Oppiminen

Opastuksella opitaan yhdessä asiantuntevan oppaamme kanssa. Opastukset tukevat varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelman yleisiä tavoitteita. Opastukset ovat maksullisia.

Langinkoski oppimisympäristönä

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja ja ympäröivä luonnonsuojelualue on virikkeellinen ja elävä oppimisympäristö. Vierailu täydentää kouluopetusta, ja sen voi yhdistää hyvin useisiin eri oppiaineisiin. Keisarillisella kalastusmajalla vierailu tukee etenkin historiaan ja kulttuuriin liittyviä oppiaineita ja hieno luontoympäristö tukee vahvasti mm. ympäristöoppiin sekä biologiaan liittyvää opetusta. Keisarillisen kalastusmajan ympäristö on kaunista, vanhaa, hyvin säilynyttä luonnonsuojelualuetta, joka on samalla myös kansallinen kaupunkipuisto. Alue soveltuu erinomaisesti ympäristökasvatukseen.


Koululaisopastukset

Opastuksemme on vaivattomin tapa tutustua Keisarillisen kalastusmajan ja alueen historiaan ja kulttuuriin. Opastukset tulee varata ennakkoon.

Opastuksia järjestetään koululaisryhmille toukokuussa klo 10–16, 1.6–1.9. välisenä aikana klo 11-18. Muina aikoina erikseen sovittaessa hinnastomme mukaan.

Koululaisopastus kestää 30 minuuttia ja se toteutetaan pääosin sään salliessa Keisarillisen kalastusmajan ulkoympäristössä. Opastus päättyy kalastusmajan sisätiloihin, johon ryhmä voi tutustua lisäksi itsenäisesti.

Koululaisopastuksen hinta on 30 €/ryhmä. Alle 18-vuotiaat sekä kaikki 2. asteen opiskelijat pääsevät museoon ilmaiseksi. Opettajille ja avustajille ilmainen sisäänpääsy koululaisryhmän kanssa (1 aikuinen ilmaiseksi 10:n lasta kohden).

Opastetuilla kierroksilla vastuu ryhmästä on aina opettajalla.

Opastuksen ja museoon tutustumisen lisäksi voimme yhdessä suunnitella ryhmällenne lisäsisältöä retkeen.

Yhteydenotot ja varaukset: puh. 0295 33 6991 tai langinkoski@kansallismuseo.fi


Langinkoski-käynnin ABC


Liikkuminen

- Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on helppokulkuinen, pienehkö rakennus, jossa kulkeminen onnistuu myös nuoremmalta yleisöltä. Rakennus ei ole sokkeloinen, eikä siellä ole eksymisen vaaraa. 2. kerrokseen vie turvallinen umpiportaikko.

- Luonnonsuojelualueella liikkuminen on helppokulkuista ja reitit ovat tasaisia ja osin esteettömiä.


Otathan huomioon keisarillisessa kalastusmajassa

- Vierailun aikana oppaamme kertoo mitä museossa voi ja mitä ei voi tehdä. Esineistömme on alkuperäistä ja siten arvokasta, jonka takia esineisiin koskeminen on kalastusmajan sisätiloissa kiellettyä. Tilassa on kylttejä muistuttamassa koskemiskiellosta. Nuorimpien vierailijoiden kohdalla suosittelemme pientä ryhmäkokoa.


Otathan huomioon Langinkosken luonnonsuojelualueella

Vieressä voimakkaana virtaava koski vaatii erityishuomiota lasten kanssa. Ryhmän seuraaminen ja ohjaaminen on opettajan vastuulla. Myös opastetuilla kierroksilla vastuu ryhmästä on aina opettajalla. Suosittelemme pientä ryhmäkokoa ja riittävästi ohjaavia aikuisia.


Luonnonsuojelualueen erityissäännöt

Alueella saa:

- kulkea poluilla, marjastaa, sienestää ja kalastaa rajoitetusti kalastusluvalla.

Alueella on kiellettyä mm:

- kasvien ja niiden osien ottaminen ja kasvien vahingoittaminen
- maa- tai kallioperän vahingoittaminen tai maa-aineksen kerääminen
- eläinten pyydystäminen, häirintä tai pesien hävittäminen
- roskaaminen

Luonnonsuojelualueen sääntöihin kokonaisuudessaan voi tutustua Metsähallituksen sivuilla osoitteessa luontoon.fi/langinkoski

- Ryhmä saa ottaa valokuvia omaan käyttöön. Opastettujen kierrosten videoiminen on kielletty. Toiveena on, että opastetuilla kierroksilla keskitytään katsomaan ja kuuntelemaan. Kuvia voi ottaa myös kierroksen jälkeen.

- Langinkoskella toimii kahvila Dagmar, josta luokkaretkikäynnin yhteyteen on mahdollista tilata ruokailu. Kysy lisää puhelimitse numerosta 0500-851494 tai ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tanja.samuli@gmail.com.

- Eväitä on mahdollista syödä luonnonsuojelualueella hyödyntäen alueen retkipöytiä tai sateen sattuessa katetulla terassillamme. Roskakorit löytyvät keisarillisen kalastusmajan ja kahvilan läheisyydestä, joten kauempana ruokaillessa on erityisen tärkeää muistaa, että kaikki roskat tulee kuljetettua pois ruokailun jälkeen.


Tutustu myös digitaalisiin materiaaleihimme


Ennakko-/jälkimateriaalia eri luokka-asteille

Langinkoski esikoulutehtävät
Langinkoski tehtävät 1-3 luokille
Langinkoski tehtävät 4-6 luokille
Langinkoski tehtävät 7-9 luokille


Tutustu alueeseen aluekarttamme avulla
.

Suomen kansallismuseon materiaalipaketit avaavat näyttelyitä ja tarjoavat näyttelysisältöjä digitaalisesti. Tutustu ja käytä vapaasti ennen tai jälkeen museokäynnin – tai ilman museokäyntiä. Innostu, inspiroidu ja ideoi – nämä materiaalit ovat sinulle!


Avoin museo

Suomen kansallismuseon Avoimeen museoon on koottu kaikkien Suomen kansallismuseon museokohteiden digitaaliset sisällöt. Avoin museo kutsuu viihtymään ja oppimaan. Suomen kansallismuseon linnat, museot, kokoelmat ja tutkimus tarjoavat sisältöjä opettajille opetuksen tueksi sekä laajasti kaikille historiasta ja kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille. Käytä sisältöjä oppitunnilla koulussa tai etäopetuksessa, luo materiaalien ympärille omia tehtäviä tai käytä apuna museon tehtäväideoita.