Kauniisti sommiteltu peitto liittyy aiheiltaan tyypillisiin satakuntalaisiin kirjottuihin peittoihin. Peitto on kotikutoista, kaksilevyistä kangasta ja sen sidos on kuderipsi. Loimet ovat hienoa kaksinkertaista pellavalankaa, kude yksinkertaista mustaa villalankaa. Peitto on koristeltu geometrisin kuvioin. Sen keskialan koristeaiheina on isoja kukkia käyrälehtisine varsineen. Peiton reunan aitapistojuovien rajoittamissa neliöissä on erilaisia tyyliteltyjä kukkia. Kirjonnassa on käytetty punaisia, vihreitä, ruskeita, sinisiä ja valkoisia lankoja. Kirjontapistoina on käytetty aita-, pykä-, päällilaaka- (pykäpiston tapaan, vahvistettu sidepistoin), polveke-, etu- ja varsipistoja.

Peiton lahjoittaja taidekauppias Hörhammer

Peite saatiin museon kokoelmiin vuonna 1926. Lahjoittajana toimi tunnettu taidekauppias ja mesenaatti Ivar Gabriel Hörhammer (11.2.1884 Örebro – 3.2.1953 Helsinki). Hän toimi aikaisemmin toimittajana ja poliitikkona, mutta jätettyään politiikan vuonna 1916, Hörhammerista tuli Suomen merkittävimpiä taidevaikuttajia. Hänet tunnetaan erityisesti Helsingissä pitkään toimineen Galerie Hörhammerin perustajana ja sen ensimmäisenä toimitusjohtajana.

Hörhammer aloitti taideteosten, antiikkisten mattojen, ryijyjen jne. keräämisen vuonna 1917. Seuraavana vuonna hänellä oli galleriassaan Magnus Enckellin yksityisnäyttely, jossa oli esillä myös taideteollisuutta, kuten ryijyjä. Hörhammer keräsi laajan ryijykokoelman, järjesti ryijynäyttelyitä ja kirjoitti ryijytaiteesta koti- ja ulkomaisiin julkaisuihin. Ryijyjä hän hankki kesäpaikastaan käsin tekemiltään retkiltä - kenties hän löysi myös tämän satakuntalaisen peiton samanlaisella keruumatkalla. Hörhammer on lahjoittanut ja myynyt Kansallismuseon kokoelmiin myös ryijyjä, muun muassa museon vanhimmaksi ajoitetun ryijyn vuodelta 1695.

Suomen vanhimmat kirjotut peitot

Kirjottu peitto, kansanomaiselta nimeltään ”päälleommeltu täkki” on peite, jonka pintaan on erivärisillä villalangoilla ommeltu kuvioita. Sen kangas on tavallisesti kotikutoista ripsiä, jossa on pellavainen loimi ja lampaanmusta villakude. Ripsikangas on helppo kutoa kangaspuissa, koska kankaan rakenne on yksinkertainen. Kirjottujen peitteiden taidokkuus perustuukin niiden kirjontaan, joka on tehty erilaisin pistoin isokokoisella parsinneulalla kankaan ollessa pingotettuna kehykseen.

Peittojen sommittelu oli rikasta ja usein niiden pinta kirjottiin täyteen kuvioita. Aiheina käytettiin geometrisiä kuviota; ympyröitä, neliöitä, kolmioita, ristejä sekä puu- ja kasviaiheita. Suosittuja kuvioita olivat muun muassa kukat, kruunut ja seppeleet, joiden lisäksi peittoihin on usein kirjottu valmistumisvuosi ja omistajan nimikirjaimet. Grönlundin ja Lehdon mukaan: ”Kuvioita on joskus niin tiuhassa, että tekijällä näyttää olleen suorastaan jonkinlainen tyhjän paikan kammo. Työskentely ei ollut turhan täsmällistä, mutta riemukasta. Eihän ollut harppia tai viivoitinta kahlehtimassa, aina edes mittanauhaa. Valaistuskin saattoi olla puutteellinen.”

Kirjottujen peitteiden sommittelussa, aiheiden valinnassa ja värien käytössä näkyy kulttuurityylien vaikutus, mikä lienee selitettävissä ryijyjen tyylillisen kehitysprosessin kanssa rinnakkaiseksi ilmiöksi. Peitoissa esiintyvä musta pohja johtaa kustavilaiseen tyylikauteen, joten peitteen lähtökohdat ovat 1700-luvun lopulta. Kirjotut peitot ovat kansantaiteen ilmentymänä ajoitettavissa poikkeuksellisen täsmällisesti.

Peitteiden kirjonta alkoi 1700-luvun lopulla ja keskittyi ruotsinkielisiiin rannikkopitäjin Etelä-Pohjanmaalla ja paikoin Satakuntaan, joista se levisi lähiseuduille. Kirjottujen peittojen käyttö ja valmistustaito on Arne Appelgrenin mukaan tullut Suomeen niiden Kokkolan seudun kirvesmiesperheiden mukana, jotka vuosikausia asuivat Etelä-Ruotsissa miesten ollessa töissä Karlskronan sotalaivaveistämöllä. Peittoja kutsuttiin monilla eri kansanomaisilla nimillä: päälleommeltu täkki, kirjovaippa, päälle neulottu täkki ja ruotsalaisilla seuduilla påsömatäcken.

Peitteiden muotikausi kesti Pohjanmaalla 1820-luvulta aina 1840-luvulle, mutta Satakunnassa ja Keski-Suomessa kirjottuja peittoja on valmistettu vielä 1860-luvulla. Samaan aikaan päättyi myös kansanomaisen ryijyn kukoistuskausi. Peittojen vuosiluvuista päätellen niitä kirjottiin Suomessa erityisesti 1800–1860-luvuilla.

Kansallismuseon kokoelmissa oleviin kirjottuihin peitteisiin ei yleensä ole kirjottu vuosilukua ja monesta peitteestä puuttuu ajoitustiedot. Ajoitetuista peitoista vanhimmat on ajoitettu valmistetuksi noin 1770-luvulla. Näistä vasemmanpuoleinen on valmistettu Kankaanpäässä (K7036:1) ja oikeanpuoleinen on hankittu kokoelmiin Karvian Kantinkylästä (K7036:9)

Kirjontatyö

Peitteiden kirjonnassa työvälineenä on ohut, teräväkärkinen ja suurisilmäinen parsinneula. Kuvioiden rajaamista varten saattoi olla myös liitujauhoa ja pitkä pellavalanka, jolla pitkät viivat merkittiin pohjakankaaseen. Lanka liiduttiin ja jännitettiin yli kankaan. Kun langasta sitten nykäistiin, jäi kankaaseen jälki. Vaihtoehtoisesti saatettiin käyttää räätälinliitua, jolla viivat piirrettiin ja kuviot hahmoteltiin. Piirtämisen jälkeen kuviot merkattiin harsimalla. Varsinainen kirjonta tehtiin sylissä tai täkkipuissa. Koska kirjontalankoja haluttiin säästää, kirjottiin vain peiton päällyspuoli. Lopuksi peitot saatettiin koristella reunoistaan yksi- tai monivärisin iskuhapsuin tai kirjonnan värisillä tupsuilla.

Peittojen valmistajat ja käyttö

Taidokkaimmat peitteet ovat ammattitekijöiden valmistamia. Heille kehittyi vähitellen oma erityistyyli, josta valmistajan voi tuntea. He valmistivat peitteet joko kotonaan tai teettäjän luona.

Kirjotut peitot olivat arvo-omaisuutta ja mieluisia morsiamen kapioita. Ne merkittiin myös perukirjoihin. Kerrotaan, että kihniöläisen Jutilan talon viidestä tyttärestä kolme sai myötäjäisiksi aitan ja kaksi kirjotun peiton.

Peittoja käytettiin rekivaatteina, vuodepeittoina ja vainajien paarivaatteina. Juhlissa niitä saatettiin ripustaa myös seinien kaunistukseksi. Ohuempia peitteitä käytettiin myös ylissängyn edustoina ja pöytäliinoina.

Sari Tauriainen

Lähteet:

50-vuotias Ivar Hörhammer. Helsingin Sanomat 11.2.1934, NO 40. https://digi.kansalliskirjasto...

Grönlund Irma, Lehto Marja-Leena: Perinteinen peittokirjonta, Keuruu 1985.

Manninen Raija. Villakirjonta. 2019. https://craftstories.fi/projec...

Taisto Helvi. Kirjottuja peittoja ennen ja nyt. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy. Kokkola 1979.

Taisto Helvi. Rekipeitot. Anson Oy 1989.

Vahter Tyyni, Karttunen Laila. Kirjottuja peittoja. Helsinki 1952. Suomalaisen kirjallisuuden seura.