Kansallismuseon peruskorjaus
Kansallismuseon historiallisen päärakennuksen peruskorjaus käynnistyi marraskuussa 2023, ja se valmistuu vuoden 2027 alussa.
Vuonna 1910 valmistunut Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelema päärakennus on edellisen kerran restauroitu ja peruskorjattu vuosina 1995–2000. Nyt tehtävässä peruskorjauksessa kunnostetaan muun muassa Kansallismuseon vesikatot, julkisivut ja ilmanvaihto. Myös museota ympäröivää aitamuuria korjataan. Kansallismuseon tornin luonnonkivijulkisivut on kunnostettu vuonna 2017, joten niitä ei ole tässä peruskorjauksessa tarve korjata.
Kansallismuseon peruskorjauksessa käytettävät rakennusmateriaalit ovat kestäviä ja laadukkaita, kuten olivat alkuperäisen museon rakennusvaiheessa valitutkin. Peruskorjauksessa pyritään rakennussuojelun ohjaamana säilyttämään ja osin myös palauttamaan historiallisen päärakennuksen alkuperäisiä teknisiä ratkaisuja. Rakennuksen julkisivut tehtiin alun perin valtaosin Uudenkaupungin graniitista ”square rubble” -muuraustekniikalla eli muuraamalla eri kokoisia suorakulmaisia kiviä elävästi yhtenäiseksi muuriksi. Kiviseinien yläpuoliset seinäpinnat tehtiin perinteisesti rappaamalla ja kalkkimaalattuina. Nyt tehtävässä peruskorjauksessa luonnonkivimuuria korjataan vain pieniltä osin, ja alkuperäistä vastaava kalkkimaalaus palautetaan vuosikymmenten varrella muilla materiaaleilla käsiteltyihin seiniin. Museorakennuksen jyrkät kattopinnat toteutettiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa maailman suurimman ja laadukkaimman walesilaisen liuskekivikaivoksen Penrhyn kivilaatoista. Edelleen toiminnassa olevan louhimon liuskekivilaatoilla korjataan kattoa myös nyt. Hyväkuntoiset Nunnanlahden vuolukiviset julkisivujen koristeveistokset konservoidaan kevyesti.
Kansallismuseon Akseli-Gallen Kallelan Kalevala-aiheiset kattofreskot on suojattu koko peruskorjauksen ajaksi. Näyttelytilojen museoesineet on siirretty peruskorjauksen ajaksi Museoviraston kokoelmakeskukseen.
Kansallismuseon historiallisessa päärakennuksessa tulee olemaan tilat pysyville kokoelmanäyttelyille, tilaa vaihtuville näyttelyille, museokauppa, ryhmätyö- ja pedagogista tilaa, vuokrattavia kokous- ja juhlatiloja. Lisäksi museon henkilökunnan työtilat säilyvät museorakennuksessa.
Museoravintolan sisäpihaterassina palvellut Halkopiha katetaan ja tapahtumatilan lisäksi tilaan tulee päärakennuksen ja pääosin maan alla sijaitsevan museon laajennusosan yhdistävä portaikko. Museon pihapuiston pohjoisosassa sijaitsevan Vaunuvajan rappaukset korjataan ja pinnat kalkkimaalataan. Myös peltikatto maalataan.
Historiallisen päärakennuksen peruskorjaus valmistuu vuoden 2027 alkuun mennessä.
Pääurakoitsijana hankkeessa on NCC.