Hvitträskin kamarimusiikkifestivaali

Avoinna tänään 11—17
7.8.2020 19:00 — 7.8.2020 20:30

Hvitträsk soi jälleen perjantaina 7.8.2020. Järjestyksessään kolmas Hvitträskin kamarimusiikkifestivaali ammentaa inspiraationsa ateljeekodista.

Tänä vuonna Hvitträskissä perinteisesti ollut kamarimusiikkifestivaali järjestetään pienimuotoisempana kuin aiemmin koronarajoitusten vuoksi. Luvassa on yksi konsertti, jonka teema rakentuu mukaillen aiempien konserttien teemoja, sekä meneillään olevaa tekstiilitaiteen näyttelyä Rakkauden ja kapinan taloa.

Konsertissa kuullaan musiikkia ajatuksella ”mennyt ruokkii tulevaa ja taide häivyttää eri aikakausien erot” - Kasmir Uusituvan tuoreita sovituksia suomalaisista kansanlauluista, Rautavaaran 1. jousikvartetto säveltäjän kiinnostuksesta kansanmusiikkiin sekä Beethovenin iki-ihana Septetto hänen 250-juhlavuotensa kunniaksi.

Muusikot ovat saaneet Kirkkonummen säästöpankkisäätiöltä apurahan, joka on mahdollistanut tämän konsertin järjestämisen.

Kahvila Hvitträsk palvelee festivaalin ajan pidennetyllä aukioloajalla.

Tervetuloa Hvitträskin kamarimusiikkifestivaaleille!

Liput

2 X Aikuisten lippu 44 €

Lippujen hinnat sisältävät arvonlisäveron. Konserttiin mahtuu 20 musiikinystävää, liput myydään pareittain koronarajoitusten vuoksi.

Liput ovat myynnissä Kansallismuseon verkkokaupassa:

PERJANTAI 7.8. KLO 19 Konsertti, osta liput tästä

Ohjelma

Perjantai 7.8. klo 19

Trad./Sov. Kasmir Uusitupa (s. 1995)
Rakkaimpia suomalaisia kansanlauluja

Kasmir Uusitupa, viulu
Otto Antikainen, viulu
Vuokko Lahtinen, alttoviulu
Beata Antikainen, sello
Heidi Rahkonen, kontrabasso

Einojuhani Rautavaara (1928-2016):
Jousikvartetto No. 1 ”Quartettino”

Presto
Andante
Vivace assai

Kasmir Uusitupa, viulu
Otto Antikainen, viulu
Vuokko Lahtinen, alttoviulu
Beata Antikainen, sello

Ludwig van Beethoven (1770-1827):
Septetto Es-duuri, Op. 20

Adagio-Allegro
Adagio Cantabile
Tempo di menuetto
Tema con variazioni: Andante
Scherzo: Allegro molto e vivace
Andante con moto alla marcia

Otto Antikainen, viulu
Vuokko Lahtinen, alttoviulu
Beata Antikainen, sello
Heidi Rahkonen, kontrabasso
Hanna Hujanen, klarinetti
Noora Van Dok, fagotti
Paula Ernesaks, käyrätorvi

Esiintyjät

rsz_beata_antikainen_1.jpg#asset:69775

Beata Antikainen
sello, Taiteellinen johtaja

Beata Antikainen (s.1993) soittaa tällä hetkellä Berliinin Philharmonikkojen Karajan-Akatemiassa. Antikainen aloitti sellonsoiton Käpylän musiikkiopistossa Anja Majan oppilaana. Sen jälkeen hän on opiskellut mm. Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa Claudio Bohorquezin luokalla, sekä Sibelius-Akatemiassa Marko Ylösen ja Hannu Kiiskin oppilaana. Antikainen on palkittu mm. Turun XII sellokilpailussa, Berliinin kansainvälisessä Anton Rubinstein -sellokilpailussa sekä Peter Pirazzi-kilpailussa.

Antikainen on aktiivinen kamarimuusikko ja esiintyy säännöllisesti musiikkifestivaaleilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Näistä mainittakoon Kuhmon Kamarimusiikki, Kamarikesä, Hauhon musiikkijuhlat (vuoden 2012 nuori taiteilija), Eloa, Pyhäjärven kamarimusiikki, ClasClas, Olive Classic, Classy Sundays ja Pekingin SuperCello -festivaali. Solistina hän on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterin, Turun Filharmonisen orkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian kanssa.

Beata Antikainen soittaa milanolaista Luigi Bajoni -selloa n. vuodelta 1850, jonka Suomen Kulttuurirahasto on hänelle ystävällisesti lainannut.

Heidi.png#asset:5404

Heidi Rahkonen
kontrabasso, Taiteellinen johtaja

Heidi Rahkonen aloitti kontrabasson soiton opinnot 6-vuotiaana Itä-Helsingin musiikkiperuskoulussa Tarja Nybergin ja Lasse Lagercrantzin opissa. 2006 Rahkonen valittiin Sibelius-Akateamian nuorisokoulutukseen, josta vuonna 2011 yliopiston puolelle. 2012-2013 vierähti stipendaattina maineikkaassa Royal Academy of Music-korkeakoulussa Prof. Duncan McTierin luokalla Lontoossa. Rahkonen on opiskellut myös Folkwangin taideyliopistossa Essenissä Prof. Niek de Grootin ja Olivier Thieryn luokalla, sekä vuodesta 2016 Hanns Eisler-musiikkikorkeakoulussa opettajinaan Prof. Esko Laine ja Prof. Janne Saksala Berliinissä. Tällä hetkellä Rahkonen viimeistelee opintojaan Prof. Matthew McDonaldin luokalla Hanns Eisler-musiikkikorkeakoulussa. Rahkonen on valittu Gustav Mahler Jugendorchesterin jäseneksi 2012-2015, osallistunut Mahler Academyn ja Moritzburg Festival Academyn toimintaan stipendiaattina. Kotimaassa Rahkonen on toiminut viransijaisena muun muassa Radion Sinfoniaorkesterin, Helsingin Kaupunginorkesterin, sekä Lapin Kamariorkesterin riveissä. Rahkonen on osallistunut useana vuonna Carl Flesch-akatemian mestarikurssille, jossa hän on esiintynyt Baden-Badenin Filharmonikoiden solistina 2018. Berliinin Radion sinfoniaorkesteri (RSB) valitsi Rahkosen orkesteriakatemistiksi 2017-2018.

Tällä hetkellä Rahkonen soittaa Daniel Baremboimin johtamassa Saksan valtionoopperan (Staatskapelle Berlin) orkesterin orkesteriakatemiassa. Rahkonen on toiminut yhdessä Beata Antikaisen kanssa Hvitträskin kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2018. Rahkonen soittaa Stefan Krattenmacherin vuonna 2019 rakentamalla kontrabassolla. Instrumentin hankintaa ja Heidin opintoja ovat tukeneet taloudellisesti useat suomalaiset säätiöt, muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Pro Musica säätiö, Paulon säätiö sekä Taiteen edistämiskeskus.

rsz_otto_antikainen.jpg#asset:69776

Otto Antikainen
viulu

Otto Antikainen (s. 1999) sai vuoden 2020 Kuopion viulukilpailussa 3. palkinnon. Vuonna 2016 hän voitti Juhani Heinonen -viulukilpailun ja 2018 oli kansainvälisen Menuhin -viulukilpailun semifinalisti ja sai erikoispalkinnon parhaasta kamarimusiikkiosuudesta.

Otto aloitti viulunsoiton Käpylän musiikkiopistossa Hannele Lehdon oppilaana. Vuodesta 2012 vuoteen 2018 asti hän opiskeli Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Réka Szilvayn oppilaana. Tällä hetkellä hän opiskelee Berliinissä Hochschule für Musik "Hanns Eisler" korkeakoulussa Antje Weithaasin johdolla. Otto on myös opiskellut Viuluakatemiassa opettajinaan Janne Malmivaara, Elina Vähälä ja Ilja Grubert. Solistina Otto on esiintynyt mm. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa, sekä RSO:n nuorten solistien konsertissa. Hän on esiintynyt monilla Festivaaleilla, joista mainittakoon muun muassa Tampere Chambermusic, Gstaad New Year Music festivaali, Musiikkia Ruovesi, Hauhon musiikkijuhlat, Hvitträskin kamarimusiikki festivaali, Kokkolan syyskamari ja Urjala soikoon. Otto on esiintynyt mm. Ilya Gringoltsin, Torleif Thedeenin, Marko Ylösen, Reka Szilvayn, Vladimir Mendelssohnin, Heini Kärkkäisen ja Daniel Blendulfin kanssa. Hän on osallistunut mm. Ana Chumachencon, Pamela Frankin, Gerhard Schulzin, Miriam Friedin, Mihaela Martinin, Zakhar Bronin ja Tuomas Haapasen mestarikursseille ja opetukseen. Kamarimusiikin opettajina ovat olleet mm. Ivry Gitlis, Menahem Pressler, Paavo Pohjola, Marko Ylönen ja Antti Tikkanen. Otto soittaa OP Ryhmän Taidesäätiön Ferdinandus Gagliano -viululla (1767).

rsz_kasmir_uusitupa.jpg#asset:69777

Kasmir Uusitupa
viulu

Sveitsin kansainvälisessä Menuhin-akatemiassa (IMMA) opiskeleva Kasmir Uusitupa on yksi maamme monipuolisimmista nuorista viulisteista. Tähän ovat vaikuttaneet hänen perhetaustansa kansanmusiikin parissa sekä jo nuorella iällä aloitettu aktiivinen orkesteri- ja kamarimusisointi.

Uusitupa vierailee säännöllisesti maamme johtavissa orkestereissa niin solistina, kuin konserttimestarina. Kesäisin hän esiintyy kamarimusiikkifestivaaleilla, ja hänen Borea-jousikvartetti valittiin Kuhmon kamarimusiikin residenssikvartetiksi vuonna 2017.

Uusituvan tärkeimpiin pidempiaikaisiin opettajiin kuuluvat Kaija Saarikettu, Paavo Pohjola, Oleg Kaskiv, sekä Lauri Untamala. Lisäksi häntä ovat opettaneet mm. Maxim Vengerov, Renaud Capuçon, Olivier Charlier, Antti Tikkanen. Uusitupa on myös täydentänyt musiikinopintojaan Jorma Panulan kapellimestariluokalla.

Kasmir Uusitupa on palkittu Kuopion viulukilpailussa 2015, Anja Ignatius viulukilpailussa 2013 sekä ”Vuoden nuori uusimaalainen pelimanni” -kiertopalkinnolla vuosina 2005 ja 2006.

Kasmir Uusituvalla on käytössään Spiritus Sorsana -arvoviulu (~1700), Suomen Kulttuurirahaston ystävällisesti lainaamana.

vuokko_lahtinen2_MV_170x200px.jpg#asset:37354

Vuokko Lahtinen
alttoviulu

Vuokko Lahtinen on opiskellut alttoviulunsoittoa Helsingin konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa Helge Valtosen, Tommi Aallon ja Pirkko Simojoen johdolla, sekä täydentänyt opintojaan Pariisin kansallisessa konservatoriossa David Gaillardin ja Nicolas Bônen alttoviululuokalla.

Tällä hetkellä hän opiskelee Berliinin Taideyliopistossa filharmonikko Ulrich Knörzerin opastuksessa. Ystäviensä kanssa Lahtinen soittaa säännöllisesti esimerkiksi kulttuurikomppania Eloassa, Hvitträskin ja Toivakan kamarimusiikkifestivaaleilla, sekä Kumaus ja Luosto Soi! -festivaaleilla. Orkesterikokemusta hän on kartoittanut muun muassa Radion Sinfoniorkesterista, Helsingin kaupunginorkesterista, Suomen Kansallisoopperan orkesterista sekä Herbert von Karajan -orkesteriakatemian orkesterista. Lahtiselle on tärkeää monitaiteellinen yhteistyö, jota hän harjoittaa säännöllisesti esimerkiksi ohjaaja Vilma Tihilän ja mediataiteilija Otso Havannon kanssa. Hänen opintojaan ovat äidin ohella ystävällisesti tukeneet Pro Musica -säätiö, Paulon säätiö, Taiteen Edistämiskeskus, Suomen Säveltaiteen tukisäätiö ja Sibelius-Akatemian tukisäätiö.

rsz_hanna_hujanen.jpg#asset:69778

Hanna Hujanen
klarinetti

Klarinetisti Hanna Hujanen (s. 1998) on valmistunut musiikin kandidaatiksi Sibelius-Akatemiasta opettajinaan Christoffer Sundqvist ja Asko Heiskanen ja jatkaa nyt opintojaan Tukholmassa Kungliga Musikhögskolanissa. Lisäoppia ovat tarjonneet lukuiset kurssit niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Hän on työskennellyt monissa Suomen huippuorkestereissa, mm. HKO:ssa, Tapiola Sinfoniettassa, RSO:ssa ja Kansallisoopperan orkesterissa. Syksyllä 2016 Hujanen soitti Radion Sinfoniaorkesterin nuorena solistina (joht. Hannu Lintu).

Kamarimusiikki on ollut pienestä pitäen Hujasen suuri intohimo. Erityisen antoisa kokemus oli yhteistyö kansainvälisesti palkitun Lumo-kvintetin kanssa vuonna 2019. Hujanen on myös voittanut trionsa kanssa Juvenalia-kamarimusiikkikilpailun.

Hujanen on saanut useita tunnustuksia kuten stipendit ProMusica- ja Wegelius-säätiöiltä sekä Radio Classicin jakaman Tempo-palkinnon. Opintoja on tukenut myös mm. Suomen Kulttuurirahasto.

rsz_noora_vandok.jpg#asset:69779

Noora Van Dok
fagotti

Noora Van Dok (os. Kärnä) syntyi Torniossa, jossa hän lauloi ensimmäisen lauseensa ja parivuotiaana soitti sujuvasti pianoa laulukirjan kuvista. Pianonsoiton opinnot alkoivat Länsi-Pohjan musiikkiopistossa 6-vuotiaana. Soitinvaihtoon häntä inspiroi Kivirannan ala-asteella vieraillut fagottitrio ja ajatus päästä soittamaan suureen sinfoniaorkesteriin. Yläasteikäisenä piano vaihtui fagottiin Oulun konservatoriossa, jossa hän pääsi Jari Laakson oppiin.

Fagotinsoitto innosti nuorta muusikonalkua samantien. Noora eteni nopeasti ja päättäväisesti ammatillisiin opintoihin ja nuorisokoulutuksen kautta Sibelius-Akatemiaan. Tärkeimpinä opettajina hänelle ovat olleet Otto Virtanen ja Jaakko Luoma. Vaihto-oppilasvuoden hän vietti Saksan Mannheimissa prof. Ole Kristian Dahlin luokalla, jossa koulun kontrafagottiopettaja Stephan Krings johdatti Nooran matalien sävyjen pariin ja selkeä urasuunnitelma oli valmis! Kolmen vuoden kuluttua, vuonna 2013, hän voitti koesoiton ja on nyt Helsingin kaupunginorkesterin soolokontrafagotisti.

rsz_paula_ernesaks.png#asset:69780

Paula Ernesaks
käyrätorvi

Paula Ernesaks aloitti käyrätorvensoiton 14-vuotiaana Espoon musiikkiopistossa Mari Loiskeen oppilaana. Vuotta myöhemmin Paula jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla, ja vuodesta 2016 lähtien kandi-opiskelijana Jukka Harjun opissa. Hän on soittanut aktiivisesti useissa eri nuoriso-orkestereissa, kuten Orkester Norden, Verbier Festival Junior Orchestra, Verbier Festival Orchestra ja European Union Youth Orchestra. Kaudella 2017-2018 Paula toimi sijaisena Kuopion kaupunginorkesterissa. Hän on ollut Suomen Kansallisoopperan orkesterin ja Radion Sinfoniaorkesterin kisälliohjelmassa vuosina 2018-2019. Syksystä 2019 Paula opiskelee Berliinin Filharmonikkojen orkesteriakatemiassa Karajan-akatemiassa. Paulan opintoja ovat ystävällisesti tukeneet Pro Musica Säätiö, Suomen kulttuurirahasto, sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.