Kuva Kukka Ranta.

Liikkuva koti

2.3.–7.8.2011
Koti on paikka missä asutaan, mutta se ei välttämättä pysy paikallaan. Koti voi olla talo tai asunto, mutta myös teltta, jurtta, asuntovaunu, auto tai maja. Liikkuvissa kodeissa asuu ihmisiä ympäri maailman joko osana elämänmuotoaan tai toimeentuloaan, toiset myös olosuhteiden pakosta.

LIIKKUVA KOTI esittelee eri kulttuureihin ja ilmiöihin liittyviä liikkuvia koteja: jurttia Mongoliasta ja Kirgisiasta, saudiarabialaisen beduiiniteltan, kotimaisen huvilateltan sekä kodan rekonstruktion. Oman kokonaisuutensa muodostaa valokuvaaja Kukka Rannan näyttely Helsingin romanikerjäläisten elämästä ja kodeista.

Asuminen ja toimeentulo ovat aina liittyneet toisiinsa eri kulttuureissa. Sekä LIIKKUVA KOTI että 2010 avautunut energia-aiheinen lastennäyttely OLIPA KERRAN IHAN PIMEETÄ kommentoivat omalta osaltaan näitä kysymyksiä.

Paimentolaisten liikkuvat kodit ovat yhä käytössä eri puolilla maailmaa, vaikka paimentolainen elämänmuoto onkin kaikkialla väistymässä yhteiskunnallisten, taloudellisten ja ekologisten muutosten tieltä. Perinteiset paimentolaiskodit ovat myös saaneet moderniin aikaan ja ympäristöön sovellettuja käyttötarkoituksia, kun ne ovat yhä enemmän muuttuneet kiinteän asutuksen liepeille pystytetyiksi apu- tai talousmajoiksi sekä juhla- tai vapaa-ajan tiloiksi, joissa myös matkailijat voivat kokea eri kulttuureista ja elämäntavoista ammentavia elämyksiä.

Nykyajan liikkuva koti onkin usein hyvin toisenlaisen asumisen näyttämö, pakolaisuuteen, siirtolaisuuteen tai köyhyyteen liittyvä väliaikainen asumus. Näyttelyn romanivalokuvat kertovat tätä tarinaa: Euroopan yhdentymisen myötä myös Suomeen on saapunut henkensä pitimiksi kerjääviä ihmisiä, jotka asuvat hylkytavarasta rakennetuissa hökkeleissä, autoissa ja asuntovaunuissa. Viestimien kautta olemme seuranneet keskustelua heidän asumisoloistaan ja elämästään. Mediassa viitataan yhä useammin myös ilmastopakolaisuuteen aina vain kasvavana ja pysyväksi muuttuneena ilmiönä, muista siirtolaisuuden tai pakolaisuuden syistä puhumattakaan.

LIIKKUVA KOTI viittaa myös valinnan mahdollisuuteen: näyttelyn huvilateltta edustaa liikkuvan kodin toista äärilaitaa, vaurasta tilannetta, jossa on mahdollista viettää palkallista vapaa-aikaa telttaillen tai vaikkapa asuntovaunussa tai veneessä asuen.

Verkossa voi tutustua myös näyttelyn valmistukseen, sillä rakennusvaiheessa sisämongolialaisen jurtan ja beduiiniteltan pystyttäminen videoitiin: jurtan pystytys (3:42) ja beduiiniteltan pystytys (2:54).

Tekijät:

Näyttelyn on käsikirjoittanut Pilvi Vainonen Kulttuurien museosta. Valokuvanäyttelyyn liittyvät tekstit on kirjoittanut valokuvaaja Kukka Ranta, kuvankäsittelyn on tehnyt Timo Kirves. Näyttelyarkkitehtuurin on suunnitellut Jenni Reuter, valaistuksen ja äänimaailman Kimmo Karjunen ja opetusmateriaalin Sara Åström.