
Kansallismuseo 48H: Leikin aika
Kansallismuseo 48H on koko viimeisen viikonlopun kestävä elämysmaraton täynnä tapahtumia, näyttelyitä, seikkailuja ja biletystä. Hyppää 48 tuntia kestävään museoputkeen, jossa tapahtumaa ja tekemistä riittää kaikille kaupunkilaisille.
Kansallismuseon kolmannessa kerroksessa on tekemisen meininki! Leikin aika -näyttelytilassa on mahdollisuus kokea ja tutkia historiaa ihan itse. Leikin aika jakautuu kolmeen elämykselliseen tilaan: mereen, kylään ja linnaan. Lapset pääsevät kokeilemaan keskiajan elämää muun muassa rakentamalla linnanmuuria, kalistelemalla miekkoja, kapuamalla hevosen selkään ja tutkimalla merta.
Kansallismuseo 48H tapahtuman ajan Leikin ajassa voi myös pelata virtuaalitodellisuuspeliä ja eläytyä 1500-luvulla vaikuttaneen mahtinaisen, Hämeen linnan päällikön Ingeborg Tottin maailmaan. VR-laseja museossa on yhdet, joten testaaminen tapahtuu vuorotellen.
Viikonlopun aikana voit myös kuvata itsesi keisarin valtaistuimessa! Kopio vuoden 1809 keisarin valtaistuimesta odottaa istujia Kansallismuseon toisen ja kolmannen kerroksen tasanteella.
Missä ja milloin?
Leikin aika on avoinna lauantaina klo 10-19 ja sunnuntaina klo 10-19. Keisarin valtaistuimen kuvauspiste on avoinna koko tapahtumaviikonlopun ajan.
Miten?
Vapaa pääsy. Leikin aika on tarkoitettu noin 3–10-vuotialle lapsille. Lapsilla tulee aina olla oma aikuinen mukana.