Kuva: Matti Kilponen, Museovirasto

Suola-astiat

Suola oli vuosituhansien ajan tärkeä kauppatavara. Sitä louhittiin kaivoksissa sekä haihdutettiin merivedestä ja kuljetettiin pitkienkin matkojen päähän. Esimerkiksi Vienanmeren rannalla oli 1500-luvulla menestyviä suolankeittämöitä, joista suolaa kuljetettiin jokia pitkin Sisä-Venäjälle.

Suola-astia kuului jokaisen talouden varustukseen. Suomen kansallismuseon suomalais-ugrilaisessa kokoelmassa on suola-astioita Siperiasta, Keski-Venäjältä, Karjalasta, Inkeristä ja Unkarista. Materiaalien valikoima on monipuolinen. On puisia astioita, sekä tuohesta ja juurista valmistettuja. Suola-astioita on tehty myös sarvesta sekä sonnin kiveksistä.

Suolaa käytettiin ruuan maustamiseen ja säilymisen parantamiseen. Pyyntielinkeinot, metsästys ja kalastus, olivat tärkeitä ruuanhankintatapoja pohjoisille kansoille. Lihan ja kalan suolaaminen oli yksi ruuanvalmistuksen muoto. Lisäksi voitiin suolata sieniä ja vihanneksia talven varalle.

Suola eli natriumkloridi on ihmiskeholle välttämätön mineraali ja suolanpuutos voi pahimmillaan johtaa jopa kuolemaan. Suolan kyky ylläpitää elämää sekä torjua pilaantumista teki siitä symbolisesti tärkeän.

Suolaa käytettiin yleisesti suojelu- ja pahantorjumisvälineenä. Keski-Venäjällä saatettiin suolaa sirotella vastasyntyneiden otsalle tai kehtoon. Muuttumattomuutensa vuoksi se sopi uskollisuuden ja ystävyyden sinetöimiseen. Suolalla oli merkitystä osana häämenoja ja vieraiden vastaanottamista.

Anna-Mari Immonen

Valitse kuva saadaksesi lisää tietoa

Lähteet:

Lehtinen, Ildikó 1996. ”Kirjoittamaton päiväkirja”. Ilmari Mannisen Unkarin-matka syksyllä 1934. Eripanos. Suomen Museo 1996. Vammala.

Lehtonen, Juhani U. E. 1972. U. T. Sirelius ja kansatiede. Helsinki.

Kurlansky, Mark 2007. Suola. Eräs maailmanhistoria. Keuruu.

Marit, mordvalaiset ja udmurtit. Perinteisen kulttuurin tietosanakirja. Ildikó Lehtinen (toim.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 989. Helsinki 2005.

Siperia. Taigan ja Tundran kansoja. Ildikó Lehtinen (toim.) Helsinki 2002.

Современная этническая культура финно-угров Поволжья и Приуралья. Йошкар-Ола 2002.

Uralilaiset kansat. Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista. Johanna Laakso (toim.) Juva 1991.

Virtaranta, Helmi ja Pertti 1986. Kauas läksit karjalainen. Matkamuistelmia tverinkarjalaisista kylistä. Porvoo.