Verkkotapahtuma: Valtakunnallinen lipunnosto

Suljettu tänään
6.12.2020 09:00 — 6.12.2020 10:30

Sinivalkoinen lippu nousee Hämeen linnan lipputankoon 6.12.2020! Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa ja Hämeen linnan eteläisellä vallipihalla. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto järjestetään tänä vuonna 64. kerran yhtäjaksoisesti, Suomen itsenäisyyden kunniaksi.

Lipunnosto on aiemmin järjestetty Helsingin Tähtitorninmäellä. Koronatilanteen ja sitä koskevien säädösten muututtua lipunnostoa ei pystytä tänä vuonna järjestämään Helsingissä.

Suomalaisuuden Liiton hallitus on tämän vuoksi tehnyt historiallisen päätöksen järjestää lipunnosto Hämeenlinnassa, Hämeenlinnan kaupungin sekä Hämeen linnan tervetulleeksi toivottamana. Lipunnosto järjestetään 6.12.2020 klo 9.00 linnan eteläisellä vallipihalla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tilaisuus järjestetään Helsingin ulkopuolella.

Perinteisen itsenäisyyspäivän lippupuheen pitää tänä vuonna puolustusministeri Antti Kaikkonen. Kuorolaulusta vastaa Viipurin lauluveikot ja lipun nostosta NMKY:n Rastipartio.

Tilaisuuden juontaa toimittaja Mira Stenström ja se lähetetään suorana YLE Radio Suomessa. Tilaisuus tulee myös suorana lähetyksenä Yle Areenasta.

Yleisö voi seurata lipunnostoa radiosta ja verkosta. Alueelle ei koronarajoitusten vuoksi ole pääsyä yleisölle.