Koiran valopanta

Kuukauden esine - Heinäkuu 2025

Rescuekoira Levi käytti tätä valopantaa lenkkeillessään hämärän aikana hoitajansa kanssa. Valopanta liittyy turvallisuuteen, ihmisen ja lemmikin suhteeseen sekä monilajisiin kohtaamisiin yössä.

Suomen kansallismuseo toteutti keväällä 2025 Helsingin yliopiston etnologian oppiaineen kanssa nykydokumentointiin liittyvän opetusyhteistyön. Elävä aineellisuus -kurssilla opiskelijat tekivät ryhmätöinä yö-teemaisia tallennusharjoituksia. He tarkastelivat yhtenä näkökulmana monilajisia yön kulkijoita sekä yöhön liittyvää turvattomuutta. Museo valitsi osan tallennusharjoitusten esineistä, kuten valopannan, osaksi kokoelmia.

Levi valopannan käyttäjänä

Romaniassa vuonna 2019 syntynyt Levi etsii pysyvää kotia. Helsingissä kotihoidossa asuvan koiran päivää rytmittävät lenkkeilyt, jotka ovat arkisia ja toistuvia tilanteita. Levin hoitaja kertoi haastattelussa yhteisestä yöllisestä kulkemisesta ja valopannan käyttämisestä. Lenkille lähdetään hoitajan kanssa Levin ehdoilla. Päivän viimeisin lenkki ajoittuu alkuyöhön.

Valopanta tuli hoitopaikkaan Levin mukana sen edellisestä kodista. Levillä on lenkkeillessä yllään ensisijaisesti heijastinvaljaat, joihin hihna kiinnitetään. Valopanta laitettiin sen kaulaan hämärän ja pimeän aikana lisäturvaksi. Levi on tottunut kaikkiin varusteisiin, eikä vastustellut valopannankaan pukemista. Löysähkö valopanta saattoi välillä tippua kaulasta. Siinä missä koiralla on useita varusteita, hoitaja ottaa yleensä lenkille mukaan puhelimen sekä pukee pimeän aikaan heijastimen, mikäli muistaa.

Ladattavassa pannassa on kolme valotoimintoa, yksi tasainen valo ja kaksi vilkkuvaa. Kirkas vihreä valo näkyy kauas ja viestii muille kulkijoille lähestyvästä kohtaamisesta, jonka ehtii tarvittaessa myös välttää. Pannan tarkoitus on siis apuvälineenä suojata mustaa koiraa tekemällä se mahdollisimman näkyväksi ja samalla sujuvoittaa vuorovaikutusta muiden kulkijoiden kanssa.

Hoitajalle valopanta esineenä edustaa yhdessäoloa ja kokemuksia Levin kanssa. Siihen liittyy paljon Leviin liittyviä tunteita. Valopanta tuo mieleen ulkoilut mukavina yhdessäolon hetkinä ja muistuttaa myös haasteista, joista on päästy eteenpäin niin, että Levi on rento ulkoilija.

Valopanta kokoelmassa

Museon kokoelmissa on muunlajisiin liittyviä ja muunlajisten käyttämiä esineitä, jotka kertovat eläinten ja ihmisten yhteiselosta sekä pysyvistä ja muuttuvista suhteista. Muunlajiset ovat olleet aineiston perusteella esimerkiksi työvälineitä, saaliseläimiä, raaka-aineita ja ruokaa – mutta myös tovereita ja rakkaita perheenjäseniä, mielenkiinnon ja ihailunkin kohteita.

Muunlajisten näkökulmia kokoelmaesineisiin ei ole laajasti tallennettu. Levin tapauksessa valopannan käyttökokemusta pyrittiin välillisesti tallentamaan haastattelemalla hoitajaa tämän havainnoista ja tulkinnoista koiran käyttäytymisestä. Pannan lisäaineistoksi liitettiin kuvia, joissa panta on käytössä.

Valopanta täydentää museon muunlajisiin liittyvää kokoelma-aineistoa ja tuo siihen uusia näkökulmia. Panta kertoo koiriin, eli Suomen yleisimpiin lemmikkieläimiin, liittyvästä materiaalisesta kulttuurista sekä laajemmin kulutuskulttuurista ilmiönä. Koirille on tarjolla runsaasti erilaisia asusteita ja varusteita. Tyypillisimmin ne liittyvät harrastuksiin ja yhdessä kulkemiseen, kuten ulkoiluun sekä siihen liittyvään turvallisuuteen. Varusteet ovat sekä ihmistä että lemmikkiä varten. Ne turvaavat lemmikkiä ja tuovat ihmiselle mielenrauhaa sekä kontrollin tunnetta ympäristöstä.


Maria Ollila


Kuvat:
Levi-koira ulkoilemassa puistossa valopanta kaulassa. Sillä on lisäksi yllä valjaat ja hihna. Kuvat: Jussi Järvinen, Museovirasto.
Valopanta (IT238). Kuvat: Ilari Järvinen, Museovirasto.

Lähteet ja lisätietoja:
Haastattelut 27.4.2025 ja 9.5.2025, Esa Setälä
Lisätietoja Levi-koirasta: https://kulkurit.fi/puppy-levi/
Tämä tallennus on osa TAKO-verkoston museoiden yhteistä Yö-nykydokumentointiprojektia.