Rapumerta
Tämä rapumerta on ostettu kalastusliikkeestä aikaisintaan 1950-luvun puolivälissä. Ravustuksesta innostuneet Koiso-Kanttiloiden lapset ostivat rapumerrat omista säästöistään, isän avustuksella. Kyseessä on suuvanteellinen merta, joka asetetaan veden pohjaan odottamaan vanteen sisään astelevaa rapua.
Ravustusta tehtiin rapumertojen lisäksi haavien, omatekoisten tikkujen sekä syöttien avulla, ja jopa käsin lampun kanssa. Aluksi lapset ravustivat ongella, ja ottivat vanhetessaan käyttöön muita välineitä. Rapumertoja ja -haaveja säilytettiin mökin terassin eli lutin alla.