Taiteet mattila

Taiteiden yö linnassa

Avoinna tänään 11—16
30.8.2024 18:00 — 30.8.2024 21:00

Hämeenlinnassa vietetään Taiteiden yötä perjantaina 30.8.2024. Tapahtumia on ympäri kaupunkia, ja myös Hämeen linna ja Vankila ovat avoinna yleisölle ilta-aikaan Taiteiden yönä.

Hämeen linnan ohjelma Taiteiden yönä

Opastettu linnakierros klo 18 ja 20. Opastettu kierros kestää noin 45 minuuttia. Kierroksella vieraillaan päälinnan I ja II kerroksessa ja kuullaan elämästä linnassa keskiajalla ja uuden ajan alussa sekä tietysti siitä, miksi linna on rakennettu juuri tälle paikalle ja mitä kaikkea se on ollut läpi vuosisatojen. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä/opastus.

Naisvankilakierros klo 18.30. Naisvankilakierroksen kesto on noin 1 h 15 min. Kierros ei sovellu pienille lapsille sisältönsä vuoksi. Hämeen linnassa sijainneesta naisvankilasta ei ole näkyvissä merkkejä, mutta opastuksella naisvankila-aikaa havainnollistetaan valokuvin ja kertomuksin. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä.

Näyttelyopastus Muistikuvia – Raija Jokisen tekstiiliteoksia -näyttelyssä klo 19.15 ja 20.15. Opastus kestää noin 30 minuuttia. Opastuksella tutustutaan Raija Jokisen teosten tekoprosessiin sekä perinteiseen pellavanmuokkaukseen. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä/opastus.

Hämeen linnaan voi myös tutustua omatoimisesti maksutta klo 18.00–21.00, viimeinen sisäänpääsy klo 20.50.


Tervetuloa viettämään Taiteiden yötä Hämeen linnaan!