Meri, Tove ja muumit

Taide ja meri olivat aina itsestään selviä toiminnan ja ajattelun viitekehyksiä kuvanveistäjä-isän ja piirtäjä-äidin perheeseen 1914 syntyneelle Tove Janssonille (1914–2001). Jo Toven ensimmäinen julkaistu kuvakirja, 14-vuotiaana kirjoitettu ja kuvitettu Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat), sijoittui saaristoon. Janssonit olivat uskollisia kesäsaaristolaisia, ja Pellingin maisemissa vietetty aika heijastui monin tavoin niin Toven kuva- kuin sanataiteeseenkin. Saaristosta sai alkunsa myös rakastettu Muumipeikko. 1930-luvulla kesäpaikan huussin seinään rustatusta, suurinenäisestä peikkohahmosta kehkeytyi ajan mittaan kokonainen kirjava yhdyskunta. Tunnetusti muumikirjoihin piirtyi muistuma talvisodan yhteydessä räjäytetystä Glosholmin majakasta, joka lainasi hahmonsa muumipeikkojen asumukselle. Muumilaakson esikuvana puolestaan toimi Toven äidinpuoleisen suvun huvilaympäristö Tukholman saariston vehmaalla Blidön saarella.

Majakkasaarellakin majailleen peikkoperheen elämässä vesikulkuneuvo on väistämätön elementti, kuten saaristolaisille ylipäätään. Se ihan oikea vene on luonnollisesti puusta rakennettu, mielellään limisaumainen. Mereltä lahjaksi saamansa purren muumipeikot nimesivät Seikkailuksi, ja moneen seikkailuun se heidät veikin.

”He ovat löytäneet veneen! huusi Nuuskamuikkunen. Tule, juostaan katsomaan!
Totta totisesti! Oikea suuri purjevene, limisaumainen, ja siinä oli airot ja sumppu ja se oli maalattu valkoiseksi ja vihreäksi!
Kenen se on? Muumipeikko huohotti päästyään perille.
Ei kenenkään! sanoi Muumipappa voitonriemuisena. Se on ajautunut maihin meidän rantaamme. Se on lahja mereltä!”
(Jansson, Muumipappa ja meri)

Victoria, Klovharun

Moni taiteilija tarvitsee itse rajatun tilan hengittää ja luoda, poissa yhteiskunnan ja yhteisön määrittelevän katseen alta. Porvoon ulkosaaristossa, Klovharunin karulla kallioluodolla lukemattomien kirkuvien sukupolvien ajan kotiaan pitäneet lokit ja tiirat saivat 1965 naapuriksi yhden huoneen, kahden naisen ja neljän ikkunan mökin. Vaatimattoman asumuksen ympärillä levittäytyy hieman yli puolen hehtaarin kappale kovaa maata aavan meren ja korkean taivaan välissä. Tässä olennaiseen pelkistyneessä maisemassa, jota meri hallitsee itsevaltaisena majesteettina, pitivät kesäistä tukikohtaansa vuosikymmenien ajan elämänkumppanit Tove Jansson ja taidegraafikko Tuulikki Pietilä (1917–2009).

”Me uneksimme siitä, miltä mökki näyttäisi. Huoneessa olisi neljä ikkunaa, yksi joka seinällä. Kaakossa annoimme tilaa suurille myrskyille, jotka raivoavat saaren poikki, idässä kuu saa peilailla laguunissa. Pohjoiseen on voitava tähystää, jotta näkisi mitä on tulossa ja ehtisi totutella.” (Jansson, Haru, eräs saari)

Matka saareen ja saaresta kala-apajien äärelle taittui limisaumaisella avoveneellä, jonka köli ja keularanka ovat irokoa, kaaret ja parraslistat saarnia, kylkilaudat mahongista veistetyt. Aalloilla ei suinkaan jättäydytty tuulten tai lihasvoiman varaan, vaan sopusuhtaista venettä työnsi määränpäätä kohti alun pitäen 1,5 hevosvoimainen Archimedes-perämoottori ja viimeisenä 9,9 hevosvoiman Yamaha sähköstartilla. Veneitä Tove kuvailee kirjoissaan usein miltei kuin ihmeinä tai elävinä olentoina, meren personoitumina. Niiden tarjoamat mahdollisuudet ja kauneus ylittävät arkipäiväisen. Työn äänten hiljettyä veistämöllä voi aistia veneen syntyprosessin kohotetun, mystisenkin ilmapiirin.

”Tuuli rämisytti kattopeltejä, mutta sisällä avarassa vajassa tuntui vallitsevan hiljaisuus ja suuri rauha. Tekeillä olevan veneen runko piirtyi näkyviin puolihämärässä, kaarten mahtavien kylkiluiden kehikko varjokuvana ikkunaseinää vasten. Katonrajassa riippui nippuina leveitä lautoja tulevia veneenkylkiä varten, ilmassa oli höylälastun, tervan ja tärpätin haju. Katri ymmärsi nyt, miksi veli aina kaipasi takaisin juuri tänne, tähän rauhoitettuun maailmaan, jossa kaikki oli aitoa ja puhdasta.” (Jansson, Kunniallinen petkuttaja)

Vähintäänkin syntymaisemiensa vuoksi pellinkiläistyyppiseksi luonnehdittavan veneen rakensi 1962 Toven lapsuudenystävä, kalastaja ja veneenveistäjä Albert Gustafsson (1913–1981). Itseoppineella veneenrakentajalla oli kalastajatilallaan Pellingissä veistämö, jossa valmistettiin mm. tuulilasiveneitä Helsingin Valkosaaressa toimineen Oy Telva Ab:n Yhdysvaltojen vientiin 1950-luvulla. Vene oli Toven mukaan ”kaunein, jota koko siinä saaristossa oli kuunaan katseltu” ja niin ketterä, että se suorastaan tanssi aallokossa. Sekä Toven että Tuulikin isän nimi sattui olemaan Viktor, josta mukailtuna vene sai nimekseen Victoria.

Tove Jansson vietti 75-vuotisjuhliaan tuolloin jo edesmenneen pellinkiläisystävänsä veneverstaassa. Tove oli aina pitänyt suuressa arvossa Albertin moniaita saaristolaistaitoja ja ehkäpä ystävykset kokivat tiettyä ammatillistakin hengenheimolaisuutta. Onhan veneen rakentaminen helppo ymmärtää luomistyönä, alkupisteenään jokin olennainen ja pilaamaton.

”Tiedän tuskin toista paikkaa maanpäällä, joka on antanut minulle sellaista rauhaa kuin tämä talo, veneverstas Edisvikenissä. Siitä lähtien kun olin pieni, vanhassa veneverstaassa sai seurata vieressä, miten veneitä rakennettiin, näitä kauniita veneitä. Tänne tuli saadakseen olla yksin eikä kuitenkaan yksinäisenä. Ja sitä ymmärsi rakentamisen lumouksen ja aavisti kenties jotain työn vakavasta luonteesta ja muotoilun mielikuvituksellisesta voimasta.” (Katkelma Tove Janssonin puheesta 75-vuotispäivillään 9.8.1989)

Victorian lahjoitti Suomen merimuseolle Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson vuonna 2006. Vene on esillä Suomen merimuseon päänäyttelyn Venehallissa. Victorian syntyverstas Ednäsissä on edelleen vanhassa käytössään.

Tervetuloa muumiseikkailulle Suomen merimuseon näyttelyyn Rohkeus, rakkaus, vapaus!

Timo Kunttu

Kuvat

Klovharun-kuvat: Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto.
Muut kuvat: Ilari Järvinen, Museovirasto, Johanna Aartomaa, Suomen merimuseo.

Lähteitä

Jansson, Tove. Kesäkirja. Alkuteoksesta Sommarboken, suomentanut Kristiina Kivivuori. WSOY 1973.

Jansson, Tove. Kunniallinen petkuttaja. Alkuteoksesta Den ärliga bedragaren, suomentanut Kyllikki Härkäpää. WSOY 2020.

Jansson, Tove. Muumipappa ja meri. Alkuteoksesta Pappan och havet, suomentanut Laila Järvinen. WSOY 1994.

Jansson, Tove. Saari. Kokoelmassa Bulevardi ja muita kirjoituksia, toimittanut ja suomentanut Sirke Happonen. Tammi 2017. Alkuperäinen essee ”Ön”, Turistliv i Finland nr. 2, 1961.

Jansson, Tove ja Pietilä, Tuulikki. Haru, eräs saari. Alkuteoksesta Anteckningar från en ö, suomentanut Liisa Ryömä. WSOY 1996.

Latva, Otto ja Leskelä-Kärki, Maarit. Meri ja Tove. Elämää saaristossa. John Nurmisen säätiö 2022.

Pietilä, Tuulikki. Toven matkassa: muistoja Tove Janssonista. Toimittanut Helen Svensson ja alkuteoksesta Resa med Tove: en minnesbok om Tove Jansson suomentanut Outi Menna. WSOY 2004.

https://tovejansson.com/fi/