Aarteita Suomen Kansallismuseon näyttelyissä

Huittisten hirvenpää

Hirvi on ollut kivikaudella tärkeä eläin, jota on kuvattu niin kalliomaalauksissa kuin esineissäkin. Hirvenpäillä koristelluilla esineillä on ollut erityinen merkitys kivikauden ihmisille. Yksi tunnetuimmista Suomesta löydetyistä eläinpääaseista on mesoliittiselle kivikaudelle ajoittuva Huittisten hirvenpää.

Hirvenpää on löytynyt Huittisten Palojoen kivikautiselta asuinpaikalta. Asuinpaikka ajoittuu liedestä tehdyn radiohiiliajoituksen perusteella noin 6100 eaa (cal). Taidokkaasti veistetyn esineen mallina on todennäköisesti ollut kaadettu noin vuoden ikäinen hirvenvasa. Esine on valmistettu pehmeästä ja helposti työstettävästä vuolukivestä tikkaamalla, ja se on viimeistelty huolellisesti hiomalla. Veistokseen on tehty reikä varttamista varten, joten sitä on voitu mahdollisesti käyttää sauvana tai nuijana. Pehmeän kivimateriaalinsa vuoksi esine ei ole kuitenkaan soveltunut varsinaiseksi aseeksi tai työkaluksi, joten kyseessä on luultavasti ollut arvoesine.

Pronssikirveet

Helsingin Tapaninkylän kapeateräiset pronssikirveet ovat löytyneet jo 1840-luvulla. Kirveet kuuluvat Suomen hienoimpien pronssiesineiden joukkoon. Ne on koristeltu erilaisilla viiva-, piste- ja spiraalikuvioilla. Pronssiset ns. olkakirveet ovat tanskalaista tyyppiä ja ne ajoittuvat typologian perusteella noin 1500–1300 eaa. Olkakirveet ovat saaneet nimityksensä teräosan yläpuolen levennyksistä eli olista, jotka ovat puuvarren kiinnittämistä varten. Olkakirves valmistettiin pronssista valumuottiin valamalla ja se soveltui sekä työkirveeksi että asekirveeksi.

Tapaninkylän kirveet ovat löytyneet parina pronssikautisen rannan tuntumasta. Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa pareittain uhratut pronssiesineet on liitetty pronssikautiseen jumalallisten kaksosten kulttiin, mutta on hyvin epävarmaa, voidaanko myös Tapaninkylän kirveet liittää tähän samaan uskomukseen.

Presidentin käädyt

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi ketjuineen

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta perustettiin 28.1.1919. Samalla lopetettiin maaliskuussa 1918 perustetun Vapaudenristin antaminen, sillä se oli perustettu sota-ajan palkitsemista varten. Suomen Valtionhoitajan Mannerheimin 16.5.1919 vahvistaman ohjesäännön mukaan ”SVR:n ritarimerkkiä jaetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille. Ulkomaan alamaisia voidaan myöskin palkita tällä ritarimerkillä”. Ritarikuntaan kuuluu viisi luokkaa ja kolme mitalia.

Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen on Suomen korkein kunniamerkki ja sen saa vain tasavallan presidentti, joka toimii ritarikunnan suurmestarina. Ulkomaalaisille merkkiä on jaettu valtiovierailujen yhteydessä. Tämä suuristi on kuulunut presidentti Urho Kaleva Kekkoselle. Suurristi myönnetään aina rintatähden kanssa.

Valkoisen Ruusun kunniamerkit suunnitteli Akseli Gallen-Kallela. Ruusuaihe on peräisin Suomen vaakunan heraldisista ruusuista ja värit Suomen lipusta. Akseli Gallen-Kallelan alkuperäisessä suuristissä symbolina oli hakaristit, mutta ne korvattiin vuonna 1963 kuusenhavutunnuksilla. Kuusenhavut suunnitteli heraldikko Gustaf von Numers. Presidentti Kekkonen kantoi itsenäisyyspäivänä 1963 ensimmäisenä uutta ketjua.

Atelier Faunin muumihahmot

Muumit syntyivät sota-aikana

Tove Jansson loi muumimaailman ja sen asukkaat sota-aikana 1939–1945. Muumit olivat syntyneet hahmoina jo aiemmin, mutta sotavuosina Tove kirjoitti ensimmäiset muumikirjat, joiden suomenkieliset nimet ovat Muumit ja suuri tuhotulva sekä Muumipeikko ja pyrstötähti.

Molemmissa kirjoissa Muumilaakson asukkaita uhkaa katastrofi. Sodan kokemukset ja sen aiheuttama pelko, epävarmuus ja ahdistus heijastuvat kirjoissa. Lopulta kaikki käy kuitenkin hyvin ja elämä jatkuu.

Muumitarinoiden keskeiset hahmot ovat Muumipeikko, Muumimamma ja Muumipappa. Kiinteä perheyhteys on tapahtumien tärkeä ydin ja toisista välittäminen kannattelee kerrontaa.

Muumit ystävineen ovat olleet inspiraation lähteenä lukuisille oheistuotteille. Muumiperheen ympärillä on suomalaisen Atelier Faunin 1950-luvulla valmistamia hahmoja: Nuuskamuikkunen, Pikku Myy, Niiskuneiti, Mymmeli ja Hemuli.

Atelier Faunin tuotantona lähti vuoteen 1971 mennessä maailmalle yli miljoona persoonallista ja käsin tehtyä nukkea, jotka ovat keräilijöiden suosiossa. Aidon Atelier Faunin valmistaman hahmon tunnistaa valmistajan merkinnästä hahmon tassussa tai hännänpäässä.

Morsiamen helykruunu

Talonpoikaismorsiamen pukeminen loistaviin lainahelyihin on säätyläispiireistä omaksuttu vanha tapa, jota voidaan Suomessa seurata ainakin 1600-luvulta lähtien, yksittäisten korujen osalta jopa keskiajalta asti.

Vaatimattomassakin asemassa olevat morsiamet puettiin lainakoruin samaan tapaan kuin korkeasäätyiset neidot. Erityisen morsiamenpukijan tehtävänä oli varustaa morsian hääpäivänään mahdollisimman komeaksi. 1700-luvulla talonpoikaismorsianten pukeminen kuului usein papinemäntien velvollisuuksiin. Vähitellen tehtävä siirtyi miltei ammattimaisille morsiamenpukijoille. Morsian koristettiin kihlakoruin ja päähän painettiin morsiamen tunnuksista tärkein - morsiuskruunu.

1700-luvun jälkipuoliskolla tulivat muotiin silkkikankaasta tai seppeleen tapaan paperista tehdyt morsiuskruunut, jotka koristettiin erilaisin helyin, paperikoristein ja kangaskukin. Kruunumorsianperinteen itäisimmällä alueella Kymenlaaksossa, helykruunut kehittyivät 1800-luvun jälkipuoliskolla puolikuunmuotoisiksi ja ne koristeltiin staniolipapereilla. Maan länsiosissa kruunumorsian-perinne jatkui 1800-luvun loppupuolelle asti.

Kyseinen kruunu on peräisin Vehkalahdelta, Kymenlaaksosta.

Äitiysavustus – turvaa äidille ja lapselle

Äitien ja vastasyntyneiden heikko terveys ja korkeat kuolleisuusluvut herättivät huolta Suomessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Niihin toivottiin kohennusta lainsäädännön turvin. Laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1937. Seuraavana vuonna aloitettiin avustusten jakaminen vähävaraisille.

Sota-aika 1939–1945 ja sitä seurannut pula-aika vauhdittivat avustuksen jakamista tavaroina, jolloin äitiyspakkauksessa oli useita paperisia tuotteita. Vuodesta 1949 äitiysavustukseen ovat olleet oikeutettuja kaikki naiset, jotka ovat käyneet lääkärintarkastuksessa alkuraskauden aikana. Äidin ja vastasyntyneen saaminen terveydenhuollon ja neuvolatoiminnan piiriin käänsi lapsikuolleisuusluvut nopeaan laskuun 1950-luvulta lähtien.

Yhteiskunnallinen tilanne ja ajan muoti-ilmiöt ovat heijastuneet äitiyspakkaukseen. Vuosien 1993–1994 valikoimalle olivat ominaista rohkeat värit, collegekankaiset vaatteet ja kestovaipat. Myös isyys ja vanhemmuuden jakaminen pyrittiin ottamaan sisällössä huomioon.

Äitiysavustuksen nimi isää syrjivänä on aika ajoin herättänyt keskustelua, mutta muutosta suuntaan tai toiseen ei ole vielä 2020-luvun alussa tapahtunut. Myös äitiyspakkauksen vuosittain uudistuvat kuosit ja värivalinnat puhuttavat. Sen suosio on kuitenkin taattua: äitiysavustuksen ottaa pakkauksen muodossa noin 70 % siihen oikeutetuista.

Koruneula

Viikinkiaikaan ajoittuva hopeinen koruneula on löytynyt Laitilasta pellosta vuonna 1940. Neulan löytäjä luuli kookkaan esineen olevan peräisin sodan aikaisesta venäläisestä lentokoneesta ja asetti sen kiinni aidan seipääseen. Neula ehti olla seipäässä kiinni muutamia kuukausia, kunnes se toimitettiin Turkuun ja sitä kautta Kansallismuseon kokoelmiin.

Koruneulatyyppi on luultavasti peräisin Irlannista, josta se on levinnyt viikinkien mukana Skotlantiin, Englantiin ja Skandinaviaan sekä myös Suomeen. Laitilan rintakoru on ainoa Suomesta tunnettu kyseistä iiriläistä tyyppiä oleva koruneula. Korua on kutsuttu myös ohdakeneulaksi siinä olevien ohdaketta muistuttavien pallomaisten tappien vuoksi. Tapit ovat onttoja ja takapuolelta tasapintaisia ja rengaspainannekuvioilla koristeltuja. Lisäksi myös neulan varressa on erilaisia viivoista, kolmioista ja pisteistä koostuvia kuvioita.

Rintakoruja käytettiin viittojen ja muiden vaatteiden kiinnittämiseen. Isot neulat ovat olleet näkyvä osoitus omistajan varallisuudesta ja asemasta.

Eugen Schaumanin (1875–1904) paita

Kenraali Nikolai Bobrikov nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898. Pian kävi selväksi, että Bobrikovin tehtävänä oli Suomen erityisaseman hävittäminen ja suomalaisten venäläistäminen. Vuodesta 1899 alkoivatkin Bobrikovin ohjauksessa nk. sortovuodet. Bobrikovin toiminta nostatti Suomessa voimakasta vastarintaa, jonka nujertamiseksi hän vaati itselleen diktaattorin valtuudet keväällä 1903. Kouluylihallituksen apukamreeri Eugen Schauman ampui Bobrikovin Helsingissä senaatin portaikossa 16.6.1904. Heti surmatyön jälkeen hän ampui myös itsensä. Tapaus on Suomen tunnetuin poliittinen murha ja se voidaan tulkita sekä terrorismiksi että isänmaan ystävän epätoivoiseksi teoksi.

Schaumanista tuli teon myötä kansallissankari ja isänmaallinen marttyyri. Schaumanin surmahetkellä käyttämät, veren tahrimat vaatteet talletettiin ensin Porvoon museoon. Santarmien pelossa vaatteet siirrettiin Ruotsiin, mutta lopulta Schaumanin isän toivomuksesta ne luovutettiin Kansallismuseoon 1924.

Taskulan ristiriipus

Ristiriipukset ajoittuvat Suomessa ristiretkiaikaan 1000-luvulta eteenpäin. Ne voidaan jakaa tyypeittäin krusifikseihin, palmettiristeihin ja kolmipyöryläristeihin. Turun (Maarian) Taskulasta miehen haudasta vuonna 1938 löytynyt ristiriipus on tyypiltään krusifiksi. Krusifikseissa on kuvattu ristiinnaulitun Kristuksen kuva, ja riipuksen vastakkaisella puolella voi olla kuvattu joko ristiinnaulittu tai myös joku muu pyhimyksen kuva. Toinen puoli voi olla myös kuvioimaton. Suomesta löydetyt krusifiksit ovat tasavartisia ja hieman varsien päihin leveneviä.

Taskulan ristiriipus on valmistettu hopeasta ja sen toisella puolella on ristiinnaulitun Kristuksen kuva ja vastakkaisella puolella luultavasti Neitsyt Mariaa kuvaava hahmo, jonka ranteet on sidottu kiinni ristin varsiin. Riipuksen punotun ketjun päissä on sirotekoiset eläimenpääaiheiset pääteputket. Kristuksen pään päällä on poikkeuksellisesti pieni risti. Riipuksen aiheen käsittelyssä on nähty itäisen kirkon vaikutusta.

Ristiriipuksen aihe viittaa vahvasti kristinuskoon, mutta siitä huolimatta on epävarmaa, mikä sen merkitys on ollut kantajalleen. On mahdollista, ettei riipus ole kuvastanut kantajan uskonnollista vakaumusta, vaan sitä on pidetty vain arvokkaana koruna, jota on käytetty välittämättä siihen liittyvästä symboliikasta.