Atlas Samuli Miettinen Early Sketches Axonometric JKMM

Tulevaisuuden Kansallismuseo

Tila tutustua Kansallismuseon uudisosaan ja visioida Kansallismuseon tulevaisuutta.

Kansallismuseo on historiansa suurimman muutoksen kynnyksellä. Vuonna 1910 valmistunut historiallinen päärakennus saa rinnalleen vaikuttavan uudisosan, joka tuo lisää tilaa voimakkaasti kasvavalle museotoiminnalle. Museon yleisötilat kasvavat puolella, museon Pihapuisto avautuu uudella tavalla kaupunkilaisten käyttöön ja museosta tulee entistä saavutettavampi. Tulevaisuuden Kansallismuseossa on mahdollista kokea entistä laajempia toteutuksia suurnäyttelyistä erilaisiin tapahtumiin.

Millaisena sinä kuvittelet Kansallismuseon vuonna 2030?

Museokaupan viereisessä tilassa voit tutustua suunnitelmiimme ja osallistua tulevaisuuden visiointiin. Esillä olevat havainnekuvat esittävät arkkitehtien visuaalisen näkemyksen tulevaisuuden museokokonaisuudesta. Tilassa olevassa Tanja Bastamowin ja Aku Meriläisen vuorovaikutteisessa teoksessa ihmisten mietteet tulevaisuuden Kansallismuseosta ja arkistokuvat kohtaavat tekoälyn avustuksella. Kirjoita itsellesi tärkeitä asioita tai toiveita museolle näppäimistöllä. Tekoäly yrittää tulkita viestisi ja poimii tulkintansa pohjalta kuvamateriaalia Suomen kansallismuseon ja Museoviraston kokoelmista liittäen ne osaksi teosta yhdessä viestien kanssa.

Syntyy visuaalinen kollaasi, jatkuvassa muutoksen tilassa oleva elävä kokonaisuus, jonka luomiseen tilassa vierailevat osallistuvat yhdessä tekoälyn kanssa.

Tilassa on myös esillä Suomen kansallismuseon kokoelmiin viime aikojen ilmiöistä tallennettuja esineitä. Tulevaisuudessa Kansallismuseossa voimme nähdä ja kokea kansalliskokoelmiamme esillä entistä laajemmin ja yllätyksellisemmin.

Tila on kaikille avoin ja maksuton. Siellä voi viettää aikaa, ja jatkossa tilassa tullaan järjestämään tapahtumia.

Haluamme kutsua kaikki mukaan tulevaisuuden Kansallismuseon tekemiseen. Yhdessä tekemisen ja avoimen keskustelun myötä voimme toteuttaa entistä paremmin tehtäväämme maan tärkeimpänä kulttuurihistoriallisena museona. Kaikkien yhteisenä museona. 

Seuraa hanketta verkossa: uusikansallinen.fi ja somessa #uusikansallinen

Kuva: Samuli Miettinen / JKMM Arkkitehdit