappalemäärä rahoja tuli lyödä tietystä määrästä raaka-ainetta (it. al marco, suom. painon mukaan). Rahajärjestelmän arvokkaimpina rahoina kultarahat lyötiin useimmiten al pezzo eli jokaisen aihion paino tarkastettiin ennen lyöntiä. Tämä kuitenkin muuttui 300-luvulla, jolloin kultarahojen lyöntimäärät kasvoivat erityisesti Konstantinus Suuren jälkeen ja monesta myöhäisroomalaisesta ja bysanttilaisen kultasoliduksen taustapuolelta voikin nähdä tekstin ”CONOB” (Constantinopoli obryzum), josta ”OB” on lyhenne puhdasta kultaa tarkoittavasta sanasta obryzum, mutta samalla myös kreikkalainen numeraali 72. Solidukset olivatkin puhdasta kultaa ja niitä lyötiin 72 kappaletta roomalaisesta naulasta (lat. libra, 327,45 grammaa) eli suurten lyöntimäärien seurauksena esimerkiksi solidukset on lyöty al marco.

Keräilijä

Kasper Elminen oli ammatiltaan hammasteknikko, joka perusti vuonna 1918 Viipuriin hammasteknillisen laboratorion, joka valmisti erilaisia hammasproteeseja. Yritys kasvoi vuosi vuodelta ja siirtyi sodan seurauksena Kotkaan, vaikkakin sanomalehtimainoksen perusteella edes Talvisodan syttyminen vuoden 1939 lopulla ei heti keskeyttänyt yrityksen toimintaan Viipurissa. Elminen toimi itse laboratorionsa johtajana ja omistajana. Tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi myönsi hänelle talousneuvoksen arvonimen 23.9.1949 (Aho 2016: 217).

Historiallisen Sanomalehtikirjaston perusteella Elmisen tiedetään olleen aktiivinen kansalaistoimija, joka vaikutti pitkään Etelä-Karjalan nuorisoseurassa ja sai tunnustusta toiminnastaan myös urheilu- ja voimisteluharrastuksien parissa ja suojeluskuntatyön saralla. Vuonna 1937 hänet nimettiin muun muassa Viipurin Pyöräilijöiden kunniapuheenjohtajaksi, joten hän vaikuttaa olleen monessa mukana. Elmisen 50-vuotisjuhla huomioitiin asiaan kuuluvalla tavalla sekä Suomen Kuvalehdessä, että Hakkapeliitan merkkipäiväilmoituksissa. Äänenkannattaja-lehdessä (1.10.1939) hänestä oli koko sivun pituinen henkilöesittely merkkipäivän kunniaksi. Tämän lisäksi hän toimi Suomen Punaisen Ristin jäsenenä lähes 50 vuoden ajan.

Sanomalehdissä ei mainita sanallakaan Elmisen kultarahojen keräilyharrastuksesta. Kokoelma sai tiettävästi alkunsa hänen työstään hammasteknikkona, kun hänen asiakkainansa toimineet hammaslääkärit toimittivat hänelle vanhoja kultarahoja kultahampaiden valmistusmateriaaliksi. Näitä käsitellessään hän sai ilmeisesti ajatuksen ryhtyä keräämään erilaisia kultarahoja järjestelmällisesti. On kuitenkin epäselvää, missä vaiheessa elämäänsä hän tarkalleen ottaen ryhtyi keräämään kultarahoja. Se kuitenkin tiedetään, että hän liittyi vuonna 1914 perustetun Suomen Numismaattisen Yhdistyksen jäseneksi vasta vuonna 1950 ja ilmoitti tällöin jäsenhakemuksessaan keräilyalueekseen maailman kultarahat. On hyvin mahdollista, että hammasteknikkona hän laittoi vuosikymmenien aikana syrjään erilaisia kiinnostavaksi kokemiaan kultarahoja, mutta vasta eläkkeelle jäätyään ryhtyi niitä varsinaisesti keräämään numismaattisessa mielessä. Tätä oletusta tukee myös se, että hänen tiedetään hankkineen kokoelmaansa kuuluvan roomalaisen Trajanus Deciuksen (hall. 249–251) aureuksen Lontoossa 14.1.1953 Glendining & Co. LTD:n järjestämästä rahahuutokaupasta, jossa myytiin maineikas J. C. S. Rashleighin rahakokoelma. Hän oli lisäksi vielä elämänsä ehtoopuolella innolla perustamassa vuonna 1970 Etelä-Kymenlaakson Numismaatikot ry:tä ja hänet nimettiinkin yhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Elminen myi kultarahakokoelmansa vuonna 1966 Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankille (SKOP), jolla – kuten monilla muillakin pankeilla tuohon aikaan – oli tuolloin oma numismaattinen kokoelmansa. Kultarahakokoelma esiteltiin ensimmäistä kertaa yleisölle 18. syyskuuta 1972 SKOP:n pääkonttorissa Helsingissä, Aleksanterinkatu 46:ssa. Myöhemmin se kiersi ympäri Suomea pankin paikalliskonttoreissa. SKOP:n jouduttua myöhemmin konkurssiin kokoelmat, mukaan lukien Elmisen kultarahat, siirtyivät vuonna 2002 Suomen valtiolle, jolloin ne liitettiin osaksi Suomen kansallismuseon kokoelmia. Valtaosa Elmisen kokoelmasta on nykyisin nähtävissä Finna-verkkopalvelussa: "RK2002064b" | Hakutulokset | Finna.fi

Teksti: Jani Oravisjärvi

Tutkimuskirjallisuus

Aho, Seppo. Vuoden 1918 ja valtionhoitajan sekä tasavallan presidenttien 1918–2005 myöntämät arvonimet arvonimikohtaisessa aakkosjärjestyksessä. Alavus, 2006.

SKOPin kultarahakokoelma. Numismaatikko 5/1973. s. 24–25.

Talousneuvos Juho Kasper Elminen (kuolinilmoitus). Numismaatikko 1/1972. s. 13.