0 Louhisaari 009

Esteettömyys

Louhisaaren kartanolinnan puistossa otettiin elokuussa 2006 käyttöön keraaminen kosketeltava pienoismalli. Mallissa on kuvattu Louhisaaren rakennukset sekä linnan ympäristö puistoineen ja kulkuväylineen. Malli tarjoaa näkövammaiselle mahdollisuuden aistia rakennusten merkittävät yksityiskohdat sekä hahmottaa linnan ympäristö ja kulkuväylät. Malli on suunniteltu Design for All -periaatteiden mukaisesti kaikkien kävijöiden iloksi. Sitä ulottuvat koskettelemaan myös lapset ja pyörätuolin käyttäjät. Tuntoaistille virikkeitä tarjoava pienoismalli mahdollistaa erilaisen tavan oppia ja saada elämyksiä museokohteesta.

Mallissa on kuvattu erilaisten tunnusteltavien ja värillisten pintojen avulla esimerkiksi linnan paanukatto sekä puiston nurmikko. Selitystekstit ovat mustapainettuna ja pistekirjoituksella sekä suomeksi että ruotsiksi. Malli sijaitsee kartanolinnan puistossa. Vastaavanlaista pienoismallia kulttuuriperintökohteen yhteyteen ei ole aikaisemmin Suomessa toteutettu.

Pienoismalli liittyy EUn Kulttuuri 2000-ohjelmasta rahoitettuun kulttuurin saavutettavuutta lisäävään Access to Cultural Heritage (ACCU) -hankkeeseen. Louhisaari oli hankkeessa Suomen pilottikohde, ja pienoismalli oli hankkeen toisen vuoden pääprojekti Louhisaaressa.


Tutustu Louhisaareen DVD-esityksen avulla
Louhisaaren kartanossa ei valitettavasti ole täysin esteetön liikkumisrajoitteisille. Louhisaaren kartanolinna oli Suomen pilottikohde Museoviraston vetämässä kansainvälisessä kulttuurikohteiden saavutettavuutta kehittävässä hankkeessa.Louhisaaren DVD-elokuvan avulla linnaan voivat tutustua nekin, jotka eivät pysty liikkumaan kuin ensimmäisessä kerroksessa. Elokuvaa on mahdollista katsoa Louhisaaren ensimmäisen kerroksen naistentuvassa, jonne on esteetön pääsy. Kuvauksessa ja äänityksessä on huomioitu myös katsojat, joilla on ongelmia näkö- tai kuulokyvyssä. Elokuva on puhuttu ja tekstitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Elokuvan rakenne on selkeä eikä sen sisältö edellytä aikaisempia tietoja Louhisaaresta tai sen historiasta. Kuvauksessa ja äänityksessä on huomioitu myös katsojat, joilla on ongelmia näkö- tai kuulokyvyssä. DVD:n valikot on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi. Elokuva on puhuttu ja tekstitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Elokuvassa vieraillaan myös kartanolinnan kellarissa ja ullakolla, joihin museokävijöillä ei ole pääsyä. Elokuvassa tutustutaan myös Louhisaaren puistoon ja sivurakennuksiin. Siinä on syventävää tietoa kaikille, mutta erityisesti se on hyödyksi niille kävijöille, jotka eivät muuten pysty museosta täysipainoisesti nauttimaan.


Lipunmyynti

Lipunmyynti sijaitsee Louhisaaren päärakennuksessa. Rakennukseen on esteetön sisäänkäynti länsipäädyssä sijaitsevan oven kautta.
Lipunmyynnin puh. 0295 33 6971.

Avoinna
15.5 -31.8. ti - su 11-17.

Esteettömyys
Esteetön sisäänkäynti Louhisaaren kartanolinnaan tapahtuu päärakennuksen länsipäädyssä sijaitsevan oven kautta. Esteetön kulku on mahdollista ainoastaan kartanolinnan ensimmäisessä kerroksessa.

Lemmikkieläimet, avustajakoirat
Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita.

Opastukset
Opastukset on sovitettavissa erityistarpeisiin.
Lisätietoja: puh. 0295 33 6971.

Kahvila
Kahvila-ravintola sijaitsee 200 metrin päässä kartanosta.
Tiedustelut puh. (02) 431 2515.

Museokauppa
Museokauppa on kartanolinnan päärakennuksessa.

Kulku kartanolinnassa
Esteetön kulku on mahdollista ainoastaan kartanolinnan ensimmäisessä kerroksessa. DVD-esityksen avulla (ensimmäinen kerros) voi tutustua rakennuksen muihin kerroksiin ja myös paikkoihin, joihin vierailijoilla ei ole pääsymahdollisuutta opastuskierroksen aikana. DVD-esitys on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

WC:t
WC-tilat ovat kartanopihan sivurakennuksessa.
Liikuntaesteisten wc sekä lastenhoitohuone ovat museon sivurakennuksessa, viitoitus kartanolinnan pihalta.