ATO-korun rintaneula

Inkerinsuomalaisen Elsan (1921–1998) elämään sisältyi monta muuttoa ja asuinpaikanvaihdosta. Yhdestä jäi muistoksi tämä rintaneula. Sen hän sai lahjaksi Suomessa joulukuussa 1944, jolloin edessä oli lähtö Neuvostoliittoon.

Elsan muutot lapsuudessa ja nuoruudessa

Elsa Kurki syntyi Skuoritsassa Inkerissä, josta hänet karkotettiin adoptioperheensä mukana Siperiaan 1936. Pakkosiirto liittyi Stalinin hallinnon aloittamaan rajaseutujen puhdistukseen ja kosketti inkeriläisten ohella myös monia muita väestöryhmiä, kuten karjalaisia.

1930-luvun lopulla Elsa sai opiskelupaikan Leningradista, mutta sodan syttyminen 1939 keskeytti opinnot. Parikymppinen Elsa saapui Suomeen 1943.

Jatkosodan aikana Suomeen tuotiin noin 63 200 inkeriläistä. Sotavuosina kärsittiin työvoimapulasta, johon inkeriläisten toivottiin tuovan helpotusta. Osaltaan väestönsiirron taustalla vaikuttivat inhimilliset syyt ja halu auttaa.

Elsa asui sota-aikana Lohjalla, jossa inkeriläisiä työllistivät ainakin Lohjan Kalkkitehdas Oy Virkkalassa, Lohjan Selluloosatehdas sekä Ojamon kalkkikaivos. Jatkosota päättyi Suomen osalta 19.9.1944 solmittuun Moskovan välirauhaan.

Rauhanehdoissa Suomi sitoutui luovuttamaan palautettavaksi kaikki Neuvostoliiton kansalaiset. Tämä ulotettiin koskemaan myös inkeriläisiä. Kuljetukset tapahtuivat rautateitse pääosin aikavälillä 5.12.1944–15.1.1945. Neuvostoliittoon palautettiin vuoteen 1953 mennessä lähes 56 000 neuvostokansalaiseksi määriteltyä henkilöä.

Lahjaksi ATO-korun rintaneula

Elsa Ettlin (o.s. Kurki, myöhemmin Rähmönen) tarina tallentui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen aikana 2018–2020. Samassa yhteydessä joitakin hänelle kuuluneita esineitä liitettiin Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Elsan jäämistössä oli kartonkisessa suojakotelossa Kultasepänliike A. Tillanderin tytärliikkeen ATO-korun mallistoa oleva rintaneula sekä nippu nimikortteja, jotka oli sidottu yhteen vaaleanpunaisella nauhalla. Päällimmäisen kortin päällä lukee: Muistoksi Elsalle 15.12.1944.

Aineistoista ei käy selville, oliko kyseessä lahja työpaikalta vai joltain muulta yhteisöltä tai taholta, mutta Suomesta lähtöön lahja kuitenkin liittyy. Korua suojaavan koteloon on kirjoitettu kuulakärkikynällä ”Suomi 1944 v.”.

ATO-koru valmisti koruja 1930–1940-luvuilla. Sota-ajan materiaalipulan takia niitä tehtiin epäjaloistakin metalleista kuten pronssista. Suunnittelijana toimi Hanna Siegfrieds. Malleihin saatiin vaikutteita vanhoista kansanomaisista koruista ja muinaiskoruista. Myös Suomen kansallismuseon kokoelmat toimivat inspiraationa.

ATO-korun kuvastosta vuodelta 1945 löytyy Elsan saama kansallisromanttisesti koristeltu kupera rintaneula numerolla 136 ja nimellä ”Auvo”. Hinta on 195 mk. Nykyrahaksi muutettuna se olisi 30 €.

Kuva 1: Muodoltaan pyöreähkö rintakoru tai rintaneula (SU6182), jossa on kolmesta vastakkaisesta voluutista ja niiden keskellä olevasta kukka-aiheesta muodostuva koristeaihe.
Kuva 2: ”Auvo”-niminen rintaneula ATO-korun mallistosta sekä valmistajan logolla varustettu suojakotelo.
Kuva 3: Elsan saamassa korttinipussa on 25 nimeä, kukin omalla sivullaan.
Kuvat: Timo Ahola, Museovirasto.

Siperian kautta Viroon ja Suomeen

Sota-ajan ja Suomessa olon jälkeen Elsa palasi vielä sukulaisensa luo Siperiaan, meni naimisiin Ettli-nimisen miehen kanssa ja erosi. Säilyneiden asiakirjojen mukaan Elsan elämä vakiintui 1960-luvulla Viroon. Aikuisikänsä hän asui Pärnussa ja työskenteli siellä puuteollisuuden alalla.

Elsa Ettli muutti kumppaninsa, inkerinsuomalaisen Eero Tielisen (1924–2003) kanssa vielä kerran Virosta Suomeen 1990-luvun puolivälissä, vähän ennen kuolemaansa. Myös Eero asui elämänsä aikana karkotuksessa jossain päin Neuvostoliitoa. Hän myös soti Suomen armeijassa.

Lähdöt, paluut ja uudelleenlähdöt, niin pakotetut kuin vapaaehtoisetkin, kuuluivat inkerinsuomalaisten ja monien muiden väestöryhmien elämään Neuvostoliiton rajaseuduilla 1900-luvulla. Lukuisten muuttomatkojen yli on säilynyt ymmärrettävästi vähän esineitä, ja vielä vähemmän niitä on tallennettu museokokoelmiin. Elsan Suomessa saama rintakoru kulki hänen mukanaan yli 50 vuotta ja päätyi lopulta Ossi Harjunpään lahjoituksen kautta Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Anna-Mari Immonen

Kirjallisuutta:

Flink, Toivo 2012: Pois nöyrän panta. Inkerin Liitto 1922–1944. Siirtolaisuusinstituutti: Turku.

Inkeri – Historia, kansa, kulttuuri. Toim. Pekka Nevalainen, Hannes Sihvo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Korte, Maiju & Savolainen, Ulla 2023: Sodan ja karkotuksen lapset. Inkeriläisiä elämäntarinoita. Into Kustannus: Helsinki.

Rautajoki, Reijo 2020: Vaiettu vaellus. Inkeriläisten leirit 1942–1944. Siirtolaisuusinstituutti: Turku.

Sihvo, Jouko 2000: Inkerin kansan 60 kohtalon vuotta. Gummerus: Jyväskylä.