Merimieshuollon historiaa

Merimies on kautta aikain ollut yhtäältä mystifioitu, toisaalta hyljeksitty erimies. Mies merillään on ollut mies erillään yhtä lailla perheestään kuin yhteiskunnasta laajemminkin. Hän on edustanut vapautta ja maailmallisuutta, vaarallista ulkopuolisuutta ja toiseutta. Kotirannoille on hänen mukanaan saattanut kulkeutua aavistus kaukomaiden oudoista tuoksuista ja suurella merellä omaksuttu näkemys ihmishiukkasen asemasta taivaan ja maan välissä. Siististi organisoidun yhteiskuntaelämän näkökulmasta merimies kokemuksineen on voinut merkitä, jos ei nyt aivan eksistentiaalista uhkaa, niin ainakin hienoista riitasointua vallitsevassa maailmanjärjestyksessä.

Merimiehen moraalinen regulointi on ollut hallintoalamaisten sielusta huolta kantaneiden tahojen murheena kenties ammattikunnan aamunkoitosta saakka. Merenkulkijan hyvinvoinnin turvaamiseen ja sosiaalisten olosuhteiden aktiiviseen kehittämiseen valtiovalta on kuitenkin herännyt verkkaisesti. Tärkeänä virstanpylväänä voidaan pitää Merimieshuoneiden perustamista vuonna 1748, ja merkittävässä käytännön roolissa merimiesten huolto- ja hyvinvointiverkoston rakentajina olivat vuonna 1875 perustettu Suomen Merimieslähetysseura sekä 1923 toimintansa aloittanut Suomen Merimieskotiyhdistys.

Aikojen kuluessa, kansainvälisen sääntelyn, kulttuuristen muutosten ja yhteiskunnallisen kehityksen saatossa merimiesammatti on ”maallistunut” yhdeksi muiden joukkoon, ja valtiovallan näkökulma on keskittynyt entistä enemmän ammattikunnan suojeluun ja hyvinvointiin. On todettu merenkulkijan työnkuvan ominaispiirteiden hankaloittavan hänen mahdollisuuksiaan osallistua tasavertaisesti yhteiskuntaelämään ja vapaa-ajantoimintaan, joten tavoitteeksi on asetettu ennen kaikkea tasa-arvoinen kansalaisuus.

Vuonna 1960 perustettiin Suomeen hieman jälkijunassa muista pohjoismaista Kauppalaivaston huoltoneuvosto, joka huolehti mm. merimiesurheilusta sekä laivakirjastoista. Tehtävänkuvaltaan sitä voidaan pitää Merimiespalvelutoimiston edeltäjänä, joka monien vaiheiden jälkeen perustettiin vuonna 1973 toteuttamaan edellisenä vuonna voimaan tullutta, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) suositukseen pohjaavaa ja Merimies-Unionin voimallisesti ajamaa Lakia merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta. Suunmukaisemmin MEPA:na tunnetuksi tulleen toimijan tehtäväksi oli lakiesityksessä kirjattu ammatissa toimivien merimiesten opiskelun, nuoriso- ja aikuiskasvatuksen sekä urheilu-, virkistys- ja vapaa-ajan toiminnan sekä viestintäpalvelun edistäminen ja toimeenpano.

MEPA:n toiminnan rahoitus rakentui alusta alkaen kolmijakoiselle perustalle: merenkulkijat, varustamot ja valtio maksavat kukin osansa. MEPA:n toiminnasta ja taloudesta vastaavassa hallituksessa ovat edustettuina työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi merenkulkualan työmarkkinajärjestöt ja Suomen Merimieskirkko. Toiminta kattaa niin merenkulkualan opiskelijat, merityön tekijät kuin eläköityneetkin merenkulkijat. Tärkeitä aktiviteetteja ovat alusta saakka olleet mm. liikuntapalvelu ja urheilutoiminta, merenkulkijoille räätälöidyt kurssit sekä laivakirjasto ja lehtipalvelu. Varsinkin aktiiviuransa päättäneiden sosiaalisen verkoston ylläpitoa palvelevat MEPA:n järjestämät merimiesillat. Koko toiminta-aikansa MEPA on julkaissut myös Vapaavahti-lehteä, joka toimitetaan kaikille suomalaisille laivoille.

Kirjoja laivoille

Lukutaidon yleistyttyä katajainen kansa omaksui kirjallisuuden osaksi vapaa-ajan harrasteitaan, myös laivoilla. Merimieslähetysseuralta, Merimieskirkolta, Merimies-Unionilta ja Kauppalaivaston huoltoneuvostolta perittynä palvelumuotona laivakirjastotoiminta on muodostunut yhdeksi MEPA:n tärkeimmiksi koetuista tehtävistä. Aiemmat toimijat olivat 1920-luvulta alkaen ehtineet kerätä varsin mukavan kirjallisen pesämunan, ja MEPA:n perustamisen aikoihin laivakirjastokokoelma sisälsi noin 35 000 nidettä. Kehitys oli nopeaa, ja 1974 laivoilla kierrätettävä teosvalikoima oli kasvanut jo 42 000 teokseen ja kirjastonvaihtoja laivoille tehtiin vuoden aikana 855 kappaletta. Erityisen merkittävänä nähtiin kirjapalvelun ulottaminen myös kolmansien maiden välisessä, ns. cross trade -liikenteessä toimiville aluksille. Näille ulkona seilaaville laivoille kirjapaketit toimitettiin miehistönvaihtojen sekä varaosa- ja muonakuljetusten yhteydessä.

Mitä kirjasalkussa sitten on vuosien mittaan kannettu? Jos varhaisissa laivakirjastoissa silmiinpistävää oli erilaisen uskonnollisen ja hartauskirjallisuuden osuus, on valikoima ajan myötä ja vastuutoimijoiden vaihtuessa sekularisoitunut ja elänyt yleisten kirjallisuuden kulutustrendien mukana. Historialliset romaanit, dekkarit ja muu viihdekirjallisuus tekevät kauppansa, mutta myös harraste- ja tietokirjallisuus, ammattispesifein painotuksin. Etenkin MEPA:n alkuaikoina havaittavan erityisjuonteen muodosti yhteiskunnallisesti tiedostava materiaali, mikä sekin oli harmoniassa ajan virtausten kanssa. Tätä nykyä elokuvat ovat kirjallisuuden ohella oleellinen osa lainapalvelua, ja ajanmukaista on myös mahdollisuus tilata aineistoja kirjaston nettisivuilta.

MEPA:n perinteinen kirjasalkku sekä symboloi että konkretisoi laivakirjastotoimintaa. Kirjallisuus on merkinnyt merimiehelle osallisuutta ihmis- ja yhteiskunnasta, joka ei katkea laituriin. Viihdettä ja tietoa sisältävän valikoiman vaihtamisesta onkin tullut erottamaton osa laivan varustamista merille siinä kuin polttoainesäiliöiden täyttämisestä tai muonavarastojen täydentämisestä. Konevoima vaatii polttoainetta ja ruoka on elintärkeää, mutta ihminen ei elä vain leivästä.

Informaatio- ja viihdeteknologian vallankumous on mullistanut laivaväenkin mahdollisuudet yhteydenpitoon, tiedonhankintaan ja ajanvietteeseen. Perinteisen menetelmän lisäksi tämän päivän merimies kuuntelee tai lukee myös kirjojaan sähköisessä muodossa, mutta paperinenkin käyttöliittymä pitää edelleen pintansa. Kirja on yhä luotettava ystävä, opettaja ja portti muihin maisemiin silloin, kun meri näyttää loputtomalta ja laiva ahtaalta.

Timo Kunttu

Lisätietoja

Merimiespalvelutoimisto on tuottanut palveluitaan merenkulkijoille puoli vuosisataa, ja voi pian tarjota kirjasalkkuun myös oman historiansa yksissä kansissa. Tänä vuonna julkaistavan teoksen on kirjoittanut muusikko, historioitsija Matti Johannes Koivu. Teoksen käsikirjoitusta on käytetty tämän tekstin tietojen ja inspiraation lähteenä.

Lisää tietoa MEPA:sta, avaa tästä.