Tämä šerkämä eli naisen rahapeitteinen rintakoriste on vuodelta 1856. Kielentutkija August Ahlqvist (1826–1889) toi sen keruumatkaltaan Kozmodemjanskista Volgan alueelta Keski-Venäjältä. Koru ja sen kanssa samaan aikaan hankitut vuorimarien esineet aloittivat tietoisen esinekeruun suomalais-ugrilaisten kansojen parista.

Suomen kielen ja suomalaisten tutkimus keisarin Venäjällä

August Ahlqvist (1826–1889), tuleva suomen kielen professori, lähti 1850-luvun puolivälissä Venäjälle ”suomiheimoisten” kansojen pariin päästäkseen ”suurempaan ja syvempään selvyyteen Suomen kielestä”. Suomalais-ugrilaisten kielten yhteys oli tunnistettu jo 1700-luvun alussa.

Ahlqvist matkusti Viipurin läänin eteläpuolelle inkeriläisten savakoiden ja äyrämöisten pariin (1854), Aunukseen karjalais- ja vepsäläisalueille (1855), Keski-Venäjälle tšeremissien eli marien, tšuvassien ja mordvalaisten keskuuteen (1856) sekä Siperiaan vogulien ja ostajakkien eli kansojen omakielisten nimitysten mukaan mansien ja hantien luo (1858). Hänen tarkoista havainnoistaan julkaistiin teos Muistelmia matkoilta Wenäjällä 1854–1858 vuonna 1859. Se oli ensimmäinen suomenkielinen matkakirja.

Muistiinpanoissaan hän kiinnitti huomiota tapaamiensa ”suomalaisten” pukeutumiseen, luonteenpiirteisiin, tapoihin, elinkeinoihin, asuntoihin ja taloudenhoitoon. Erityisesti naisten puvut olivat kiinnostavia, koska niissä oli kansakohtaisia erityispiirteitä. Sen sijaan miesten puvut olivat kaikkialla samanlaisia kuin venäläisillä.

Keski-Venäjällä Kozmodemjanskissa Ahlqvist halusi ennen kaikkea tutkia turkkilaista tšuvassin kieltä, koska sen yhteys suomen kieleen oli vielä vuonna 1856 selvittämättä. Kielinäytteiden keruun ohella Ahlqvist huomasi, että alueen tšuvassittaret ja ”mäkitšeremissittäret” pukeutuivat hyvin samalla tavalla. Molemmilla rintaa peitti leveä rahakoriste, jollaisen Ahlqvist toi myös Suomeen.

Suomalais-ugrilainen kokoelma selittää suomalaisuutta

Koru eli šerkämä ja samaan aikaan hankitut naisen vihreä takki, vyöliina, ošpu-päänkoriste sekä olkanauha luetteloitiin tšeremissiaineistona Keisarillisen Aleksanterin yliopiston Aasia-kokonaisuuteen, johon kuului myös baškiirien, tšuvassien, samojedien, tunguusien, jakuuttien ja tšuktšien esineitä. Yliopiston historiallis-kansatieteelliset kokoelmat liitettiin vasta perustetun Valtion historiallisen museon kokoelmiin vuonna 1893. Tämä museo sai virallisesti nimekseen Suomen kansallismuseo vuonna 1916.

August Ahlqvistin tutkimusmatkat ajoittuvat aikaan, jolloin suomalaisuutta rakennettiin tietoisesti osana Venäjän imperiumia. Suomalaisuuden määrittely haki muotoaan ja aineksia tähän haettiin kaukaa, Uralin itäpuolelta Siperiasta asti. Kansallisuutta hahmotettaessa tärkeää oli erontekeminen venäläisyyteen ja ruotsalaisuuteen, mutta myös suomenheimoisiksi kutsuttujen kansojen kesken. Aineistojen keruussa ja tutkimisessa vaikuttivat eurooppalaiset aatevirtaukset sekä tieteentekemisen tavat, joihin kuului esimerkiksi esineistön ja kansojen tarkastelu vertailun ja hierarkian kautta.

Ahlqvistin lisäksi useita muitakin suomalaisia kieli- ja kansatieteilijöitä lähti keruumatkoille itään 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina. Suomen kansallismuseon suomalais-ugrilaisessa kokoelmassa on noin 9 000 esinettä, jotka on kerätty 1850–1920-luvuilla Suomen rajojen ulkopuolelta muiden kulttuurien vaikutuspiiristä. Tämä on tärkeä tunnistaa, kun tarkastellaan Suomen kansallismuseon keruuhistorian kolonialistisia sävyjä ja edistetään museotyön ja -kokoelmien dekolonisoivia toimenpiteitä.

Anna-Mari Immonen

Kirjallisuus

Ahlqvist, August 1859. Muistelmia matkoilta Wenäjällä 1854–1858. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.